Virtsatulehdus, sukupuolitauti vai mikä hitto!?

Eli homman nimi on tämä. Olen aloittanut e-pillerit kuukausi sitten ja nyt ensimmäinen liuska syöty ja menkkojen pitäisi tulla ihan tässä lähi päivinä. Kyseessä Diane Novan rinnaste. Harrastin seksiä kaksi yötä sitten. Huomasin, että limakalvoni olivat kuivemmat, mutta seksi luonnistui vaikkakin sitten laitoimme lopulta kondomin, että saamme hiukan liukkautta kehiin. Mitään ongelmia ei ilmennyt seksin harrastamisen jälkeisenä aamuna, eikä sitä seuraavana, mutta sitten ns kolmantena aamuna tuli helvetinmoinen kipu virtsatessa ja tuntui kuin virtsatietulehdukselta. Olen kuitenkin hiukan huolissani, että voiko tämä olla jtn sivuoireita pillereistä, vai jopa sukupuoli tautia? Koska välillä alapäätäni on hiukan kutittanut, mutta tätä nyt ei kyllä ole ollut pitkään aikaan, eikä juuri ollenkaan. Sitten myös löysin valkoisen pienen ihan finnin näköisen jutun peräaukon ja emätinaukon väliltä? Nyt kaikki kokemukset on enemmän kuin tarpeen. Pitänee suunnata varmuudeksi lääkärille selvittämään, että eihän vain ole sukupuolitautia.

Mutta voiko seksin aiheuttama virtsatietulehdus tulla noinkin pitkällä viiveellä?
0213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


huollissaan kirjoitti:

Eli homman nimi on tämä. Olen aloittanut e-pillerit kuukausi sitten ja nyt ensimmäinen liuska syöty ja menkkojen pitäisi tulla ihan tässä lähi päivinä. Kyseessä Diane Novan rinnaste. Harrastin seksiä kaksi yötä sitten. Huomasin, että limakalvoni olivat kuivemmat, mutta seksi luonnistui vaikkakin sitten laitoimme lopulta kondomin, että saamme hiukan liukkautta kehiin. Mitään ongelmia ei ilmennyt seksin harrastamisen jälkeisenä aamuna, eikä sitä seuraavana, mutta sitten ns kolmantena aamuna tuli helvetinmoinen kipu virtsatessa ja tuntui kuin virtsatietulehdukselta. Olen kuitenkin hiukan huolissani, että voiko tämä olla jtn sivuoireita pillereistä, vai jopa sukupuoli tautia? Koska välillä alapäätäni on hiukan kutittanut, mutta tätä nyt ei kyllä ole ollut pitkään aikaan, eikä juuri ollenkaan. Sitten myös löysin valkoisen pienen ihan finnin näköisen jutun peräaukon ja emätinaukon väliltä? Nyt kaikki kokemukset on enemmän kuin tarpeen. Pitänee suunnata varmuudeksi lääkärille selvittämään, että eihän vain ole sukupuolitautia.

Mutta voiko seksin aiheuttama virtsatietulehdus tulla noinkin pitkällä viiveellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu