Mistä tietää mikä noista olen? Olen 15-v, enkä ole vielä harrastanut seksiä. Mutta olen jutellut joillain nettisivuilla ja kuullut tuon kysymyksen usein. Eli oletetaanko että ennen seksiä pitää tietää mikä noista olen?
Olen 36-vuotias mies ja tilanteeni on kaikin puolin valitettava. Olen ollut suhteessa naisen kanssa yli 10 vuotta. Teini-iästä lähtien olen tiennyt olevani bi, mutta nykyään haluan vain miehiä. Väittäisin, että muutos o…
Olen aika pieni kokoinen nuori kaveri ja olen suoraan sanottuna melko laiha. Silti minua kiinnostaa isot ja lihaksikkaat miehet. Isot lihakset ovat kai fetissini vaikka olen itse laiha eikä lihaksista juuri voi puhua. V…
Minulla on koulussa todella komea ja hauska opettaja. En tiedä onko se homo mutta ei ainakaan naimisissa ole. Olen jäänyt joskus luokkaan vähäksi aikaa kun muut ovat lähteneet ja ollaan vain hetken juteltu. Ajattelin ko…
kittilässä komeita poika miehä ja takuula osa kaappi g. miten teitä lähestyis?
Eli oon kaappihomo, seurustelen naisen kanssa ja aiemmin ollut vain naisten kanssa seksikokemuksia. Tunne siitä että oon homo on vahvistunut jo monta vuotta, mutta en vaan halua myöntää sitä ittelleni ja varsinkaan muil…
Mitä olette mieltä kyseisestä sivustosta?
Oon kaapissa vielä. Oon pitkä (190 cm ja tanakka 100kg ). Oon ķäyny esim grindr läpi ja jotenki tuntuu että moni kavahtaa pituutta (aika moni alle 180 cm ja yli 180 cm tulee harvoin). Enkä oikein syty chub chasereille k…
hei kaikki, hei! olen joensuuhun muuttanut opiskelija(aikuisssellainen). nyt haluaisin kysyä täältä palstalta, tietääkö kukaan missä ja milloin joensuun homot tapailevat? onko jotain vaikiomestaa? eri ikäisille eri paik…
Kävin Ruusussa viime perjantai- ja lauantai iltana. Todella vähän oli asiakkaita molempina iltoina. Kun otetaan huomioon että myös alakerta on avattu tiloissa oli todella väljää. Pari - kolme samaa maahanmuuttajaa päivy…
Tunnistaako homon/bi-miehen korvakorusta, eli pitävätkö jotkut homot tietyssä korvassa ja ehkä tietynlaista korvakorua? Jos miehellä on esim. rengas vain vasemassa korvassa, onko hän homo tai bi?
Onko vinkkejä, missä Helsingissä olis gayhierontaa? Ehkäpä happy endingillä?
Olen seurustellut puoli vuotta tosi tiiviisti miehen kanssa. Aluksi seksi ei onnistunut häneltä, sittemmin yhdyntä oli jopa nautinnollinen. Tiedän olevani ja olen miehen mielestä kaunis nainen, hän oli katsellut minua p…
Kertokaahan te jotka asiasta tiedätte enemmän, että mitkä on top ja bottom roolit? Tai siis et mitä tekee top ja mitä tekee bottom. Kiitos jo etukäteen!
Nämä kasvokuvalliset Hesan Grindr/Scruff homot on menohomoja ja useimmat niistä levittelee teistä juoruja ja ovat tautisia. Useimmilla HIV ja reissaavat paljon Berliinissä, Playa del Inglesissä, Lontoossa, Tukholmassa y…
Miten homot harrastavat seksiä?? Luin jostakin että vain harvat homot pitävät itseasiassa anaaliyhdynnästä, onko näin? Onko homojen rakastelu suuseksiä ja hellimistä? Mitenkäs yhden yön suhteissa, miten päätetään kumpi …
Jatka sinä paskantökkijä vaan feikkaamista. Ihan mukavaa vaihtelua lueskella sun juttujas.
Tietääkö joku mikä tuon suuntautumisen aiheuttaa? Onko se vain mieltymys, halua ottaa kalua sisään vai onko se synnynnäinen ominaisuus kuten homous? Se vain tulee valmiina samassa paketissa etkä voi vain päättää että ol…
Eli kertokaahan kundit millainen oli ekakertanne miehen kanssa ja minkä ikäinen olit ja miten päädyitte sexiin ?
Saako arvostelevia katseita tai suoranaista pilkkaa osakseen?