"Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan penikset ovat kasvaneet pituutta maailmanlaajuisesti. Tutkimuksessa on koostettu 75 aiemman tulokset ja vertailtu niitä keskenään. Tutkimuksissa on mitattu peni…
Kun hakee netistä sanoilla "beefy man" ja valitsee kuvat, niin tulee melkoinen parvi tuhtia miehiä. Mutta oavtko he lihavia vai voiman pesiä. Mitäpä ajattelet?
Oletko tutustunut TOP-mieheen. Millaista on elää hänen rinnallaan. Mikä hänessä on parasta ja mikä pahinta? Voit kertoa jo päättyneista suhteistakin.
Oon ensi viikonlopun kieppeillä tulossa käymään Helsingissä, ja joku pieni miesten välinen puuhastelu ei todellakaan olisi pahitteeksi.. Paikkaa mulla ei ole mahdollista järjestää, eikä hirbeämmin kiinnostusta millekään…
Moi, Sunnuntai sauna seuraa Tampereelta. Löytyisikö?
Melko homofobista arvata kaikki Suomen julkkishomot juuri samaan hahmoon, Nöpöön! Sen vielä ymmärtäisi, jos kaikki sanoisi vain Niko Saarinen, joka on oikein mutta ei, sieltä tulee Sauli Koskinen, Christoffer Strandberg…
Ylen jutussa sanotaan näin. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat selvästi muita suuremmassa itsemurhan vaarassa, yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta nyt julkais…
Menee kiinni kahdeksi vuodeksi. Missä Hesan homot nyt kokoontuvat uimaan ja naimaan?
Olen ollut opiskelijavaihdossa yhdysvalloissa. SIellä eräs, ilmeisesti avoimesti lesbo solvasi minua muutaman kerran homokammoisella nimellä. Myös eräs toinen joka ei käynyt tätä koulua ja jonka kerrottiin olevan lesbo …
Kun huhut ovat levinneet homoseksuaalisuudestani niin etenkin kaappihomomiehet ovat aloittaneet seksuualisen ahdistelun joka on poikinut fyysiseksi seksuaaliseksi häirinnäksi. Voitteko lopettaa tuon käytöksen?
Kukaan ei tiedä, millä meriiteillä ja ansioilla 23-vuotias opiskelija on nostettu ulkoministeri Pekka Haaviston erityisavustajaksi https://www.suomenuutiset.fi/kukaan-ei-tieda-milla-meriiteilla-ja-ansioilla-23-vuotias-o…
Homofobia elää ja voi hyvin Suomessa. Seksuaalivähemmistöön kuuluva voi yhä tänä päivänä kohdata rajua homofobista syrjintää. Mutta koska Suomi on de jure ihmisoikeuksiin sitoutunut oikeusvaltio on viranomaisten lakaist…
Sexii mustan kanssa olis tai on mitä haluan en ole onnistunut muutaman vuoden olen etsinyt
Discord yhteisö: https://discord.gg/suomen-lgbtq-yhteiso
Meinasin lähteä vapuksi Rukalle laskemaan ja olisin seuraa vailla ehkä rinteeseen ja after-skihin mutta ennen kaikkea rinteen ulkopuolisiin touhuihin Olen 48-vuotias ukm, urheilullinen, hyväpeppuinen , ihan kelpokroppai…
YLE Areena selaillessa törmäsin tälläiseen 3 osaiseen dokumentti sarjaan. Ruotsidemokraatteja kannattavat homot on ollut pitkään ilmiö, josta Ruotsissa on vaiettu. Nyt SD-homot tekevät kuitenkin itsensä tunnetuksi yhtei…
Välillä pieni halaus, sitten ei mitään- omissa oloisansa. Tänään sanoin hänelle että "älä käytä minua kulissina". Reaktio oli neutraali-meni omalle asunnolle. En ymmärrä, miksi hän haluaa olla minuun yhteydessä, ehkä se…
Ei ole ennenkuulumatonta että heitä joita oletetaan olevan homoja tai ovat on kiusattu koulussa. Kuten vaikka "kristoffer ignatius". Minua on solvattu homokammoisilla nimillä varsinkin yläasteellla, lukiossa ja korkeako…
Tyttöjä ei haukuta lesboiksi vaan huoritellaan. Miehiä homotellaan. Miksi? Syy on siinä, että seksuaalisuuden kontrollin pohjasyy on heteroperheen suojelu ja sen suurin uhka on promiskuiteetti. Jos yhteiskunnassa harjoi…
Lyhyt googlauskierros ei tuonut vastausta kysymykseen, vain vahvistuksen mielikuvalleni ettei syytä yksinkertaisesti tiedetä. Monilla eläinlajeilla esiintyy parittelua samaasukupuolta olevien yksilöiden välillä ja koska…