Luontokuvaajien mallina toiminut karhu tapettiin

Kertoo iltalehti hauskassa otsikossaan.
Karhu oli vielä ollut ihan hyökkääväkin.
Kummallista, se kun oli jo tottunut tykkäämään ihmisestä.
Jospa se halusi vaan vähän mallata :)
Kaikesta se ihminen suuttuukin.

Pitkästä aikaa, minä en ole suuttunut vuodenajoille,
tällainen syksy on hieno, toivottavasti se muuttuu talveksi vasta Joulun alla.
Ja lämpimät syyssateet alkavat Tammikuun puolivälissä, lauhtuen kevääksi sit Maaliskuun alussa.
Ja kukkein kesä jo Toukokuussa, helteineen.
Sopisi hyvin tällaiselle pakkotyöttömälle loisijalle.
Kivaa kyllä tämä on.

Minua saattaa kyllä alkamaan suututtamaan.
Jos meitä Suomirakastajia yritetään sumuttaa jollain panttilainalla, kuvaannollisella hutulla jota on mahdoton muuttaa käteiseksi fyrkaksi.

Eli tehdään tuolla Euroopanpuolessa Urpo Kutiaisen johdolla Potemkinin kulissit.
H.
1771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olipa sekava aloitus, mistä tässä pitäisi keskustella?

Äänestä
  • Ehkä jälleen kerran hänestä itsestään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tämä onkin aloitus ajattelijoille.
    Yritin tehdä sellaisen että ei ihan heti menisi yksioikoiseen pimppi/pippeli-linjaan.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Tämä onkin aloitus ajattelijoille.
    Yritin tehdä sellaisen että ei ihan heti menisi yksioikoiseen pimppi/pippeli-linjaan.
    H.

    Ja itse menit siihen kuitenkin heti :))

    Äänestä

  • niin niin *** kirjoitti:

    Ja itse menit siihen kuitenkin heti :))

    Siihenhän se hänellä aina menee loppujen lopuksi vaikka muuta yrittää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    niin niin *** kirjoitti:

    Ja itse menit siihen kuitenkin heti :))

    "niin niin***"

    Joo, lipsahti kyllä tuo vertaus.
    Niin on se jo veriin mennyt, eikä vieläkään unohtunut.
    Yritän olla tarkempi vastaisuudessa.
    H.

    Äänestä

Sinäkö ilakoit, että elävä elikko tapettiin?
Ihmettelen.

Itse haluaisin muutaman kotikontion, kuin Sulo Karjalaiselakin on.
Tuossahan ne voisivat tantereella telmiä.

Tosin teesisi tarkoitus jäi hämärään, taas kerran.
.

Äänestä
  • Aloittaja

    "lejanna"

    Aloitus on monimuotoinen, kuten aina.
    Masentavaa että joutuu aina vääntämään tampoonista.
    Eli, mitä enemmän Karhuja, sitä enemmän tottuvat ne ihmisiin, ja peeheestä on se että petoja kuvataan haaskalta, kojuista ja totutetaan ne pieruihin tai kynsilakkaan.
    Kyllä minä iloitsen kaikkien petojen tappamisesta.
    Oikeastaan, Afrikassakin, tai noh, ei sentään, siellä on saatava syntyvyys laskusuuntaan, meillä kun on tuo Kreikka.

    Kummathan täällä olivat ennen toistaan? Eiköhän karhut kansoittaneet metsiä paljon aiemmin, kuin me sieltä Uralin mutkasta tänne eksyimme?

    Kumma, ettei täällä ole karhunkaatokisoja, kuin Hemingway aikoinaan pamautteli ihan vain huvin vuoksi Afrikassa leijonia.

    Voi Ristus ihmisten ilkeyttä.

    Mikä hiton tampooni? Charlesin ja Camillanko käytetty?
    .

