oli hän päällepäin, mutta armoton totuus iski päin kasvojani, täysi juoppo!,siksi avoero oli hyvä ratkaisu, onneksi päätty yhtä nopeasti kun alkokin..
En haluaisi erota mutta joskus se on vain pakko. Olimme yhdessä 3 vuotta. Mies oli aluksi ihana ja huomioi minut. Elimme yhteistä unelmaa. Turlvaisuudessa oli mahtava omakotitalo ja perhe. Sitten tapahtui jotain? Mies m…
Mieheni jätti minut viime kesänä puhelimessa. Oltiin yhdessä 22 vuotta. Romahdin täysin, koska en todellakaan odottanut sitä. Miehellä oli masennusta ennen lähtöään. Ja kai joku ikäkriisi. Kysyin muutaman kerran syytä h…
Olen umpikujassa. Asunnossani oleva mies ei suostu poistumaan. Olen antanut aikaa jo vuoden. Aina selityksen makua ...on ulkomaalainen, asunut Suomessa 10 vuotta. Alkanut nyt väkivaltaiseksi . Pelkään päivittäin. En usk…
20v yhdessä. Olin teini kun alotettiin. Mies ollu aina mustis ja kotiäitinä olon kun lopetin ja alotin työt alkoi jälleen järetön mustasukkaisuus. Jopa pastellinen syönnin pyys lopettaan ettei henki raikastu ym. Aloin m…
Että perke-le se lumppu saiki asiat tähän tilaan. Voi hel-vetin helveTTI!
Olen ollut asumuserossa puolisostani 2,5 vuotta. Meilla on hyvin viileä suhde. Emme ole rakkastelleen 3 vuoteen ja suoraan sanoen ei tee edes enää mieli hänen kanssaan. Asun siis yksin, kätyn töissä ja vaimo myös ja kat…
Miten pitäisi suhtautua asiaan: Parisuhde oli ongelmissa ja avovaimoni jonka kanssa olimme olleet yhdessä n. 6v ja suunnitelleet lapsia yms yhteistä. Hän lähti lomalle ulkomaille parhaan kaverinsa kanssa, ja oli loman a…
Tilanne se, että olen 1,5kk sitten sanonut haluavani erota avopuolisostani. Saman katon alla eletään edelleen koska tämä puoliso ei vain suostu eroamaan.. sairasta! Olen ehdottanut talolainan siirtoa minun nimiini,ei ku…
Oli valmiiksi uusi katsottuna. En varmaan koskaan tule ymmärtämään miksi ei voi ottaa säädyllistä eroa..Moikka mä lähden heippa. Vaan siellä on nyt sitten kaksi kertaa peräkkäin katsottuna uusi valmiiksi ja on ehditty j…
En valitettavasti jaksa enää tuhlata elämääni sinuun tai sinun elämäsi vanhoihin koukeroihin! Vanhoja et paikkaa ja uudet hyvät hienot asiat saat solmuun! Valitan että en voi auttaa enää! Rakastan sinua nyt ja aina... M…
Hei, kokemusta omaavat, kertoisitteko, miten haetaan avioero Ghanssa Suomesta käsin? Mitä asiakirjoja vaaditaan, mihin ne lähetetään jne. koko prosessi.
Kuinkahan usein käy niin, että lasten tulo perheeseen muuttaa elämää niin, että toinen kokee kokonaan tylsistyvänsä suhteessa. Liian vähän on nuorille siihen koulutusta kasvatusta, että mitä on murrosikä, nuoruus ja vap…
Karmivaa katseltavaa kun oma lapsi pilaa kiltin äidin elämän täysin! Taitavasti manipuloi äidin jopa pois rakkaansa luota. Lapsi on lapsi mutta rajansa kaikella!
Olin aina lapsesta asti halunnut naimisiin, mutta kun tapasin exäni heti aloin ajatella etten haluakkaan naimisiin. Olin kyllä ajatellut sitä että vaikka on naimisissa voi silti tulla ero, mutta aloin ajatella tavattuan…
olisin kysynyt neuvoa seuraavaan asiaan. Avoliitto, minä haluan miehen pois elämästäni. kaupungin vuokra-asunto, johon minä haluan jäädä. Minä töissä ja mies työtön. Mies ei pysty maksamaan asunnon kovaa vuokraa. Mies e…
Miten rakentaa elämän uudestaan 25-avioliitto vuoden jälkeen. Perhe perustui vaimon sukuun ja kavereihin. Nyt uudella paikkakunnalla ei ole kuin tyhjät seinät. Lapset opiskelee jo muuallla.
Minulle kävi perinteiset! Eli juuri vähän ennen häitä mies petti ja melkein jättikin. Päätettiin koittaa vielä lasten takia yhdessä. Rakastaa kuulemma minua,mutta ei haluakaan naimisiin. Häävalmistelut,pikkulapsi arki,e…
Itse tein loppu miehen kaa kun en tuntenut mitään, aina otti päähän kaikki sen tekemiset . Emme oikeestikaan sopineet ,mies oli sosiaalinen ja minä vaan istun kotona. Meni muutama vuosi niin mies löysi uuden naisen. Kos…
Olen alkanut pidemmän ajan kuluessa miettimään, että mihin ryhmään vaimoni kuuluu vai pidättekö näitä ominaisuuksia normaaleina? - omaan tavoitteeseen pääseminen uhkailemalla ja painostamalla - ei kaipaa läheisyyttä (pa…