Miten ohjaan miehen ostamaan parempia lahjoja? En tarkoita hinnalta, vaan että vaikka olisi yksi vaikka kirppikseltä löydetty lahja joka olisi sellainen kuin haluaisin? Itse tarkkailen ja pistän muistiin mitä mies voisi…
Eli aion nyt olla täysin suora ja rehellinen. Niitä joille aihe on yhtään arka tai vaikea kehotan vaan skrollaamaan eteenpäin. Olen viehättävä, älykäs, seksikäs, hyvinsäilynyt ja erittäin intohimoinen keski-ikäinen nais…
Olen aina miettinyt, miksi yleensä naiset eivät halua parisuhdetta kanssani, eli haluaa vain joko hetken hupia tai jotain vastaavanlaista leikkimistä. Tekevät aloitteen yleensä. Itse en tee yleensä sen takia, koska muut…
Mies lähti työpaikan pikkujouluihin eilen. Soitin miehen puhelimeen aamu kuudelta kun ei näkynyt miestä kotona. Joku virolaisen kuuloinen nainen vastasi puhelimeen ja kertoi mieheni olevan suihkussa. Pyysin naista kerto…
Mieheni on kotoisin itärajalta pienestä kylästä ja ei muka ymmärrä että kaikenlaiset apinan äänet ja huulien törrötys on rasistista. Nyt alkoi vääntelemään silmiäänkin vinoon ja ääntelee korkealla nuotilla. Hävettää lii…
Olen ollut tämän pojan kaveri lukiosta lähtien yli 4vuotta. Tapasimme baarissa tämän vuoden toukokuussa ja päädyimme hänen luo yötä, jota en olisi ikinä osannut aavistaa. Ihastuin palavasti, mutta meille tuli siinä kesä…
Hiljainen ero on vähän kuin parisuhteiden quiet quitting. Pari ajautuu hiljalleen erilleen, eivät kosketa eivätkä kohtaa toisiaan enää millään tasolla. Toisaalta on myös pareja, joiden parisuhde on vain jäänyt eikä kump…
Onko ok jos kihlattuni useaan otteeseen kertoo rakastavansa enemmän koiraamme kuin minua? Ja mikäli hänen pitäisi valita väliltämme hän valitsisi koiran.
Moi! Aihe on vaivannut pitkään ja nyt uskalsin tulla kyselemään ajatuksianne. Nimittäin isot tuloerot ja niiden vaikutus parisuhteeseen. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä jo pari vuosikymmentä, hän on tehnyt uraa ja min…
Älkää tehkö niitä lapsia heti. Älkää menkö naimisiin heti. Jos luette täällä olevia kirjoituksia, yli puolet kirkkaasti on sitä samaa; " Meillä niin ja niin paljon lapsia ja avo/avioliitto " Monet varmaan vetää herneet …
Ei lopeta näköjään millään unnutusta! Monet kerrat on asiasta puhuttu ja olen jopa miehen esimiehelle soittanut ja pyytänyt keskustelemaan kahden kesken että lopettaisi unnuttamisen mutta ei vaan mene jakeluun! Surettaa…
Olen kotona sairauslomalla ja mies käy työssä . Joskus hän pääsee pari kolme tuntia aiemmin kotiin . Onko hyvän tavan mukaista tai minkään tavan mukaista laittaa viesti että muruu pääsen tänään kotiin aiemmin . Mun miel…
En tiedä mitä tehdä! Ihan toivoton olo! Koko vuoden olen odottanut että pääsisin rentoutumaan firman pikkujouluihin. Varsinkin kun olen jo pidempään pitänyt pientä peliä nuoremman tummaihoisen taloushallinto päällikön k…
Eipä tuo isäntä kauaa tolkuissaan pysynyt. Viime viikolla pääsi hullujen huoneesta ja jo viikonloppuna pyöri taas valtoimenaan munasillaan naapurin pihalla ja yritti oudosti koikkelehtien lähestyä naapurin miestä joka h…
Olemme tutustuneet ensin netissä ja aloimme jonkin aikaa pitää yhteyttä tietyllä sovelluksella. Olen alkanut miettiä miten tämä yhteydenpito oikein on. Emme ole vielä edes tavanneet. Pidämme siis joka päivä yhteyttä toi…
Taas tuli puhelinlaskun ja monta sataa oli mennyt pulinabokseihin ja homolinjoille soitteluun! Mies vaan kirkkain silmin väittää ettei muka ole soitellut vaikka samaan aikaan on kaijutinpuhelussa jonkun luuria päin lääh…
ulkoisesti kaunis nainen.Kumpi parempi?Siinäpä pulma.
Jättävät yhteisten lapsien hoidon 90 % toiselle puolisolle vaikka aautraiaiin saman.katon alla?
Lapset ovat tehty. Yksi avioliitto takana. En löydä hyvää syytä miksi hakeutua parisuhteeseen? Kaikki alkaa olla koettu ja nähty.
Mielipiteitä ja kokemuksia jo olette olleet vastaavassa tilanteessa. Mihin muuttaisin? Itse nainen 35v, ja mies 38v. Ollaan ollut kohta 10 vuotta kihlatun kanssa, mutta itsestä tuntuu että liian moni asia vaivaa ja en v…