Täällä laitauskovaiset hehkuttivat sitä, että merkittävä osa Suomen kansasta pitää Päivi Räsäsen saamaa tuomiota vääränä. No, miten tämä sopii yhteen sen kanssa, että KD:n kannatus laski uudessa puoluegallupissa, joka o…
KD:n saavutukset hallituksessa. Pikkukeksit säilyivät veronkorituksilta. Ja nyt KD päättää parantaa aasien sosiaalisia suhteita. Todellista valtavirtapolitiikkaa. Näillä jutuilla saadaan tämän maan asiat heti kuntoon...…
Kuulemma taas vappuna on jeesus-marssin vuoro. Kysymys kuuluu että onko aito-lainen taas eturivissä oransissa tuulipuvussa? Päähinekin oli tietysti sävy sävyyn. Onko nyt?
Meidän joka päiväinen leipämme eli peruna todistaa evoluution puolesta. Alun perin peruna levisi pölyttämällä. Ei mukuloista. Mutta sitten peruna kävi vieraissa eli heilasteli tomaatin kanssa. Pölyttävät hyönteiset toim…
Päivi Räsänen haluaa otsikoihin. Taas aiheena homot ja pride. Hän vaatii eduskunnalle jättämässä aloitteessa yhdessä kahden muun laitauskovan kansanedustajan kanssa, että julkisiin pride-tapahtumiin tulee asettaa 18-vuo…
Ennen vuoden 2023 vaaleja persujen ehdokkaat elämöivät sillä että maahanmuutto imee hirvittäviä summia. Sitten he kertoivat, että kun maahanmuutto saadaan kuriin, niin sitten valtion talous pelastuu. Nyt taas alkaa sama…
Näin on päässyt käymään. Nyt onkin tuon koulun laitauskovaisilla krissuleilla kova paikka. Heitä kun siellä paljon, koska tämän palstan mukaan heitä on "paljon". Alkaako nyt heidän todellinen vaino, kun johto on "vääris…
Täällä kerrotaan että on Suomessa on aivan liian helppoa vaihtaa sukupuolta. Ensi ilmoitus ja sitten perään leikkaus ja sitten - laitauskovien mukaan - katumus. No näin se ei todellakaan ole. Näyttelijä Laura Rossi, aik…
Erilaiset uskontohörhöt - ainakin ne kaksi - käyvät parasta aikaa kovaa "sotaa" palstalla tieteellistä tietoa vastaan. Tarkoittaa esim sitä, että maapallo on vain 6000 vuotta vanha ja että mitään alkuräjähdystä ei ole k…
Tällä palstalla laitauskovaiset tämän tästä mollaavat "suvakkeja" siitä että he eivät suvaitse uskovaisia. No, kun asia on siten että te laitauskovaiset saatte ihan vapaasti julistaa sitä mitä tahdotte, ei kukaan sitä t…
Olla homo? Vaiko olla homon vanhempi, joka hylkää lapsensa siksi että hän on homo?
Kun palstaa lukee, niin jatkuvasti törmää siihen että laitauskovien mukaan me elämme ihan hirvittävää aikaan. Kaikki on pielessä ja elämä on kauheaa. Mutta kun kysyy että mikä olisi ollut historiallinen valtio, jossa el…
Heh. Olin eilen kaupassa. Edellä oli äiti pikkupojan kanssa kassalla. Ostivat Halloween kunniaksi pikkuiset punaiset "pirunsarvet" joissa oli vielä punaisella valolla valaistut kärjet. Olivat varmasti kiva näky pikkupoj…
Näin juuri tällä palstalla eräs laitauskovainen todisti: " Raamatussa käsketään pelon tai ahdistuksen sijaan iloitsemaan siitä, jos vainotaan, koska se on merkki siitä, että ollaan oikealla tiellä. Jeesus sanoi "he vain…
Poisto nimittäin. Eivät laitauskovat kestäneet kuulla totuutta liittyen Noam Bettaniin...
Täällä taas väitetään että Trumpilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa vaan ainoastaan rahan kanssa. No, sitten pitää kysyä, että miten tämä on mahdollista: https://www.youtube.com/shorts/VxXW9tcQL4c
Kai muistatte miten hänelle hommattiin töitä... Ja nyt kun emo vetäytyy niin miten sitten käy pojan? Tuleeko hänestä kenties jopa äidin sijainen... PS. Ei nyt sentään, mutta tälläisen "hyvän työn" Juuso sai aikaan omall…
Palstan laitauskovat painottavat, että taivaaseen pääsee vain jeesuksen kautta. Nyt heräsi kysymys, että eiväthän silloin juutalaiset pääse taivaaseen, kun heillä on pääaluksena vain vanha testamentti? Joten eikö tällöi…
Niin WOKE - mitä sillä nyt yleensä tarkoitetaankin - on lähtöisin USA:sta. Mutta sitten hyppy Suomeen. Suomessa on ilmainen jatkokoulutusjärjestelmä, on lapsilisät, on opintotuki, on kesälomat, on syyslomat, on palkalli…
Nykyäähän on yleistynyt sellainen tapa, että hautajaisissa voidaan soittaa tapahtuman "pääosan esittäjän" toivomaa musiikki. Näin etenkin silloin kun asianomainen ei ole kuulunut kirkkoon. No mitäpä teidän hautajaissa s…