    Äänestä

  • Aloittaja

    lejanna- kirjoitti:

    "lejanna-"

    Ja luita on jäljellä Dinosauruksistakin.
    Ainakaan minä en kaikkia tappanut, muistaakseni.
    Elämä menee menojaan ja ihmisen osa siinä kasvaa.
    Rautalankaa tarkoitin, kaikki naiset eivät tunne sitä eivätkä pidä makuuhuoneissaan, se kun on usein ruosteinen.

    Tinalanka on taipuisampaa.

    Äänestä

Vaikea ottaa kantaa, kun ei itse ole karhuihin törmännyt eikä haluaisikaan törmätä, liian urbaani siihen. Sipoon hirvistäkin sain marjametsässä jo hepulin. Olipa komeasarvinen hirvi anopin mukaan tulossa mökin terassilta avonaisesta ovesta sisään. Perääntyi anopin hirveästä huudosta ja huitomisesta pelästyneenä. Oli onneksi vähän ujommansorttinen hirvi. Ei sen jälkeen jäänyt se ovi enää auki.

Kaiketi karhukanta ei ole niin suuri, että niitä pitäisi oikein reippaasti vähentää. Sukupuuttoon nyt ei kuitenkaan saisi päästää.

Sorry, meni enemmän hirveeksi hirvitarinaksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    "tinat"

    Varmaan on kohtalo kolhinut moniakin anoppeja.
    Varsinkin jos on ollut leskenä kauan.
    Huutohan siitä syntyy.
    Vaan olipa hellämielinen mies?

    Karhukanta on niin kauan sopiva, kunnes Stadin lähellä jonkun tappavat.
    Olenkin aina painottanut että Kaivopuistoon mahtuvat ne jotka eivät Korkeasaareen mahdu.

    Hunksi

    Ohoh, kovasti koski, vaikken Kaivopuistossa asukaan. :)

    Anoppi oli kirjaimellisen tukevasti naimisissa tukevan appeni kanssa ja tarinakin on ihan tosi. Näkemässä en ollut - onneksi. Hirvi oli ollut jo terassilla ja komeasarvinen pää oviaukossa. Usein siellä näki hirvenpään vedessä, hirvi uimassa vastapäiseen saareen tai saaresta mantereelle. Karhut maastoutuivat paremmin - vissiin. Huomasitten, että sai karhun tähänkin tarinaan hän, ettei mene ihan nuotin vierestä.

    Äänestä

Mikähän älynväläys toi on kun Kaivopuisto on suomen kallein kaupunginosa ?

Äänestä
  • Aloittaja

    "naapurin eki"

    Oikeestaan se on Eira.
    Kaivopuiston reunalla kyllä on.
    Kaivopuisto muuten, jatkuu Keskuspuistona huitsin nevadaan, joku Vantaa taimikä siellä nyt on. Et se Keskuspuisto ei ihan niin hienoa nimeä ansaitsisi.

    Tosin siinä jatkossa, Eirasta eteenpäin, pitää olla hyvä mielikuvitus.
    H.

    Äänestä

*

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hunksz kirjoitti:

Kertoo iltalehti hauskassa otsikossaan.
Karhu oli vielä ollut ihan hyökkääväkin.
Kummallista, se kun oli jo tottunut tykkäämään ihmisestä.
Jospa se halusi vaan vähän mallata :)
Kaikesta se ihminen suuttuukin.

Pitkästä aikaa, minä en ole suuttunut vuodenajoille,
tällainen syksy on hieno, toivottavasti se muuttuu talveksi vasta Joulun alla.
Ja lämpimät syyssateet alkavat Tammikuun puolivälissä, lauhtuen kevääksi sit Maaliskuun alussa.
Ja kukkein kesä jo Toukokuussa, helteineen.
Sopisi hyvin tällaiselle pakkotyöttömälle loisijalle.
Kivaa kyllä tämä on.

Minua saattaa kyllä alkamaan suututtamaan.
Jos meitä Suomirakastajia yritetään sumuttaa jollain panttilainalla, kuvaannollisella hutulla jota on mahdoton muuttaa käteiseksi fyrkaksi.

Eli tehdään tuolla Euroopanpuolessa Urpo Kutiaisen johdolla Potemkinin kulissit.
H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu