Rakastan yhä exääni :(

Minä ja ex-poikaystäväni erosimme puoli vuotta sitten. Hänellä on jo uuden naisen kanssa jotain meneillään, mutta minä en ole päässyt hänestä yhtään irti. Tuntuu että rakastan häntä vain päivä päivältä enemmän.
Tunnen hänet hyvin ja olen melko varma, että hänelläkin on tunteita minua kohtaan vielä. Tiedän, että jos tunnustan hänelle tunteeni ja olen erehtynyt hänestä, eikä hän enää rakastakaan minua, hän kettuilee minulle asiasta hautaan saakka ja kadun, että ikinä menin avautumaan hänelle...
En oikein osaa sanoa miksi erosimme, kasvoimme ilmeisesti vain erilleen niinkuin usein ihmisille käy. Ehdimme olla yhdessä 5 vuotta, lukiosta asti ja olimme toistemme ensimmäiset kumppanit.
Luulen, että tämä haikeus osittain johtuu siitä, koska en ole ollut yhdessä kenenkään muun kanssa.

Kannattaako minun tunnustaa hänelle tunteeni vai yrittää päästää irti, vaikka tiedän, että se ei tule ikinä onnistumaan? Ex-poikaystäväni tuntien hän saattaa tapailla uutta naistansa vain ja ainoastaan ärsyttääkseen minua... Mutta mene ja tiedä taas.
En ole pystynyt puhumaan tästä kenellekään, koska kaikki luulevat, että olen päässyt jo täysin yli hänestä, vaikka itken joka ilta itseni uneen.

Mitä mielestänne minun pitäisi tehdä? Olen itse niin sekaisin, että en itse osaa tehdä ratkaisuja suuntaan enkä toiseen... Tämänkin tekstin kirjoitus vaati minulta suuria ponnisteluja.
Kiitos jos autatte! :)
6843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Et ota yhteyttä. Et ota vaikka tuntuisi miltä. Et pitkitä typerää juttua. Et, et etkä et.
Lyhyesti ja ytimekkäästi ja nyt lopetat tuon tyhmän asian päässä pyörittelyn. Eksät on entisiä, eteenpäin nyt.

Äänestä

Ensirakkaus tuppaa pyörimään mielessä pitkään eron jälkeen, mutta sen kanssa oppii kyllä elämään. Omaa elämää voi ja kannattaa silti jatkaa, eikä tuhlata aikaa entisen haikailuun.

Jos exäsikin on jo jatkanut eteenpäin, tee sinä samoin ja kunnioita sillä tavoin yhteistä menneisyyttänne. Sitä ei kukaan sinulta vie.

Äänestä

Jos itket joka ilta itsesi uneen ota häneen yhteyttä! Vaikka tiedät, että hän mollaa sinua siitä, että kerroit hänelle tunteesi, jos siis hänellä ei niitä enää ole, se on kuitenkin helpompaa kuin se, että mietit koko loppu elämäsi olisiko jotain pitänyt tehdä toisin silloin kun oli vielä mahdollisuus.
Vaikka hän onkin ensirakkautesi en usko, että tuo kaikki kaipauksesi johtuu siitä vaan siitä, että välität hänestä oikeasti!
Tsemppiä! ;)

Äänestä
  • Kokemuksen rintaäänellä totean, että jostain syystä yks kunnon tylytys eksältä on aika tehokasta, toisaalta totaalinen ignooraus on myös. Siitä ehkä saa sen kokemksen, että oli tosiaan yks paska eksänsä elämässä ja jos päällimmäisenä muistona on kurjat jutut, niin eksää ei halua ikinä edes nädhä tai ajatella enää koskaan. Eli vaikka kerran jos käy avautumassa fiiliksistään, niin todennäköisesti eksä luukuttaa takaisin kahta kovemmin. Märkä rätti naamaan on joskus tosi tehokasta sydänsurulääkettä, jonka jälkeen ikävöinti tuntuu niin älyttömältä, että sitä ei enää tapahdu koskaan.

    Äänestä

Otat häneen yhteyttä ja vaikka sieltä tulisi millaista didduilua takaisin voit silti olla tyytyväinen itseesti, että sentäs yritit! niinkuin joku jo sanoikin se jos toinen alkaa käyttäytyä inhottavasti sinua kohtaan, voi viedä sydänsurut pois! :)
Jos olet jo noin pitkään itkenyt hänen peräänsä eikä helpotusta näy, kannattaa oikeasti kertoa hänelle rehellisesti tunteista!

Äänestä

kaikkihan ei edes yritä olla tekemisissä, siis just ne jotka ei koskaan rakastaneetkaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinäinen_tiina kirjoitti:

Minä ja ex-poikaystäväni erosimme puoli vuotta sitten. Hänellä on jo uuden naisen kanssa jotain meneillään, mutta minä en ole päässyt hänestä yhtään irti. Tuntuu että rakastan häntä vain päivä päivältä enemmän.
Tunnen hänet hyvin ja olen melko varma, että hänelläkin on tunteita minua kohtaan vielä. Tiedän, että jos tunnustan hänelle tunteeni ja olen erehtynyt hänestä, eikä hän enää rakastakaan minua, hän kettuilee minulle asiasta hautaan saakka ja kadun, että ikinä menin avautumaan hänelle...
En oikein osaa sanoa miksi erosimme, kasvoimme ilmeisesti vain erilleen niinkuin usein ihmisille käy. Ehdimme olla yhdessä 5 vuotta, lukiosta asti ja olimme toistemme ensimmäiset kumppanit.
Luulen, että tämä haikeus osittain johtuu siitä, koska en ole ollut yhdessä kenenkään muun kanssa.

Kannattaako minun tunnustaa hänelle tunteeni vai yrittää päästää irti, vaikka tiedän, että se ei tule ikinä onnistumaan? Ex-poikaystäväni tuntien hän saattaa tapailla uutta naistansa vain ja ainoastaan ärsyttääkseen minua... Mutta mene ja tiedä taas.
En ole pystynyt puhumaan tästä kenellekään, koska kaikki luulevat, että olen päässyt jo täysin yli hänestä, vaikka itken joka ilta itseni uneen.

Mitä mielestänne minun pitäisi tehdä? Olen itse niin sekaisin, että en itse osaa tehdä ratkaisuja suuntaan enkä toiseen... Tämänkin tekstin kirjoitus vaati minulta suuria ponnisteluja.
Kiitos jos autatte! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu