Hän on "nukkunut yön yli". Sekö se on se ainoa syntinsä?

Hän on nukkunut yön yli. Sekö se on hänen syntinsä?

Mitään muuta todellista näyttöä teille häiriköille ei ole siitä,
että hän olis toiminut Suomen kannalta huonosti.

Lipponen ja Niinistö
veivät Suomen EMU-nimiseen rahaliittoon ja €:on ilman kansanäänestystä, "ensimmäisessä junassa" kuten Paavo Lipponen asian ilmaisi silloin,
vaikka Suomen perustuslaissa sanotaan, että Suomella on oma valuutta, markka.
Nyt ollaan sitten suossa kaulaa myöten.
Ja syynä oli toisen noista tunku Euroopan presidentiksi, EI siis Suomen etu!!!!.

Olette juuri niin kuin koulukiusaajat, kun yksi sio kaunainen alkaa kiusata, niin muut kaikki haluavat olla samassa laumassa ja kiusata parhaansa mukaan.
Todellisia laumasieluja ilman aivotoimintaa!

Yksi häirikkö vastasi kovin kaunaa täynnään.
Häneltä todennäköisesti juuri kysyttiin niitä haukkumistenne syitä, joita ei pysty kirjoittamaan!

Minä olen monta kertaa "nukkunut yön yli" silloin kun on ollut vaikea ratkaisu tehtävänä, ja se on todellakin hyvä juttu, auttaa paljon silloin, kun on paljon tehtävää ja paljon pelissä Suomen kansalla, jolle on vastuussa ratkaisuistaan.

En olisi ikinä lähtenyt "ensimmäisellä junalla" viemään Suomen kansaa perikatoon.
Ensin haastattelut, tutkimukset ja aivotyö asian hyväksi.
Uutena aamuna sitten oma esitys asiasta muiden punnittavaksi.

.
2362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on ollut syytettynä siitä, että hän "on nukkunut yön yli".

Hän on Suomen ainoa toivo nyt, kun nuo kaksi "presidentti-pyrkyriä" Lipponen ja Niinistö veivät Suomen EMU:un ja €:on,
ilman kansanäänestystä
ja suossa ollaan nyt sitten kaulaa myöten.

Paavo Väyrynen vastusti EMU:un liittymistä silloin.

Äänestä

Paavo Väyrynenhän saaikoinaan Madonnankin
uran nousuun, kutsumalla Suomeen.
Vai oliko se Timo T A Kaukonen?
Kaksi samanlaista Mynhhausenia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeudenmukainen* kirjoitti:

Hän on nukkunut yön yli. Sekö se on hänen syntinsä?

Mitään muuta todellista näyttöä teille häiriköille ei ole siitä,
että hän olis toiminut Suomen kannalta huonosti.

Lipponen ja Niinistö
veivät Suomen EMU-nimiseen rahaliittoon ja €:on ilman kansanäänestystä, "ensimmäisessä junassa" kuten Paavo Lipponen asian ilmaisi silloin,
vaikka Suomen perustuslaissa sanotaan, että Suomella on oma valuutta, markka.
Nyt ollaan sitten suossa kaulaa myöten.
Ja syynä oli toisen noista tunku Euroopan presidentiksi, EI siis Suomen etu!!!!.

Olette juuri niin kuin koulukiusaajat, kun yksi sio kaunainen alkaa kiusata, niin muut kaikki haluavat olla samassa laumassa ja kiusata parhaansa mukaan.
Todellisia laumasieluja ilman aivotoimintaa!

Yksi häirikkö vastasi kovin kaunaa täynnään.
Häneltä todennäköisesti juuri kysyttiin niitä haukkumistenne syitä, joita ei pysty kirjoittamaan!

Minä olen monta kertaa "nukkunut yön yli" silloin kun on ollut vaikea ratkaisu tehtävänä, ja se on todellakin hyvä juttu, auttaa paljon silloin, kun on paljon tehtävää ja paljon pelissä Suomen kansalla, jolle on vastuussa ratkaisuistaan.

En olisi ikinä lähtenyt "ensimmäisellä junalla" viemään Suomen kansaa perikatoon.
Ensin haastattelut, tutkimukset ja aivotyö asian hyväksi.
Uutena aamuna sitten oma esitys asiasta muiden punnittavaksi.

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu