En osaa lähteä kotoa mihinkään

En kerta kaikkiaan keksi mitään syytä lähteä yhtään mihinkään, ja sitten ahdistun ja masennun siitä että elämä tuntuu niin tyhjältä. Voikohan tällaiselle edes mitään?
285084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Mulla on sama tilanne.. työttömänä täällä kotosalla. :( Ihan turhaa lähteä minnekkään kun ei ole tosiaan mitään syytä mennä ulos.

Äänestä
  • Ei tarvitse syytä mennä ulos. Tekee vahvan päätöksen ja alkaa ulkoilla,Jokainen osaa yksin kävellä,piristää.

    Äänestä

Mulla on opiskelupaikka, mutta silti kaikki vapaa-aika on jotenkin vaikeaa. Kotiin maalle matkustamisesta joka viikonloppu taas tulee kustannuksia - vai pitäiskö vain hyväksyä nuo kustannukset sen takia että saattais, ehkä, voida henkisesti paremmin jos kulkis siellä?

Äänestä

tuttu tunne tääläkin... miettii et tällästäkö tää elämä on. Yhtä tympeetä päivästä toiseen, mihkää ei huvita lähtee. Se että saa jotain tehyä on yhtä ponnistelua. Ittensä pitää pakottaa joka kerta..

Äänestä

minä aikoinaan koetin väkisin poistaa yksinäisyyden tunnetta ja hankkiuduin esim,sokkotreffeille yms. kaikki kuitenkin palasi takaisin uomilleen, mutta Jumala etsi minut käsiinsä ja antoi sanastansa lohdun yksinäiselle. tänä päivänä en enää koe itseäni yksinäiseksi vaan elän. elän yksin mutta jaksan elää Luojani antamasta sanasta. yksinäisyys on kääntyny positiiviseksi elämän haluksi. Kasteessa meidät on otettu Jumalan lapsiksi,ja minut tuhlaajapojan HÄN kutsui takaisin. ulkopuolisen näkökulmasta elämäni on yhtä tyhjän kansa,,mutta Pyhähenki antaa levon vaikka kaatopaikan keskelläkin. tulen olemaan loppuelämänikin yksin ilman naista. ymmärsin että ei sydän saa lepoa maailmasta ja sen riennoista, turhaa on kaikki maailman korskeus. sinä yksinäinen risti kätesi ja pyydä että Jeesus tulisi sinun avuksi. kaikkia yksinäisiä ja muidenkin taakkojen alla kipuilevia HÄN tahtoo auttaa. muuta apua en tiedä ihmiselle joka todella voi auttaa.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Tänäkin iltana tuntui, että ei ole halua mihinkään. Sitten vain otin itseä niskasta kiinni ja aloin vetää normaalikierrostani, ammattilaisilta oppimaani voimistelua. Uskon, että siten saan selkäkivun vähenemään. Kuuntelin samalla tv 7 Kosketus taivaasta .Tv 7 Arkki.. Vuorossa oli 211 kokousajattelin, että kun olen kuunnellut kaikki, alan taas alusta. mutta sitten kuuntelen kokoukset alusta loppuun, eikä niin kuin yleensä, vain Paavo Järvisen puheen. Siinä sitten voi tehdä parannusta samalla, ja elämä tuntuu taas hyvältä. Oma liha ja Sielunvihollinen tuo helposti katkeruutta, mutta parannuksen mielenlaadulla selviää.

    Äänestä

Aamen

Äänestä

Mä kävin tänää kaupas parikin kertaa. Muuten olen kyl kotona ollut muun ajan.

Äänestä

Joo eipä tässä oikein mitään tekemistä ole.

Äänestä

Lähde lenkille. Lähde kauppaan. Kirjastoon. Elokuviin. Konsertteihin. Kyläilemään. Kyllä syitä löytyy. Eri asia sitten löytyykö sitä viitselijäisyyttä.

Se ei ole mikään syy jäädä kotiin, ettei ole kaveria jonka kanssa noita voisi tehdä. Yksin voi mennä oikein hyvin.

Tuo on mulle ihan tuttu olotila. Sitten vaan lähden johonkin vaikkei huvittaisikaan yhtään. Käyn vaikka jossain ostoskeskuksessa hiplaamassa vaatteita ja muuta roinaa. Mitään ei tarvitse ostaa. Itsensä voi palkita vaikkapa kahvikupposella jossain kahvilassa.

Kaikki menot on parempi kuin kotona neljän seinän sisällä mojuaminen ja masentuminen.

Äänestä
  • Mitä suurempi ihmismäärä, sitä yksinäisemmäksi siellä itsensä tuntee. Yksi joka helvetin paikassa. Ei mitään syytä lähteä

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitä suurempi ihmismäärä, sitä yksinäisemmäksi siellä itsensä tuntee. Yksi joka helvetin paikassa. Ei mitään syytä lähteä

    Oletko minkä ikäinen? Lähde ihanminne vaan, maailma on auki. Ilmoita itsesi facen aupair sivuille - lähde! Mummoilemaankin voi mennä aupair hommiin. Jos olet mies, niin myös ulkomaille. Suomi on ankea maa.

    Äänestä

  • Aivan oikein pois kotoa.Ei sihen tarvitse saattajaa,Ulos ihmisten ilmoille.Unikin tulee paremmin kun ulkoilee. Jopa kotona Yksin asuvia vanhuksia lääkärit,sairanhoitajat: Pyytävät viemään edes kerrostalon pihalle istuu.Ettei omaset vaan käydessä istu vanhuksen koti sisällä.Toimii siis ulkoilu kaikille ikään katsomatta.

    Äänestä

Täysin sama tilanne täällä. Opintojen alkua odotan mutta sitä ennen ei ole _mitään_ tekemistä. Kauppareissuja ja satunnaisia lenkkejä lukuunottamatta ei ole mitään asiaa poistua kämpiltä.

Lisäesteenä on, että yleensä, kun poistutaan asunnosta niin palaa rahaa ja se on persaukiselle opiskelijalle melkoista kryptoniittia. Yleinen hypistely yms pällistely taas tuntuu niin joutavalta ettei sellaiseen saa itseään piiskattua liikkeelle.

Onhan tuota yrittänyt oppia tavoille mutta luonteelleen ei mitään oikein voi :l

Äänestä
  • Miulla kans tuo asunnolta lähteminen on nykysin ihan perseestä. Viime syksyn ja talven makasin sängyssä yksin, keväällä ostin jonku kämäsen kameran ja se olikin sit ainut syy lähtee kävelee kaupungille tai johonkin. Pitemmän päälle kaikki tässä kaupungissa alko olla kuvattu ja elokuussa herää sit siihen, että koko kesä meni nukkuessa. Alkukesän kävin juoksemassa mut plaah.. Polvet meni paskaks :D
    Ja tuo rahan palaminen on myös miulla ongelma.. Aina jos menin kaupungille, piti ostaa joku pieni pullo vissyä matkalle ja sit kaupungissa huomaamattani ajauduin ostamaan parit korkkarit ja taas nahkatakin ja mekon. Oon myös täys köyhä opiskelija -.- terasseilla kävin toukokuun alussa jo, mut seki jäi sit aika nopee taakse kun siellä pyöri ne samat tyypit..joihin en tietenkään halua enää törmätä..
    Kauppareissut vajaan kilsan päähän on nykysin helkkarin vaikeeta ja ainut mitä jaksaa pakon eessä tehä. jes. Ei vaan kiinnosta. Saatan jopa vaihtaa vaatteet ja meikata kunnolla et nytpä lähenki ottaa valokuvia, mut sitte yhtäkkiä nasahtaa ja luovutan. Asioita ei auta yhtään se, että sisimmässäni en tykkää suurimmasta osasta ihmisistä. (Ja miusta pitäs tulla asiakaspalvelija, lol)

    Äänestä

Juuri mietin kun olen koko päivän vaan kököttänyt sisällä ahdistellen asioita, ja mieleeni juolahti kävellä ostamaan jotain takeawayta tai sellaista, en oikein tiedä mitä muuta sitä tekisi, leffakin voisi olla jees, rahat vaan juuri nyt aika loppu... Ehkä sitä jonkun ihmisen säkällä tapaisi matkalla :p Ainakin paremmat mahdollisuudet siihen ulkona kun kotona... Baareilun lopettaminen onkin yllättävän hankalaa, mutta mitään mahdollisuutta sinne palaamiseen ei tällä hetkellä näy..

