Raiskasin muutaman naisen pari vuotta sitten ja sain tuomion joka on nyt kärsitty. Tästä huolimatta tuntuu siltä että tietyt henkilöt kantaisivat minulle kaunaa edelleen. Miksi naiset eivät ymmrrä, että kun vankilatuomi…
Nyt mahdollisimman paljon vastauksia naisilta, tähän kysymykseen. Mistä asiasta/asioista te naiset pidätte seksissä, mikä tekee seksistä "hyvää". Nyt runosuonet kukkimaan. Onko tärkeää, että pannaan lujaa? Kosketellaan …
Oletteko koskaan yrittäneet järkeillä sitä, että miksi naiset ovat fyysisesti niin paljon heikompia kuin miehet? Jalkalihaksissa voimien ero ei ole niin suuri mutta käsivarsien ja hartioiden lihakset ovat miehillä yli 5…
Monet kerrat olen ollut kärpäsenä katossa kuuntelemassa kuinka vähättelevästi, halventavasti, ilkeästi ja julmasti naiset puhuvat elämänkumppaneistaan, aviomiehistään ja lastensa isistä. Oli kyseessä linja-auto, bileet,…
Kuinka suuri osa palstan naisista on kokeillut ryhmäseksiä? Suunnittelitko etukäteen että voisi olla mielenkiintoista kokeilla vai lähditkö teininä "vahingossa", tavallista kosteamman baari-illan jälkeen, muutamaa vuott…
Kysyin tätä asiaa jo miehiltä ja nyt esitän saman kysymyksen myös naisille, koska yleensä naiset suhtautuvat lyhyisiin hameisiin pukeutuviin naisiin hieman erilla lailla, kuin miehet... Eli..mitä mieltä olette hameista …
Oon 17-vuotias tyttö vai pitäiskö jo sanoa nuori nainen.Mulla on vähän erikoinen ongelma.Harrastan erästä poikavoittoista joukkuelajia aika pienessä urheiluseurassa ja oon ainoa naispuolinen koko joukkueessa.Joukkueen p…
Kun näitä porno-otsikkoja sen verran usein tupsahtelee, niin päätinpä alkaa kysellä seuraavanlaista asiaa täällä. Miksi jotkut naiset kokevat pornon niin suurena tabuna? Esim. Bloodbrotherin tekemään kyselyyn vastasi na…
Voikohan nainen, jolla on yritys, parturi/kampaaja ihastua asiakkaaseensa? Toissa kerralla, kun keskusteltiin, puhuttiin vaikka mistä ja hän aina ilmaisi "Sieltä minut löytää", jäin miettimään tuota juttua? Lopuksi hän …
On huolestuttavaa, että tämä ajattelutapa tuntuu saavan yhä enemmän kannattajia taakseen ja sitä toistetaan yhä laajemmin. Nykyään tuntuu että näin saa sanoa ihan missä tahansa, vaikka kahvipöytäkeskustelussa, eikä siit…
Se, mikä koetaan sopivaksi miehille ja mikä naisille on muuttunu melkoisesti. Tilanne on jo vääristynytkin naisten hyväksi.. otetaan esimerkiksi lippis, se on perinteisesti mielletty normaaliksi poikien ja miesten vaate…
Joka tuutista tulee koko ajan jotain naisen sukupuolielimen hajuihin viittaavaa. Lactal mömmöt ja sitten hajustetut terveyssiteet ym! Niin kuin kaikilla olisi ongelmia hajujen kanssa. Mainonta haluaa yksinkertaisesti sa…
Mikä helkkari siinä on, että naisen pitää aina viestittää mahdollisesta mielenkiinnostaan helkkarin epämääräisesti ja monitulkintaisesti, ja sitten jos mies lopulta kerää rohkeutensa ja ottaa täydestä vääritulkinnasta s…
hei kaikki sisaret, jotka olette käyneet kauneusleikkauksessa. kyselisin vähän tietoa siitä, mitä olette "korjanneet", miksi halusitte leikkauksen ja minkä ikäisinä ja olitteko lopputulokseen tyytyväisiä? Toivon kovasti…
Millainen mies ei?
Yritän yleensä ymmärtää naisia, mutten näköjään pysty. Miksi aina pitää vastata kysymyksellä kysymykseen? Vuosien saatossa tuo käy vain ärsyttävämmäksi ja ärsyttävämmäksi puolison kohdalla. Itse hiiltyy, kun vastaan kys…
Monille lihaville naisille tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää miksi heistä ei pidetä. Myös lihavan naisen tunteita ajattelevan miehen tuntuu olevan vaikea sanoa syy loukkaamatta naista, ettei häntä kiinnosta. Mutta naisetha…
Jos nainen - keksii tekosyitä tulla juttelemaan kanssasi - katselee silmiin pitkään - pukeutuu seksikkäästi ja paljastavasti, - yrittää päästä kosketuksiin kanssasi - koskettelee tanssilattialla - tulee jutteleen kanssa…
Naiset, mikä teitä viehättää miehissä jotka joko oma-aloitteisesti hakemalla hakee tappelua tai jotka mielellään lähtee aukomaan päätään takaisin jos joku heitä yrittää ärsyttää? Miksi pidätte aggressiivista miestä seks…
Jos olisitte mies yhden päivän, mitä tekisitte? Haluaisitteko selvittää, että miten miehiin suhtaudutaan ihmisten parissa? Ajaisitteko parran vain selvittääksenne miltä se tuntuu? Tekisikö mieli edes kerran virtsata sei…