tietoisuus ei ole aivoissa

Katsoin ohjelmasarjan Mielen salattu voima.Olen aika yllättynyt sarjan kolmannesta osasta.Eivätkö ihmiset todella tiedä vielä nykypäivänäkään,että meidän tietoisuutemme ei ole sidottu aivojen toimintaan.Ihmisen tietoisuus ei katoa mihinkään ruumiin kuollessa.Kyseisessä ohjelmassa oli muutamia ihmisiä,jotka kertoivat ruumiista-irtautumiskokemuksistaan.Mutta he eivät menneet 'rajan' yli vaan palasivat takaisin ruumiiseensa.Siksi he eivät tiedä,että se kaunis valo,rakkauden tunne ja ihanuus ovat vain portti.Seuraava askel siitä on Tuonela tai Taivas.Ihmisille jää harhakuva,että kaikki pääsevät taivaaseen.Eihän kaikki edes halua sinne.Monet ihmiset uskovat,että kuoleman jälkeen on vain tiedoton pimeys.Yllätys on ikävä,kun he tulevatkin Valtaistuimen eteen.
311263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Ehkä informaatio-tulvan funktio on luoda tietoisuudelle jatkumoa mm. tälläiselle?
Suurin osa informaatiosta pyrkii vangitsemaan tietoisuuksia/"sieluja" kuviinsa, eli myös ilkeiden paskiaisten ideoimiin maailmoihin.
Näihin kuuluvat kristiuskon helvetti kuvasto, siis konkreettisena fyysisenä ja henkisenä kidutuspaikkana, ja toisaalta taivas täydellisenä nautinnon paikkana.
Ne perustuvat vain ihmisen luomalle materialiselle näkemykselle, eli se taivaskin kultaisine katuineen ja jeesuksen helmoissa ikuisesti kyykistelyineen on lopulta harhaa?
On siis olemassa ainoastaan tietoisuutta sitovaa informaatiota.

Kuvasto joka on vaikuttanut vuosisatoja ja hyvin laajasti tietoisuusia aivopesten on perus-kristillinen helvetti&taivas kuvasto.
Ei siis ihme että voimme muuntua kuvittelemaan kuolemanjälkeinen elämä vain materian kautta.
Silloin joutuu kurimukseen jossa antautuu kehon(eli kulkuneuvomme) ja ympäristön vietäväksi ja se merkitsee vankeutta.
Suurimmalle osalle täällä oleville on täytynyt jossain vaiheessa juuri niin käydä? Miksi, siksi että elämme fyysisen rajoittuneisuuden maailmassa.
Kuolemanrajakokemuksissa 80% käsittelee jollain tavalla taivasta ja loppu 20% epä-mielyttävää kokemusta, eli helvettiä.

Mutta onko muuta?
Eli mikä on sitä aitoa todellista Elämää?
Tarkoitan täydellistä vapautta ja tyytyväisyyttä niin, ettei tunne&tajua rajallisuutta, ettei tarvitse valittaa,,mistään,, ei mistään eikä enää koskaan?

Äänestä

Tietoisuus on meissä jo syntyessämme.Mutta emme pysty ymmärtämään sitä ennenkuin aivomme ovat tarpeeksi kehittyneet.Taivaaseen ei ole muuta tietä kuin Jeesus.

Äänestä

Taas lisää idioottimaista helvetillä pelottelua. Antakaa jo olla!

Äänestä

Ja jonain päivänä notkistuvat sinunkin polvesi Herran edessä.Silloin toivoisit,että kunpa joku olisi kertonut totuuden.

Äänestä
  • Tosiasiassa sinäkään et tiedä etkä opeta totuutta!
    Ei totenapitäminen ole pelastava usko!
    Maailma on täynnä eri tavoin tunnustavia kristinuskonkin suuntia, joiden uskossa ei todellisuudessa ole mitään yhteistä ajatusta.
    Opinkohtien erot muokkaavat kokonaisuuden niin, että sen mikään osatekijäkään ei sisällä yhtäläistä merkitystä kuin naapurilahkollaan on.
    Vain Raamattu omine merkityksineen pysyy yhtäläisenä.

