vain ikäiseni heteromiehen!!
tiedossa jo kauan että olet varakas, mutta en siltikään halua koskaan olla missään tekemisissä kanssasi! Minua et voi ostaa edes ystäväksesi, tai auttamaan millään tavalla! En voi sietää kiusaaja häirikköä!
ja ymmärtäminen kokonaan kokonaistilanteesta ja siksi kaikki oli niin epämääräistä! Monilla täytyi olla tiedossa se, kuinka tärkeä minulle se työpaikka minulle oli, koska entiset työkaverit näkivät sen naamastani ja myö…
niin kauan kauan kuin oven, tai ovien aukominen talossa jatkuu, koen sinut vain yhä vastenmielisemmäksi! Mene hakemaan apua pakkomielteisyyteesi, olet selvästi henkisesti sairas ihminen!
paremmin, jos tietäisin ettei häirikkö enää olisi kiinnostunut minusta millään tavalla! Hän ei kiinnosta minua, eikä tule koskaan kiinnostamaankaan, ei edes ystävänä! Haluan olla ihan rauhassa jonkin aikaa ja sen ajan t…
samoja juttuja, koska luulette etten ole ymmärtänyt. Taas jälleen kerran koirat nuolivat toistensa alapäitä, kun kävin lenkillä! Sitä samaa oli jo paljon aikaisemminkin!
Tai pökiatrilla.. mielihoitajalla Voiko siellä puhua mitä vaan?
häirikkö koskaan osannut ajatella sitä, miltä se kaikki häirintä on minusta tuntunut! Epäilen suuresti ettei ole ajatellut muuta kuin omaa agendaansa! Todella ahdistava tapaus on hän!
että, emme koskaan asuisi yhdessä paljon nuoremman kanssa ja vain lenkkeilisimme, tai kävisimme yhdessä joskus syömässä!
Kerro mitä biisiä kuuntelet useimmiten?
ymmärrä sitä, että olen satavarmasti tiennyt kaiken jo ennen tähän asuntoon muuttamista, koska nuorempi henkilö ei uskalla olla avoimesti sitä mitä hän on! Ja siksi hän tarvitsee ns. avustajan! Minä en tule koskaan autt…
kauan jatkuneeseen epämääräiseen tilanteeseen, että voisi sanoa niin että kyseessä on ollut potilaskeissin arviointia. Ei vanhempi nainen ole koskaan pystynyt näkemään itseään samassa tilassa tietyn henkilön kanssa, sik…
pitää mielessä, että kaikille heille, joiden nimi on tiedossa on pysyvästi voimassa lähestymis- ja yhteydenottokielto!
ei lopu tietystä henkilästö kerrotaan isommalle määrälle ihmisiä!
oli monia tilaisuuksia saada hyvää aikaan, koska minä halusin niin paljon tehdä töitä minulle hyvin rakkaassa työpaikassa. Silloin olisi ollut paras tilaisuus, kun nyt jo edesmennyt työkaveri jäi eläkkeelle! Siksi sekin…
miltä se tuntuisi, jos sinua stalkattaisiin vuosien ajan, häritään asumisrauhaa vuosien ja tehdään muutakin sellaista kauan mikä ahdistaa valtavasti! Stalkkaaja joka ei osaa päästää irti henkilöstä, joka ei halua koskaa…
ollut koko ajan siellä muiden, kuin minun ymmärtämättömyydessä! Ymmärsin jo todella monia vuosia sitten, kun olimme yhdessä lapseni kanssa lenkillä ja kummallakin oli koira lenkitettävänä. Silloin lapseni alkoi huutaa k…
laittaa entiset työkaverit ns. esittämään, niin kuin en olisi jo ymmärtänyt kaikkea vuosia sitten! Tummatukkainen kertoi asuvansa Saunakalliossa. Ja toisesta vaaleampitukkaisesta kerrottiin, että hän suuttuu helposti. O…
asukas, joka yhä häiriköit minua ja elämääni jopa yöllä, jyräämällä tuolia lattiaan aikaan 1.25 yöllä! Miksi muistutat stalkkerista jota inhoan sydämeni pohjasta, koska hänen takiaan menetin monia hyviä vuosia! En koska…
projektin, olette yhtä syyllisiä kuin kaikki ne kiusaajat, jotka ovat aiheuttaneet minulle valtavan paljon stressiä jo vuosien ajan! Tässä talossa ja muualla! En halua enää koskaan yhtään uutta ystävää!