Tuosta aiheesta oli joku kirjoittanut ja viestiketju oli liian pitkä jotta olisin sen jaksanut kokonaan lukea läpi. Mutta mikä pisti silmääni oli se, että ihmiset alkoivat haukkua, ettei ole terve/normaali ihminen jos e…
Olemme tapailleet parisen kuukautta erään naisen kanssa, tosin vain ystävinä. Hän oli erään ystäväni ystävä ja samassa koulussa, joten minkään treffipalvelun tms. kautta emme ole tavanneet. Minusta molemmat olemme kuite…
Miks esittää ja lässyttää ”kumppanille” että muka rakastaa ja välittää mutta sitten ei halua koskaan yhteistä aikaa eikä tehdä mitään yhdessä? Pelkkää sohvalla löhöämistä vuodesta toiseen. Oon yrittäny olla kärsivälline…
Voisitteko kertoa ja sitten siihen vielä ikä? Niin sais jotain osvittaa minkälaisissa luvuissa pyöritään kun täällä on ollut puhetta tästä aiheesta. Rehellisiä vastauksia pyydän.
Tuntuu, että poikaystäväni kalu seisoo aina kun olen alasti tai alusvaatteisillani. Kun menemme yhdessä saunaan, niin aina hänen kalunsa seisoo jossain vaiheessa. Tai kun olen alusvaatteissani ja vaikka etsin vaatteita …
Naisilla on joku kummallinen ajatus että kaikki miehet on lukenut kaikki tekniikka kirjat ja tietää kaiken mahdollisen energioista yms. Kaupassa kysyttiin juuri yhtä juttua jonka kuulemma kaikkien miesten pitäisi tietää…
Yleisistä puheista huolimatta omakohtaisten kokemusten perusteella naiset haluaa siirtyä aika nopeasti seksin pariin. Usein jo heti ensimmäisillä treffeillä. Eipä tuo haittaa enkä pidä naista sen takia mitenkään helppon…
Ensimmäinen liittoni meni kiville pierun takia. Se tapahtui aamiaispöydässä. Kurkotin ottamaan paahtoleipää ja silloin pyjaman sisällä pamahti! :D Vaimo otti ja lähti. Nyt on uusi kumppani viekussa.
Hyvin usein miestä haukutaan tai arvostellaan ulkonäön tai käytöksen perusteella ja tehdään virhearvioita naisten tahoilta, joko saamattomaksi vätykseksi tms ja jätetään hylkyyn, mutta onko ne aina ne todelliset syyt, e…
Monessakin paikassa on käyty keskustelua siitä hirveydestä, että erään uimahallin naisten puku- ja pesutiloissa on ollut MIESSIIVOOJA. Naissiivoojia on näkynyt miesten puku- ja pesutiloissa niin kauan, kuin muistan, mut…
Olen luullut, että "ei" tarkoittaa "ei". Esim. oikeudenkäynneissä sillä, onko tuota sanaa käytetty, on suuri merkitys. Ilmeisesti kuitenkin naisen sanomana tuo sana voi kuitenkin tarkoittaa "kyllä", "ehkä" tai "jos silt…
Tarina taitaa olla aika tavallinen, mut aina se jaksaa ihmetyttää. Eli: Tapasin mielenkiintoisen naisen ja päädyttiin treffeille. Treffit tuntui menevän hyvin ja hauskaa tuntui olevan puolin ja toisin. Lopuksi oli vielä…
https://youtu.be/oOiqbtQzoas Tervetuloa mukaan
https://youtu.be/VBuFfaHBvrc Tervetuloa mukaan
Lopetin jokin aika sitten pitkän suhteen ja siirryin deittailun maailmaan. Olin jo 4 vuodessa kerennyt unohtaa miten harvinainen ominaisuus huumorintaju onkaan naisilla. Vitsit menee yli ja joskus osuu tunteisiin. Itsel…
https://youtu.be/nXmff7Ktr_g Tervetuloa mukaan
Juttelin kauan aikaa sitten yhden naisen kanssa seksistä ja tuntemuksista. Esimerkiksi mitä hän ajattelee kun hänen suuhunsa ”tullaan”. Vastaus oli:” toisen(miehen) nautintoa!” Mutta mistä nainen nauttii ja pystyykö kes…
Miksi pitää kertoa kaikki parisuhdeongelmat ja riidat kavereille.Ja eritoten kun riidellään,niin molemmat siinä riitelee ja suuttuu eri näkemyseroista.Nyt kuitenkin kertoo vain OMAN näkemyksensä asioista.Unohtaa oman os…
Pelkkien kokemusteni perusteella jos vetäisin johtopäätöksiä naisten luotettavuudesta, niin lopullinen mielipiteeni olisi äärimmäisen tyly. Myönnän että monet kokemukseni perustuvat yhden illan juttuihin ja baarireissui…
https://youtu.be/e0lJiiZM4ps Tervetuloa mukaan