    Äänestä

  • (toim.huom.) kirjoitti:

    Tosiasiassa sinäkään et tiedä etkä opeta totuutta!
    Ei totenapitäminen ole pelastava usko!
    Maailma on täynnä eri tavoin tunnustavia kristinuskonkin suuntia, joiden uskossa ei todellisuudessa ole mitään yhteistä ajatusta.
    Opinkohtien erot muokkaavat kokonaisuuden niin, että sen mikään osatekijäkään ei sisällä yhtäläistä merkitystä kuin naapurilahkollaan on.
    Vain Raamattu omine merkityksineen pysyy yhtäläisenä.

    Ilmestyskirjan kirjoitti apostoli Johannes mahdollisesti huumehouruissa.

    Kristityt evankelistat käyttävät Raamattua helvetillä pelottelemisen aseena. Kukaan meistä ei tiedä kuka joutuu pimeään kuoppaan ja kuka ei! Jeesus sanoo että lopun aikana hän tulee erottelemaan itse henkilökohtaisesti jyvät akanoista sen perusteella kuinka me kohtelimme LÄHIMMÄISTÄMME! Sinne valoisaan paikkaan ei siis todellakaan päästä kirkumalla ja jodlaamalla "Jeesus on herra! HOOSIANNA!!!"

    Jeesus sanoo varsin selvästi mitkä ovat ehdot päästä Jumalan yhteyteen. Lopun päivinä kukaan meistä ei tiedä varmasti mitä tapahtuu. En kuitenkaan hyväksy sitä, jos joku tekopyhä muotiuskovainen helvetillä pelotteleva tekokristitty alkaa minua uhkailla! Jos joku uhkailee, se on parasta olla Jumala! Nämä muotiuvkovaiset julistavat kadotustuomioitaan kelle vaan huvittaa! Minä tunnen heidät! He ovat tekopyhyyttä täynnä!

    Lopulta kukaan meistä ei tiedä, missä löydämme itsemme kun "valot sammuvat"

    Äänestä

Tästä välähti tietoisuuteen että hengen vaikutuksesta karkeaan materiaan syntyy jotain uutta, jota sanomme ihmistietoisuudeksi. Tämä ihmistietoisuus tajuaa jossain vaiheessa kykenevänsä irtautumaan aivoista ja kehosta säilyttäen tietoisuuden.

Tietoisuus ilman karkeinta ruumista on välimuoto. Kun tuo puoliaineellisessa kehossa oleva tietoisuus on edelleen hengen vuorovaikutuksessa, se kultivoituu sellaiseksi, että se kokee Jumalan läpäisevän itseään koko ajan.

Tässä vaiheessa tietoisuus antautuu Jumalalle koska huomaa olevansa hyvin elävästi ja selkeästi vain kuva Jumalan mielessä. Kuvalla ei ole itsenäistä olemassaoloa ollut eikä tule. Jumalaan lopullisesti upottuaan Jumala puhuu kuvan kautta tai on puhumatta.

Äänestä

Kristinuskon mukaan kuoleman jälkeen ei kiidetä suoraan joko taivaaseen tai helvettiin, vaan kuolleet nukkuvat tuomiopäivään asti haudoissaan tai missä lie. Tuomiopäivänä he saavat uudet tuliterät ruumiit, vain harvat ja valitut päätyvät taivaan iloon, erittäin suuri osa menee sinne kitumaan ikuisesti missä on oleva itku ja hammastenkiristys (tätä varten tarvitaan se ruumis!).

Eli toisin sanoen ohjelmassa sanottu ei tue mitenkään kristinuskon sanomaa, pikemminkin päinvastoin. Ohjelmassa mm. sanottiin, että (oliko se nyt) 10-20 % näistä sydänpysähdyspotilaista raportoi kuolemanrajakokemuksesta. Suurin osa siis joko ei koe mitään tai ei ainakaan kerro kokeneensa mitään.

Äänestä
  • Jeesus Raamatun mukaan saarnasi tuonelassa vangittuina olleille(Luuk;23,,24?)?
    Mitä tulee tuomiopäivään, niin eikö se ryöväri päässytkään heti Jeesuksen kanssa paratiisin, kun tuomiopäivän jälkeinen päivä on vasta "se päivä"?

    Mitä tulee nde;ee kokemuksiin, niin ehkä vähäinen määrä selittyy sillä, että kaikki eivät käy aivan kuoleman rajalla?
    Vain "rajalla" oikeasti vierailleet ovat palanneet kertomaan kokemastaan(rajan yli menneet tietty eivät).

    Äänestä

  • UPDATE_9657212 kirjoitti:

    Jeesus Raamatun mukaan saarnasi tuonelassa vangittuina olleille(Luuk;23,,24?)?
    Mitä tulee tuomiopäivään, niin eikö se ryöväri päässytkään heti Jeesuksen kanssa paratiisin, kun tuomiopäivän jälkeinen päivä on vasta "se päivä"?

    Mitä tulee nde;ee kokemuksiin, niin ehkä vähäinen määrä selittyy sillä, että kaikki eivät käy aivan kuoleman rajalla?
    Vain "rajalla" oikeasti vierailleet ovat palanneet kertomaan kokemastaan(rajan yli menneet tietty eivät).

    Eivät läheskään kaikki ruumiistapoistumiset johda kuolemanrajatapauksiksi.

    On henkilöitä jotka tietoisesti hallitsevat 'irtautumisen' ruumiistaan, joka mahdollistaa ajatuksen nopeudella liikkumisen.

    Ns. kuolemanrajakokemuksen läpikäynneillä on melkein kaikilla samantapaiset tuntemukset.
    Kevyt, lempeä olotila josta oli vaikeuksia palata tähän tietoisuuteen.
    Kiinnostus materiaan oli myös kadonnut, mikä on ymmärrettävä asia...olivathan he hetken kokeneet jotain suurempaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8806661 kirjoitti:

    Jep, kuulemma on heitä jotka pystyvät poistumaan kehostaan ja palaamaan.
    Onkohan valvotuissa labra-olo-suhteissa nde-ilmiötä tutkittu?

    Äänestä

  • UPDATE_9657212 kirjoitti:

    Jep, kuulemma on heitä jotka pystyvät poistumaan kehostaan ja palaamaan.
    Onkohan valvotuissa labra-olo-suhteissa nde-ilmiötä tutkittu?

    Tarkoitin tietysti obe;ta.

    Äänestä

  • UPDATE_8806661 kirjoitti:

    Eivät läheskään kaikki ruumiistapoistumiset johda kuolemanrajatapauksiksi.

    On henkilöitä jotka tietoisesti hallitsevat 'irtautumisen' ruumiistaan, joka mahdollistaa ajatuksen nopeudella liikkumisen.

    Ns. kuolemanrajakokemuksen läpikäynneillä on melkein kaikilla samantapaiset tuntemukset.
    Kevyt, lempeä olotila josta oli vaikeuksia palata tähän tietoisuuteen.
    Kiinnostus materiaan oli myös kadonnut, mikä on ymmärrettävä asia...olivathan he hetken kokeneet jotain suurempaa.

    Minulla oli 19 vuotiaan tässä elämässä kuolemanrajakokemus, mistä en koskaan palaa takaisin. Olen osittain edelleen siellä missä sinä hetkenä olin. Aina on kevyttä ja ihanaa. Iihmeellistä että tämä materiaruumis jota tuskin koen, on vielä mukana. Mutta niinkauan kuin tämä on mukana, niin toimitetaan asioita :)

    Äänestä

  • kokija kirjoitti:

    Minulla oli 16.v. hyvin selvä ruumiista poistumis kokemus. Vaikka siinä iässä elämä on jokaisella kevyttä,tunsin sen hetkisen olotilani vieläkin kevyemmäksi.
    Kun istuin itseni vieressä keskellä päivää kahvi pöydässä, minulle tuli hätä, että kuinka pääsen takaisin siihen itseeni joka istuu vieresäni tai siis ruumiiseni.En ollut se ruumis vaan se joka istui sen ruumiin vieressä.Olin tietoisuuteni ja samanlaisessa hahmossa kuin se ruumis jonka vieressä istuin.Aikaa siitä tapauksesta on kulunut pian 60.v ja edellen olen siinä kevyessä tilassa,,mieleltäni.

