VihaVastattu 6 kk

Nationalisti sanoo, että vihassa tehty valtio on hyvä

Vihan päälle ei ole hyvä olla valtio tai rakentaa sellaisen. Se on heti erehdystä ihan alussa. Erehdysten erehdystä. Ei ole hyvä valtio sellainen, jossa vihataan muita ja korostetaan itseään. Kuinka rasisti voi sanoa, e…
VihaVastattu 6 kk

Lopeta se verkkohäirintä!

Hitostako mä tiedän. Murtautuu mun nettiboksiin, tehnyt sitä jo pari vuotta. Viime vuonna tajusin asian vasta. Asuu samassa rapussakin. En uskalla mennä sanomaan kun en tunne ja taitaa olla romanikin vielä.
VihaEi vastauksia

Hidastelijat

Hidastelijoitten pitäisi myös miettiä! En usko, että ihmisten... Kellot ovat pysähtyneet. Autoilijat juuttuivat ruuhkaan. Autolijoilta puhkesi rengas. Onko asiakkaitten lompakot pudonneet keskellä kassajonolla? Onko pan…
VihaEi vastauksia

Voi kun saisi pois

Pyyhittyä tämän päivän vuodesta - 97 Olisimpa tehnyt silloin abortin Pilasin oman elämäni Voisin olla nyt onnellinen 💔 Ei olisi Pitänyt uskoa omia vanhempiaan että se lillukka löysä olisi ollut minun mieheni Osa ystävi…
VihaEi vastauksia

Kannattaako puhua pahaa toisesta?

Toivon, että olisit kuollut, entinen D.I.C.E Suomi24:ssä. Ellet osaa sanoa hyvää toisesta tässä palstalla, on parempi pitää asiat omana tietonaan!
VihaVastattu 6 kk

Ei tänne voi mitään kirjoittaa

Eräs tyyppi ottaa kaikki viestit itselleen. Haluaisin kirjoittaa eräälle tärkeälle mutta täytyy keksiä toinen keino. Työpaikka vierailu.
VihaVastattu 6 kk

En tule koskaan enää keskustelemaan

Kenenkään miehen kanssa mistään asiasta missään tilanteessa niin ei tule väärinkäsityksiä. Haluan olla täysin vapaa kaikesta.
VihaVastattu 6 kk

En ole unohtanut tekojanne...

6800 markkaa oli elämäni arvo, muistatko juoppo? Saat syyttää itseäsi, tappaja lapsesi ottivat sinusta mallia. Nyt sinulla on kaksi käytöshäiriöistä lasta, jotka ovat tuhonneet monen ihmisen elämän omani lisäksi. Oletko…