Onko kyseessä aina avoliitto, jos asuu toisen aikuisen ihmisen kanssa samassa taloudessa?
Miehelläni on paljon ystäviä ja ovat monesti meillä saunomassakin. Uutena vuotena oli kaksi hänen lapsuuden ystävää iltaa viettämässä mutta minulla ei naisseuraa ollenkaan, joten lueskelin omassa huoneessa. Kunnes miehe…
Olemme alle kolmekymppisiä ja olleet yhdessä useamman vuoden. Heti suhteen alussa kävi ilmi, että mieheni pitää isoista rinnoista. Muutoinhan siinä ei toki mitään ongelmaa olisikaan, mutta kun itselläni on hädin tuskin …
Tänään vasta tajusin miten onnelinen olenkaan, mieheni hyväksyy minut sellaisenaan kun olen, aiemmin en tuntenut että minut hyväksytään.. Tänään hän näytti ihanalla tavalla miten paljon rakastaa minua
sanoin poikaystävälleni (jonka kanssa olemme asuneet yhdessä 7kk) humalassa, että haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaan. poikaystäväni oli tästä kiusaantunut, hän ei oikein osannut vastata tähän mitään. itse en tod…
Olemme seurustelleen reilun vuoden avomieheni kanssa ja asumme nykyyän yhdessä. Meillä on ollut paljon isoja riitoja ja mies saa minussa esiin sellaisia puolia mitä en edes tiennyt minussa olevan. Esimerkiksi riidoissa …
Järisyttää miten yhteiskunnassa avoliitto rinnastetaan melkein täysin avioliittoon vaikka käsitteet eivät todellakaan oikeasti ole samat sisällöltään... ja se miten uusioperheiden kulut katsotaan samoilla limiteillä yht…
Kertokaapa mielipiteenne tästä naurettavasta asiasta: Mieheni, joka on tumma, pitkä ja komea on aivan hulluna pitkiin blondeihin. Jos olemme jossain esim. kaupassa hän menee aivan sekaisin nähdessään pitkänhuiskean blon…
Eli siis olen vuokralla mieheni omistamassa asunnossa ja hän maksaa lainaa rahoitus-ja yhtiövastiketta n. 1200e/kk. Mieheni haluaa, että maksan tästä summasta 500e/kk (alunperin halusi 600e, mutta sain tingittyä). Kävim…
Miten voi näyttää miehelle rakkauttaan?
vetäytyy tellua katsomaan eikä juuri puhu eikä pukahda kun tulen väsyneenä duunista kotiin. Teen tosi pitkää päivää ja vaativaa duunia ja mies on työtön. Olen loukkaantunut kun kehtaa vielä huutaa tai sitten ei oo kuule…
Minusta tuntuu, että mies alistaa minua henkisesti koko ajan. Kun hän tulee töistä kotiin (pääsen itse töistä aina ennen häntä) minua alkaa samantien ahdistaa, koska tiedän, että kohta se taas valittaa jostakin mitä ole…
Olemme 31 /28 pariskunta olemme asuneet yhdessä 6/ 2011 alkaen. Naiseni toimii kosmetologi alalla ja aina pitäis olla laitettu. Minua on alkanut ärsyttämään kun joudun käytännössä tekemään ruuat ym keittiö työt. Minä ky…
En enää tiedä, miten jaksan olla pettämättä tai olla mukana tässä. Olen kai rakastanut kumppaniani aivan liikaa ja näemmä yksipuolisesti, kun on vuosi mennyt ilman mitään fyysistä kontaktia. Melko hajalle tällainen repi…
Pakko tunnustaa - olen lyönyt miestäni. Olenko ainut? Myönsin asian itselleni vasta kun luin aiheesta artikkelin http://iltamakasiini.fi/tasta-puhutaan-kun-nainen-lyo/#more-667 Viimeisestä kerrasta on jo vuosia aikaa. M…
Avoliitoossa eli huoraparissa pakosta elävät lapset joutuu kärsimään vanhepiensa synnistä monessakin mielessa, mutta koska tiedätte ne itsekkin en viitsi niitä nyt tässä kerrata.
Olen 24-vuotias nainen, mulla on ulkopuolisen silmin kaikki se, mitä ihminen voi elämältään toivoa... mutta olen niin surullinen ja väsynyt. Olen ollut 4 vuotta yhdessä poikaystäväni/avomieheni kanssa ja nyt en voi muut…
Useinmiten järki ja rakkausavioliitto ei satu samaan yhtälöön,sillä järjetön rakkaus ei kuuntele järjen ääntä. Järkiliitossa ratkaisee usein raha, mainen kunnia ja menestys muussa kuin rakkaudessa. Rakkausliitossa on ta…
Raamattu ei tunne avoliittoa. Pappi nuhteli enne kovasti susipareja pohjanmaalla.
Olemme muutaman vuoden seurustelleet ja asuneet yhdessä. Ongelmaksi on noussut se, että miestä ahdistaa ihan hirveästi alastomuus, siis oma ja muiden miesten. Ei voida käydä rannalla, saunailloissa tms koska miehelle tu…