Osaisiko joku kertoa, kuinka saisin parvekkeella ruukuissa kasvaavien orvokkien siemenet talteen? Haluaisin ensi vuonna jälleen laittaa erinäköisiä orvokkeja parvekkeelleni.
Orvokki siemenet talteen,
Kuinka?
77328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kerää kypsät siemenkodat vaikka paperipussiin,siis juuri ennen kuin aukeavat. Pussi siemenkodan alle ja saksilla nips...
Kiitos! Niiden täytyy näköjään olla sitten kuivuneita eikä vielä vihreitä?
Mieluummin kyllä kuivahtaneita kuin vihreitä. Tosin ne kuivuessaan melko nopeasti sitten ampaisevat siemenet taivaan tuuliin siinä toivossa, että ne osuisivat hyvään multaan.
Itse kerätyistä orvokinsiemenistä saattaa tulla ihan minkä tahansa värisiä ja kokoisia, ne sekoittuvat riehakkaasti eivätkä tunne mitään ennakkoluuloja värien ja muotojen sekoittelun suhteen. Olenpa nähnyt ruskeanvioletinkin itsestään syntyneen version. Sitä oli aika vaikea mieltää koristekasviksi...
kyllä ne voi kerätä vähän raakoinakin, itse laitan ne kannelliseen rasiaan, kun ovat poksahtaneet niin paperipusiin säilymään tai kylvä samantien.
Itse otin orvokin siemeniä talteen ja osa tippu maahan.
Seuraavana keväänä kylvin, eivät kukkineet kun vasta vuoden päästä.
Normaaliako??
En tiedä koskeeko kaikkia orvokkeja, mutta minulla ainakin useimmat itävät suurinpiirtein pian maahan päästyään tai jouduttuaan. Taimet talvehtivat parhaan kykynsä mukaan, useimmiten hyvin. Seuraavana vuonna sitten kukitaan.
Sarviorvokki tosin kukkii jo kylväytymisvuonna, varsinkin, jos kasvupaikka on sille mieleinen ja pääsee jo alkukesästä aloittamaan kasvun. Ainakin minulla oleva iankaikkisen vanha kotimainen kanta leviää ihan itsestään ja taimia nousee koko ajan kaikkialta. Orvokin siemenissä on pikkuinen aromaattista öljyä sisältävä lisuke, joka saa aikaan sen, että muurahaiset kanniskelevat siemeniä kaikkialle.
yleensä kukkii vasta seuraavana kesänä, jos siemenesta kasvattaa...