    1Äänestä

  • huilailee kirjoitti:

    Hmm.. jos pöydässä istui muita, näkivätkö hekin sinut kahdentuneena?

    Lääketieteessä tunnetaan hallusinaatio nimeltä dobbelgänger. Sitä esiintyy erinäisten aivoperäisten ongelmien yhteydessä, mutta satunnaisesti terveilläkin ihmisillä. Sinulla hallusinaatio ilmeni herkässä teini-iässä. Onneksi vaiva ei jäänyt pysyväksi.

    Tässä toinen, hieman hauskakin tarina. Tunnetun luonnontutkijan Carl von Linnen elämänkerrassa kertoillaan häntä vaivanneesta kaksoisolennosta:

    Linne kärsi usein migreenikohtauksista. Neurologi Macdonald Critchley kertoo, että kun hänen päänsärkynsä alkoi, hän saattoi alkaa hallusinoida. Carl Linne -haamu, jonka vain hän itse näki, saattoi ilmestyä hänen viereensä. Haamu kellui ja teki samaa mitä oikea Carl teki. Niinpä kun Carl oli puutarhassaan tutkimassa kasveja ja kumartui poimimaan niitä, hän näki haamunsa kävelevän ja kumartuvan samalla tavalla. Linne ei pelännyt haamuaan vaan tottui siihen.

    Critchley kuvailee, että haamu saattoi joskus istua Linnen työpöydän ääreen, minkä Linne oletettavasti jätti vain huomiotta. Kerran professori Linne oli pitämässä yliopistolla luentoa, ja kesken luennon hän päätti lähteä hakemaan näytteitä toimistostaan esitelläkseen niitä oppilailleen. Kun hän pääsi toimistonsa ovelle ja avasi sen, hän huudahti: Ohoh, minähän olen jo täällä!

    Äänestä

oppi on aina lähtenyt siitä että tietoisuus luo aivot eikä aivot tietoisuutta.Joku kirjailija sanoi että kunlääketieteen opikelijat oikeen pänttäävät niitä ruumiissa syntyneitä kemiallisia prosesseja niin on vaara että koko ihminen aletaan nähdä vain kemiallisena prosessina.Tämä vaara on toteutunut täydellisesti

Äänestä

Se tietoisuus mikä on ihmisessä on alunperin kaipaus jumalan yhteyteen,sen mikä jumala kätki ihmisen sisimpään kun antoi elämän hengen ihmiseen luodessa ihmisen omaksi kuvakseen.
Niin ihmisestä tuli elävä sielu,lankeemuksen seurausena sen yhteys särkyi ihmisen ja jumalan välillä.
Ihminen lähti omille teileen kulkee sitätietä edelleenkin,kohten tuhoaan.

Äänestä

Katsoin myöskin kyseisen dokumentin ja minusta näitä kokemuksia ei liitetty mihinkään uskontoon. Ja miksi pitäisikään. Todennäköisesti kaikilla ihmisillä on sama tilanne edessään uskonnosta riippumatta.

Tietysti taustasta riippuen rajatilakokemuksissa näkyvän valon tai valohahmon voi liittää enekeliin tai johonkin jumalaan. Kaikki kuitenkin puhuivat voimakkaasta valosta ja rakkauden tunteesta. Silti tämän ei tarvitse olla kristinuskon jumala. Ja tuskin sellaisenaan onkaan.

No, nämä asiat selviävät sitten jokaiselle ajastaan.

Typerää pelotella täällä ihmisiä hevetillä, itse en usko henkilökohtaisesti, että helvettiä on edes olemassa. Eiköhän siinä ole pahantekijälle rangaistusta kerrakseen, kun elämän filminauha pyörii edessä, ja kuoleva tuntee myöskin pahojen tekojensa vaikutukset muihin ihmisiin. On siinä monella ihan tarpeeksi kärvistelemistä ilman helvettiäkin.

Äänestä
  • Sanaa kerran on luottaminen,hetvetti ei ole alunperin ihmistä varten,koska jumala suunitteli toista hän lähetti poikansa pelastus renkaaksi jota siihen tarttuvat pelastuisivat.
    Jotka jättävät siihen tarrtumisen hukkuvat he eivät pelastu,silloin he joutuvat samaan paikkaan kun saatanakin sille on helvetti valmistettu jo maailman perustamiseta saakka.
    Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi Ilm 20 :14
    On kerra edessä pelastus rankaan jättäneillä.

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Sanaa kerran on luottaminen,hetvetti ei ole alunperin ihmistä varten,koska jumala suunitteli toista hän lähetti poikansa pelastus renkaaksi jota siihen tarttuvat pelastuisivat.

    Kun fyysinen tietoisuus loppuu ja siirtymävaihe on ajankohtainen, joudumme käymään lävitse ns. kiirastulen.

    Tilassa käydään lävitse mennyt maallinen, kaikki kokemukset, valinnat...
    miten olemme kohdelleet lähimmäisiämme? Joudumme kokemaan ne tunteet jotka olemme 'uhreillemme' aiheuttaneet ym ym.
    Tämä on tila, mistä ei pääse pakoon, kaikki selvitetään, mitään ei voi salata... piilottaa...peittää.
    Tämä on melkoisella varmuudella se helvetti josta jaksetaan puhua, mutta todellisuudessa ns. kiirastuli on hyödyllinen paikka, koska siellä poltetaan 'huonoa' karmaa.
    Riippuen menneestä elämästä, kokemus voi olla rankka...tässä tilassa ehkä oivalletaan valintojen merkitys?
    'Vääriä' valintoja paljon...pitempi kiirastuli....'oikeiat' valinnat ovat tae lyhyemmälle visiitille?

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Sanaa kerran on luottaminen,hetvetti ei ole alunperin ihmistä varten,koska jumala suunitteli toista hän lähetti poikansa pelastus renkaaksi jota siihen tarttuvat pelastuisivat.
    Jotka jättävät siihen tarrtumisen hukkuvat he eivät pelastu,silloin he joutuvat samaan paikkaan kun saatanakin sille on helvetti valmistettu jo maailman perustamiseta saakka.
    Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi Ilm 20 :14
    On kerra edessä pelastus rankaan jättäneillä.

    kuulija1, Raamatussa Roomalaisille 9; 22;ssa luke näin: "Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on
    m ä ä r ä t t y tuhottaviksi.
    23 "Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on v a l m i s t a n u t kirkkautta varten."

    Eli suomeksi tuo merkitsee Raamatun mukaan sitä että ihmisten kohtalot on määrätty etukäteenJumalan toimesta niin ettei ihminen itse voi mitään,,eli jos häntä ei ole valittu kirkkautta varten on aivan sama mitä hän puuhastelee,,hän joutuu helvetin liekkeihin koska on määrätty polttoaineeksi sinne.

    Tuollaista sadistista jumalkuvaa te vaaditte tuntevia ja ajattelevia ihmisiä palvomaan! Juuri tuollaista perverssiä inhottavuutta vielä ylistämäänkin,,hävetkää sydämienne kylmyyttä!

    Niiden kohtalo,jotka ovat hyljäneet hän tajoamantien.
    Totuus on tekevä vapaaksi,sadistilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.
    Jumalattomat häviävät kerra,kun heidän aikansa päätyy.

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Niiden kohtalo,jotka ovat hyljäneet hän tajoamantien.
    Totuus on tekevä vapaaksi,sadistilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.
    Jumalattomat häviävät kerra,kun heidän aikansa päätyy.

    Ei edes voi olla jumalattomia koska kaikki ovat oppinne mukaan jumalasta. Mutta tuo prsentaatio on kyllä totisinta totta juuri Raamatun mukaan.

    Äänestä

Minusta on väärin yhdistää tähän nyt mitään uskontoa tai Raamatun lauseita. Totuus on tuolla jossain, ei välttämättä Raamatussa tai kristinuskossa. Tai ylipäätään missään uskossa.

Jokainen meistä kuolee, uskoi mihin tahansa. Myös kuoleman jälkeiset tapahtumat sattuvat kaikille, uskonnosta riippumatta.

Outoa, ettei rajatilakokemuksista voi keskustella ilman iänikuista jankutusta Raamatusta ja siitä, mitä siellä mahdollisesti sanotaan. ko. dokumentissa oli hyvin irtauduttu uskonnon julistuksista. Ja näin pitäisi kaikessa tutkimuksessa ollakin, jos jotain oikeasti oleellista halutaan saada selville.

Äänestä
  • Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.Joh 14:6 Ei voi selvemmi enää sanoa totuudesta.
    Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.
    Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen Room

    ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta.Heb

    Äänestä

  • old_profile_59210 kirjoitti:

    Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.Joh 14:6 Ei voi selvemmi enää sanoa totuudesta.
    Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.
    Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen Room

    ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta.Heb

    Juuri näin, mutta kun seaikaiset eivät ymärtäneet että ihmisessä on MINUUS - mieli joka on eri asia kuin se keho, he pakottivat alkuperäisen lauseen tarkoittamaan sen lausujaa. Sama tietenkin jatkuu edelleen.
    Kristustietoisuus eli Jeesuksen opettama ajattelutapa on tie totuus ja elämä.
    Minä on (yksikön ensimäinen) tie totuus ja elämä, ei Jeesuksen keho tai persona, veri ei liha kuten......pakanakultin veriuhri oli ja on vieläkin opetettu.

    Äänestä

Uskovaiset ovat rasittavia, saavat suorastaan pelkäämään taivaaseen joutumista heidän seurassaan.
Yli puolet maapallon väestöstä tunnustaa muuta kuin kristinuskoa, kohtuutonta olisi kaikkivaltiaalta antaa niin suuren osan ihmisistä joutua helvettiin. Puhumattakaan siitä kuinka riitaista porukkaa kristityt ovat, eiköhän liene tuhnsia tulkintoja raamatusta, kaikki mielestään oikeassa.
Korulauseisiin käärittyä sadismia kristittyjen suusta näkee paljon tälläkin palstalla.
Uskon korkeampaan voimaan, mutta rakkaus siitä on kaukana kun näkee maailmassa olevan kärsimysten määrän.
Mahtaa jumalalla olla hauskaa jos vaivautuu katselemaan "palvelijoidensa" pinnistelyä autuutensa edestä.
Kukaan ei osaa sanoa mikä on lopullinen totuus, voi olla vaikkapa iki-uni, tai jonkinlainen tietoisuus, jos on tietoisuus, se selviää aikanaan, uskovaisten mielestä helvetissä, jos ei eletä kuten he sanovat.
Turha lisätä tähän raamatunlauseita, niitä on jo tarpeeksi.

Äänestä

Jottei tämä 'kiirastuli' käsite olisi epälooginen, pitää lisätä esim. nälänhädästä kärsineet...nälkäänkuolleet...sotien seurauksena kuolleet tai kokeneet traumaattisia asioita.....
Ovat kärsineet tarpeeksi, eli kiirastuli todennäköisesti näille kovia kokeneille on lyhyt tuokio.

Tuli vain mieleen, että tällähetkellä yli miljardi ihmistä kärsii nälkää, samoilla alueilla eläimet kuolevat nälkään ja janoon.

Äänestä

Ilmestyskirja on huumehourinaa ja helvetillä pelottelua!

Kun me kuolemme, käymme läpi Jumalan kanssa kuinka elämämme vaikutti toisiin ihmisiin. Mitä olisi pitänyt tehdä, ja mitä taas jättää tekemättä.

Siinä kaikki! Se pimeä paikka on varattu sellaisille ihmisieluille, jotka eivät usko Jumalaan, rukoile häntä, tai näin ylipäätänsäkään välitä hänestä.

Jumalan tiet ovat tuntemattomat. Suurin osa elämästämme on jo ennalta määrätty, ennenkuin se edes ehti alkaakaan! Me emme tiedä, ja Jumala myös tykkää pitää meitä tietynlaisessa epätietoisuudessa, jossa emme tiedä, mikä on sattumaa, mikä tarkoitusta. Se pakottaa meidät tekemään myös noita OMIA valintoja! Sitä kutsutaan kasvamiseksi. Jumala saattaa puuttua peliin, ja olemme tekemässä jotain TODELLA typerää, mutta pääosin hän vain näyttää meille meidän valintojemme seuraukset.