Äänestä

Se on varmaan masennusta, jos on tunne siitä, ettei ole mitään syytäkään lähteä. Olin itsekin työtön jokunen vuosi sitten ja kotona oli myös turvallista. Ei tullut ainakaan ketään tuttua vastaan ja alkanut kysellä, että mites urallesi kävi...

Pointti olisi löytää oma tahto. Siellä jossain syvällä se on, vaikka olisi tallatuksi tullut. Ja sitten säädellä elämäänsä sisältä käsin, ei miettiä mitä muut ajattelevat. Ja antaa itselleen anteeksi se, ettei jaksa.

Ei tarvitse mennä ulos mistään muusta syystä kuin siitä, että itse tahtoo. Eikä tehdä yhtään mitään ulkopuolelta käsin kehotettua. Antaa itselleen anteeksi jos ei jaksa tehdä mitään ja vain olla, lepokin on tärkeää. Mutta myös mennä, kun se päivä tulee, että jotain tahtoo.

Äänestä

Lähteminen on mielestäni helppoa: sen kuin lähdet. Menee vähän suurempiin paikkoihin, niin ei ahdista niin paljoa. Kerran menin esimerkiksi pieneen baariin (kuvittelee joku yksi n. 30 m2 huone), joka oli aivan tupatun täynä. Oli todella ahdistavaa siinä yksin seistä ainoana ilman istumapaikkaa ja seuraa. Mutta isommissa paikoissa kuten jossain puistoissa sun muissa pääsee helposti "sisään" siihen tilanteeseen ja ahdistusta ei synny.


Ongelmallisempi vaihe on, että miten saadaan seuraa sen jälkeen kun on lähtenyt jonnekin.

Äänestä

Pian alkaa big brother. Sitä varmaan tulee katsottua kun ei ole muuta tekemistä. Tai on mulla toi kuntopyörä tossa jota poljen joka päivä. tänäänkin poljin 72 minuuttia putkeen. Salibändy treenitkin sais jo alkaa. mut ei ole netissä ollut viel meijän treeni aikoja et en tiedä milloin sekin sit alkaa. Sarjapelit alkaa yleensä lokakuussa et olis hyvä treenat hiukan ennen pelejä.

Äänestä

Ite tykkään oleskella yksin, mutta nimenomaan kotona. Ulos en osaa mennä yksin. En oo kuitenkaan mikään sellanen, et sata kaveria pitäsi olla mukana. Mut en vaan osaa kuvitella meneväni kahville yksin. En osaa edes kouluruokalassa syödä yksin, hyvä jos jonoon menen vaikka tietäisin, että kaverit istuu kyllä tuolla jossain ja että mukaan vaan.

Toisaalta, miten mennä kahville tai muualle edes porukalla kun ei ole ikinä penniäkään rahaa! :I Ikuinen ongelma kavereiden kanssa. Aina pitäis olla viettämässä aikaa leffassa, keilaamassa, mäkissä... Mulle riittäis, et istuttais alas vaikka kotisohvalle ja juteltaisi. Tai mentäis vaikka helvetti lenkille. Mutta ei sit vissii käy kellekään ikäisistäni. Eikö kukaan osaa pitää hauskaa ilman rahaa?

Äänestä

Onneksi itsellä on työpaikka ja siellä hyviä tyyppejä. Työttömänä tässä tilanteessa...noh suoraan sanottuna se oli yhtä h'elvettiä.

Äänestä

Ja täällä taas neljän seinän sisällä..3 tutkintoa ja töistä ei tietoakaan.Vituttaa yleensä tehdä mitään kun talous kuralla ja pitäs perustaa perhe muttei voi, kun ei ole fyffee.Autokin vaihtaa muttei voi..haista paska hallitus.

Äänestä

Samoja mietteitä mullakin välillä ei tule lähdettyä ulos koko päivänä. Mutta yleensä mulla on joku syy mennä ulos kuten kaupassa tarviikäydä tai lapsi pitää viedä ulos leikkimään. Mutta ei joka päivä. Tuohonkin olen keksinyt syyn eli valokuvaus. Hommasin halvan järjestelmäkameran ja nyt suorastaan odotan koska pääsee taas ulos kuvailee. Kesällä tekee mielipyöräillä jakamera usein silloinkin mukana. En tosin kuvia juuri mihinkään ole laittanut kunhan vaan kuvailen omaksi ilokseni ulkona.

Koira olis varmaan kanssa hyvä syy mennä ulos.

Äänestä

Sama täällä myös, auto pihassa ei tarttis kun lähte, mutta ei viitsi, ahdistuuhan siitä kun tuntee että sitä vaan pyörii neljän seinän sisällä . Mistähän saisi en inspiraation että menis tapaamaan ystäviään niitä vähiä mitä on paikkakunnalla, sukulaiset hyvin kaukana

Äänestä

Mukavampi istua sisällä. Joskus kiva olla ulkona, mutta vain silloin, vaikka yleensä on hankala lähteä ulos ja voi tuntua okeilta sitten, vaikkei muuten sitten olisi lähtenyt. Vanhemmiten jaksaa edelleen vähemmän ja kunto siten alempi.

Sisällä on niin paljon tekemistä, ettei ne tekemällä lopu. Paljon tavoitteita saavutettava. Ulkona käy muutakin kuin pakosta kun huvittaa tai on kuntonsa tai muuten vain vuoksi asiallista myös muutoin, ja vain siinä on ongelmaa. Ei mulla siihen ratkaisua ole, muuta kuin yritän ja jos onnistuu niin onnistuu, kun onnistuu.

Yksinäisyys, tyhjyys, mulla on siihen liian kiire ja asun melko vilkkaalla seudulla, ja laskennallista elämää on jäljellä enää noin 30v, joka on vähän kun 10v hurahtaa ohi nykyään niin nopeasti. Kunhan saan päätavoitteet täyteen, niin muu on ekstraa.

Äänestä

Ei kai se kotoa lähteminen sinänsä nyt autuaaksi tee sekään. Turhanpäiväinen joutokäynti tuolla voi tehdä olosta entistäkin huonomman. Voi vaikkapa tulla tuhlanneeksi ihan mihin sattuun. Että ensin miettiä mikä huvittaisi ja se voi aivan yhtä hyvin olla jotain kotona onnistuvaa. Yksinäisyyden tunne sitten oma erillinen tästä. Ei se tuolla tuntemattomien näkeminen ehkä omissa seuroissaan oikein siihenkään auta, ehkä jopa pahentaa. Että sitä varten sitten jotain juuri ihmisten kohtaamiseen tarkoitettua aktiviteettia. Toki joskus voi anonyymimpikin samassa tilassa olo luoda tunteen olemisesta samassa veneessä. Taidenäyttely.

Äänestä

Varaa aika lääkärille.Kärsit panikista.Siihen on sopivat lääkeet ja saa monelta järjestöltä jopa ilmasta ryhmä terapiaa.mene vaikka netti katsoo Mieli ry .sivuja.Löydät etsimäsi

Äänestä

Mä viihdyn autossa, asunkin 6 kk autossa.

Nyt sataa räntää ja autossa olen nytkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eytfghdfg kirjoitti:

En kerta kaikkiaan keksi mitään syytä lähteä yhtään mihinkään, ja sitten ahdistun ja masennun siitä että elämä tuntuu niin tyhjältä. Voikohan tällaiselle edes mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu