RyhmäseksiVastattu 12 pv

Ikävämpi kokemus

Meillä oli meidän 4v5kk vanhan poikamme kummisetä kylässä. Kävimme saunassa kaikki yhdessä poika istui ammeessa niin vaimo ehti ottaa löylyt ennen kuin pesi itsensä ja pojan. Vaimo lähti pojan kanssa pestään hänet. Me s…
KinkyVastattu 12 pv

Täti opettaa

Nuori poika on lähetetty viikonlopuksi tätinsä hoidettavaksi. Täti on rempseä ja muodokas, iloinen ja kupliva, juuri sellainen täti mitä kaikki rakastavat. Poikaa ei yhtään haittaa olla tätinsä luona hoidossa, päinvasto…
KinkyVastattu 12 pv

Kesätöissä Tädillä

Ekat muistikuvat meistä on joskus alle kouluiän. Siiri oli kattelee mun perään kesä lomallaan. Olisinko ollut silloin viisi tai kuusi vuotias. Kumminkin iässä jolloin vielä pääsin uimahallissa naisten puolelle. Olin tul…
Bi-seksiVastattu 12 pv

Kokeilu parhaan kaverin kanssa

Olen juhannuksen parhaan kaverin kanssa sen mökillä. Oltiin illalla saunassa ja otettiin vähän olutta. Se alkoi avautuu että muijan kans menee ihan ok mut tämä ei suostu ottamaan suihin millään. Eikä niillä kait muutenk…
SeksiEi vastauksia

Käviskö tänään

Mistä löytyisni vähän vanhempaa naista mummoa seksikästä ja halukasta valmiina seksiin mieleltään nuoren vanhemman herrasmiehen aamuretkiin haluaisin tullaa viihdyttämään ja tietystysti naamaan kanssa aina sopimuksen mu…
SeksiVastattu 13 pv

Pillun nuolentaa

Tekisi mieli nuolla pillua ja saada itsekkin suuseksiä. M51v, kuopio, sinkku.
AsennotVastattu 12 pv

Naisen pillu

Ulkonäöllisesti kiihottava vai ruma?
Miesten itsetyydytysVastattu 13 pv

Runkkailu ftm pojan kanssa

Parikymppinen ftm eli transpoika täällä, ja mietin kelpaisinko jollekin runkkuseuraksi :) Ihan miehen muotonen kroppa, en oo super lihaksikas mutta salilla tulee käytyä. Ja minulla on pillu sekä pienen kyrvän näköinen k…
OrgasmiVastattu 13 pv

Tosinopea siemensyöksy

Onko naisten mielestä kauheet jos tulen melkein heti ensi kosketuksesta olen tullut joskus jopa housuhin ja naisenkäsille tosi noloa mitä pitis tehä
PeppuseksiVastattu 13 pv

Pyllyn nuoleminen

Uusi tyttöystäväni on toivonut, että nuolisin häntä pimpin lisäksi myös pyllyreiän ympäriltä. Itseäni vähän emmityttää, vaikka olisi pestykin juuri, niin jos kakka haisee/maistuu silti?? Oisko antaa vinkkejä asiaa kokei…
SeksiVastattu 13 pv

Uusi tyttöystävä antaa pimpin näkyä

Mun uusi tyttöystävä näköjään käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen hänen pimpin ihailuun. Jos vaikka mennään fillariretkelle, niin vähänkin suojaisella levähdyspaikalla jossain metsikössä tai rannalla se ottaa farkut po…
RyhmäseksiVastattu 13 pv

Vieraan miehen siemenneste

Miettikää kuinka paljon siittiöitä vaimonne, tyttöystävänne tai muut tuttunne saavat vieraan miehen siemennesteestä. Ne uiskentelevat monta päivää kohdussa yhdynnän jälkeen! Minusta on kiihottava ajatus että huolimatta …
SeksiEi vastauksia

Asiallista keskustelua seksisistä

En ole aikoihin käynyt palstalla, mutta kehitys näyttää valitettavalla. Entistä enemmän tuomitsevaa huutelua ja lapsellista kommentointia. Löytyisikö naista rohkeeseen, asialliseen ja rehelliseen kirjottelin? M
SeksiVastattu 13 pv

Vierasta salaa

Miltä tuntuu saa nussia tuttua rouvaa salaa? Tuleeko voittaja fiilis vai kun saa kaadettua varatun rouvan. Aiheuttaako se jänniä tilanteita muissa tapaamisissa? Oletko saanut nussittua tiineeksi?