Mutta pohjimmiltaan Jumala ei ole mikään sadisti! Raamattua on tulkittu VÄÄRIN! Kenenkään rangaistus ei ole ikuinen. Kyse on oppimisesta. Opit sen, mitä Jumala halusikin sinun oppia. Tehtäväsi voi olla vähäinen tai suuri. Riippuen siitä mitä hän on päättänyt. Mutta ei Jumala enkeleineen ketään missään hornankuopassa todellakaan KIDUTA! Koko ajatus on NAURETTAVA!

Isän luonne on rakastava ja ymmärtävä! Välillä myös ankara. Hän kurittaa niitä joita hän rakastaa. Joskus se voi olla vaikea ymmärtää ja sisäistää.
Silti, ei isä mikään hirviö ole. Ikuista ei myöskään ole kadotus. Millainen Jumala tuomitsisi lapsensa IKUISEEN kadotukseen, olisipa heidän syntinsä millainen tahansa? Rangaistus on jokaisen kärsittävä teoistaan, mutta eivät Jumalan rangaistukset todellakaan ole ikuisia! Ne kestävät sen ajan kunnes hänen lapsensa oppivat virheistään, ei muuta. Jumala ei todellakaan ole mikään sadisti, te itse olette!

Äänestä
  • Onhan sillä ajatuksella, että Jumala tuomitsee ja jopa kiduttaa, vaikeuksia päästä lävitse ajattelevan ihmisen seulan.

    Vuosisadoista toisiin on opetettu näin ja valitettavasti hämmästyttävän suuri osa uskoo siihen edelleen.
    Ennenkuin pyrimme opettamaan korkeampia oppeja, pitäisi meidän selvitellä nykyiset vallitsevat harhakäsitykset, oikaista niitä järkeviin uomiin....ja siten vähitellen otetaan askeleita.
    Johdonmukaisesti, että säilyy tuntuma missä on ollut 'harhaanjohdettu' ja mihin asioihin pitäisi paneutua.
    Pakkoa ja vaateita ei ole olemassa, on vain valintoja. Jotkut valinnat edistävät, toiset valinnat ovat vähemmän toivottavia.

    Äänestä

  • UPDATE_8806661 kirjoitti:

    Onhan sillä ajatuksella, että Jumala tuomitsee ja jopa kiduttaa, vaikeuksia päästä lävitse ajattelevan ihmisen seulan.

    Vuosisadoista toisiin on opetettu näin ja valitettavasti hämmästyttävän suuri osa uskoo siihen edelleen.
    Ennenkuin pyrimme opettamaan korkeampia oppeja, pitäisi meidän selvitellä nykyiset vallitsevat harhakäsitykset, oikaista niitä järkeviin uomiin....ja siten vähitellen otetaan askeleita.
    Johdonmukaisesti, että säilyy tuntuma missä on ollut 'harhaanjohdettu' ja mihin asioihin pitäisi paneutua.
    Pakkoa ja vaateita ei ole olemassa, on vain valintoja. Jotkut valinnat edistävät, toiset valinnat ovat vähemmän toivottavia.

    annetaan anteeksi itsellemme kun olemme muinoin virheellisesti itsemme ja seurakuntamme opettaneet, luottaen Rakkauden parantavaan voimaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jumalan kädessä kirjoitti:

Katsoin ohjelmasarjan Mielen salattu voima.Olen aika yllättynyt sarjan kolmannesta osasta.Eivätkö ihmiset todella tiedä vielä nykypäivänäkään,että meidän tietoisuutemme ei ole sidottu aivojen toimintaan.Ihmisen tietoisuus ei katoa mihinkään ruumiin kuollessa.Kyseisessä ohjelmassa oli muutamia ihmisiä,jotka kertoivat ruumiista-irtautumiskokemuksistaan.Mutta he eivät menneet 'rajan' yli vaan palasivat takaisin ruumiiseensa.Siksi he eivät tiedä,että se kaunis valo,rakkauden tunne ja ihanuus ovat vain portti.Seuraava askel siitä on Tuonela tai Taivas.Ihmisille jää harhakuva,että kaikki pääsevät taivaaseen.Eihän kaikki edes halua sinne.Monet ihmiset uskovat,että kuoleman jälkeen on vain tiedoton pimeys.Yllätys on ikävä,kun he tulevatkin Valtaistuimen eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu