autiorinne.m
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia0 aloitusta · 3 kommenttia
- Alkoholistin ja ennen kaikkea alkoholistin suvun elämä muuttuu kahdella tavalla: raitistumisella tai kuolemalla. Jälkimmäinen voi olla nopea ja kivuton, tai pitkä ja kivulias. Alkoholistin raitistuminen raitistaa muunkin suvun siinä mielessä, että alkoholistin kärsimystä ei tarvitse enää kokea psyykkisesti ja fyysisin oirein.
Itse olen alkoholistin, kohta tasan viiskymppisen keski-ikäisen miehen, 21-vuotias poika. Minulla on kaksi nuorempaa sisarta. Isäni on aloittanut oluesta reilut 17 vuotta sitten ja päätynyt kirkkaaseen. Hän oli yksityisyrittäjä, menestynytkin sellainen, mutta hänellä on aina ollut ylpeä ja kilpaileva luonne. Juhliminen viikonloppuisin alkoi maittaa enemmän ja enemmän, äiti joutui yksin pitämään entistä enemmän huolta pienistä lapsistaan, kun mies oli "liikematkoilla" etelässä Helsingissä ja ties missä. Mies oli siis autovaraosabisneksessä, erikoistunut amerikanrautaan ja hallussaan automaalarin paperit.
Avioero koitti v. 2005. Isän firma sukelsi konkurssin kaivoon monista myös hänestä riippumattomista syistä: markkinatalous ja Internet. Velkaantuminen paheni. Ulosottomiehet pyörivät jaloissa hamuten kaikenlaista irtaimistoa, eivät sentään kaikkea, koska ylpeämielinen mies osaa piilottaakin tavaraa. Suvulle kallis investointi jouduttiin myymään tappiolla: varastohalli, joka olisi ollut toimiva liiketila. Alkoholisti halusi yrittää äidin kanssa vielä kerran: asui meillä noin viikon tai kaksi. Perhe jakautui: äiti ja lapset VS. isä. Äiti sai yksinhuoltajuuden monien mutkien kautta noin vuoden sisällä avioerosta.
Alkoholisti pyöri vuosien varrella vuokra-asunnosta toiseen ja sortui viettämään tässä vaiheessa monia ryyppyputkia. Tavara muuttui väkevämmäksi ja kulutus lisääntyi. Raittiina tämä mies oli, en tiedä sitten onko enää, terävä, älykäs ja sydämellinen (ainakin lapsilleen ja exälleen), tosin muille liian ylpeä ja nenäkäs, varsinkin äidilleen.
Vuosien varrella alkoholisti on menettänyt luottotietonsa, on maksamattomia laskuja, vuokrarästejä, velkaa ystäville, takseille, tutuille, omille vanhemmilleen, exän isälle. Mutta kaikista eniten velkaa hän on meille lapsille sekä vanhemmilleen: ei rahallisesti, vaan ajassa, mitä hän olisi voinut viettää kanssamme. Olisi voinut olla meille isä. Vanhempansa, yli 70-vuotiaat eläköityneet maanviljelijät, elävät tänä päivänäkin poikansa elämää: soittavat hänelle missä mennään, onko selvin päin, tuleeko käymään kotopuolella. Vanhemmilleen tämä mies on velkaa suht. rauhallisen eläkeiän ja kymmeniä unettomia öitä. Mies ei kestä äitiään, tottelee kuitenkin isäänsä.
Tässä olisi vielä reilut 2000 merkkiä jäljellä tähän kirjoitukseen. Saatan kirjoittaa sekavasti, vailla punaista lankaa jota voisi seurata helposti kronologisen järjestyksen saattelemana, mutta sellaista se elämä alkoholistin kanssa on: sekavaa. Hän on myrkyttänyt niin monet ihmiset puheillaan ja teoillaan humalatilassaan, joka on hänelle paradoksaalisesti taivas sekä helvetti (en usko niihin). Hän pyrkii humalatilaan, mutta rypee siellä sitten itsesäälissä perhettään puhelimitse häiriten. On uhannut tappaa itsensä jo kymmeniä kertoja, mutta hänen ylpeytensä estää häntä tekemästä sitä. Hänen egonsa haluaa vielä kiusata mahdollisimman monta henkilöä tämän maan päällä, varsinkin itseään.
Nykypäivänä hän pystyy olla korkeintaan viikon selvin, ja senkin jakson hän täyttää lääkkein: on veritulppaa, verenpainetta, nivelkipua polvissa..hän käyttää moninkertaiset määrät Lyricaa mitä joku muu maallikko käyttäisi. Käyttää työkyvyttömyyseläkkeensä sokeriherkkuihin, kiireellisimpiin velkarästeihin ja Kenon ja Loton pelaamiseen. Pahinta tässä kaikessa on se, että miestä ei voi enää auttaa. Hän on käynyt Minnesota-hoidon ja Fenix-hoidon ja viettänyt aikansa katkolla ja monissa muissa päihdevieroitusmajoituksissa.
Mies oli aikoinaan menestynyt yrittäjä ja rakastava isä. Miehen nimi on Ari-Mikko. Kaunis nimi, mutta nimelle merkityksen antanut on, jos minulta kysytään, jo poissa.
Vanhin poika, minä, haluaisi selvittää riippuvuuden perimmäisen syyn. Siksi hän ehkä ryhtyy opiskelemaan psykologiaa: jos se riippuvuus siellä mielessä asuilee egon muodossa (jota uskovaiset erehtyvät paholaiseksi kutsumaan). Tai sitten alkoholisti kaipaa rakkautta..mutta miten rakastaa sitä, jota eniten vihaa? - Ei tule, mutta siitä einesruoasta mitä mikrolla lämmitetään, sitä mussuttamalla pitkällä aikavälillä taatusti syövän saat. Niin, ja kaikki ne mikroaaltojen pilkkomat vitamiinit, ei hyvä,
- vielä lisäystä..Olen kyllä valmis maksamaan kirkollisveron, kun tiedän, mihin tarkoitukseen se menee. Esim. tälläisten unohtumattomien leirikokemusten järjestämiseen :) Ei raha tässä maailmassa ratkaisisi jos ihmisillä olisi riittävän paljon myötätuntoa.