Kotouttamisteollisuuteen myönteisesti suhtautuvat vihervasemmistolaiset on taas esittäneet ironian Iemahtavaa näytöstä. Kun maahan on tulvinut heikkoIaatuista kehitysmaaperäistä väestöä, jonka vuoksi rikostilastot paisu…
ja joka kerta, kun persut saa jotain aikaan, ulina kuuluu, että se on ainoa asia mitä persut on saaneet aikaan. Kuinka monta ainoita asioita persut on saaneet jo aikaan? Esim. 1,34 miljardin euron säästöt kehitysavusta.…
Yhteiskuntamme rypee surkeiden ja vastuuttomien päätösten pahentamassa paskasuossa. Siinä tilanteessa jokainen puolue yrittää näyttää toistaan paremmalta, että saisi nauttia vallan kahvan huumaavasta värinästä. Mutta yk…
Miten koet perussuomalaisten arvot, tavoitteet ja käytännöt huonommaksi kuin Sdp:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton vastaavat? Pätevät perustelut ja esimerkit mukaan, ja teethän faktantarkistukset ennen kommenttisi julkai…
Oppositio ja valtamedia on hakannut paniikkinappulaa oikein hartiavoimin. Kriisipalaverissa lyödään päät yhteen ja laadittaan strategia, jotta tästä karmivasta tilanteesta selvitään voittajana! Nimittäin talous on erino…
Vihollinen on se, joka toimii yhteiskunnalle vahingollisesti. Esim. tekee päätöksiä, joiden seurauksena valtio joutuu ottamaan yhä enemmän velkaa, tai mikä vähentää syntyvyyttä, tai aiheuttaa yrittäjyydelle yms. tappioi…
"Ilman maahanmuuttoa Suomi ei selviä!" - vihervasemmisto + kepu + kokoomus No miten kävi? Kävi niin, että esim. 2020 lähtien sosiaalituen piiriin on saatu n. 100000 uutta työtöntä maahanmuuttajaa. Onko siis maahanmuutto…
Esimerkiksi kielitaidottomuudesta johtuvia ongelmia ei myönnetä. Huudetaan vaan päälle "mutkunsuomieiselviäilmanmaahanmuuttoa!" ja se sonta sokeroidaan pelaamalla rasistikorttia. Ei tunnu auttavan, vaikka hoitajat itse …
Fakta on, että kukaan ei tule peruuttamaan järjestöiltä leikattuja hilloja, eikä tuskin muitakaan leikkauksia, koska ensi kaudella leikkaustarve on 10 miljardia lisää. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, miten esim. d…
Vasemmisto suhtautuu oikeistoIaisuuteen, suomalaisuuteen ja isänmaallisuuteen samoin kuin I-IitIer suhtautui juutaIaisiin. Vasemmiston toksinen ideologia on ZykIon B:tä suoraan yhteiskunnan silmille. "Tuhoa se, mistä et…
Oletteko huomanneet, että SDP keskittää kaiken energiansa ja vimmansa paIestiinaIaisiin, Ceutaan ryntäileviin afrikkaJaisiin, Välimeren kautta tuleviin eIintassurffaajiin, itärajan yli muilutettuihin mukapakoIaisiin, ke…
Politiikassa ja somepaIstoiIIa elää tautimaisen sitkeästi absurdi väite, että persut ja kokoomus ajaa rikkaitten asiaa ja että hallitus ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Tuollainen hölynpöly saa aikaan kliimakseja ja k…
Liberaali vasemmistoIainen, sinä et vihaa musIimeja, mutta musIimit vihaa sinua. Miksi silti puolustat vihaajaa, joka pahimmillaan haluaisi suorittaa sinuIIe terärituaalin AIIahin kunniaksi? 😵💫👈
Onko se George? John? David? Aivan, ei ole. Se on Mohammed. Yllätyitkö? Haluatko sinä, että kohta Suomen suosituin poikalapsen nimi on Mohammed? En minäkään. Siksikin rajat kiinni ja maahanmuuttopolitiikalle täysremontt…
Sdp ~25% Puolueen näkyviä ominaisuuksia, motiiveja yms: - muunnellut totuudet, valheet, yksipuolistetut tiedot, kiihottaminen hallitusvastaiseen kapinaan, tunteisiin vetoava populismi, tyhjät tai toteutuskelvottomat lup…
VasemmistoIainen - Töhöäkin tyhmempi toivoton ihmispaska. Mitäpä tästä mieltä, vatussit? Kolahtaako hermon ytimeen niin, että alkaa pakollinen "persun" hoenta? ☝🏻😏
- lietsotaan naisiin miesvihaa - ajetaan miehet vihaamaan itseään - ajetaan enemmistöt vihaamaan vähemmistöjä - ajetaan vähemmistöt vihaamaan enemmistöjä - ajetaan vaIkoiset vihaamaan toisiaan - luokitellaan ihmiset - s…
Vaikka keskusta-oikeisto on yrittänyt kääntää sitä kohti vapaita vesiä, Marin ajoi sen niin syvälle karikkoon, ettei se kääntäminen ihan heti, eikä helpolla onnistu. Ehkä juuri siksi tämä velkalaiva on kohta EU:n telaka…
Persu:" Näin muodostuu bensan hinta [tähän kaikki verot jne.]" Vassari: "Kattokaa persutlupaseuronpensaa öyöyööh vaalipetos ööh valheillavaltaan ömmömmöö persupettääaina räyh vöyh..... (tässä kohtaa useimmiten kiihottun…
Näin se vain on. Tekosyitä, selityksiä ja mutkumpersua odotellessa. ☝️😆 ✅Checkmate