mielipidepankki
Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen.
Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän.
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
- Marinn halltuksen ottaman velan suuruus oli 41 mljardia euroa. Orpon hallitus on ottanut tähän mennessä noin 56 miljardia. Tältä halltukselta näyttäisi 60 miljardia menevän ihan heittämällä yli.
El sellainen velankatkaisuhallitus tämä nykyinen Orpon-Purran hallitus on. Kaikki vaalilupauksensa se on onnistunut pettämään, mikä jonkin sortin saavutus sekin. - Kaikki maat eivät tue maataloutta. Maataloutta tukevat kehittyneet valtot pyrkivät tuilla estämään maataloustuotteiden tuonnin kehitysmaista. Tällä tavon ne pitävät kehitysmaat köyhinä. Itse asiassa niihin on lobattu tukirahaoilla niin halpoja tuotteita, ettei tuotanto edes kotimassa kannattaisi. Maataloustuet ovat paljossa luonteeltaan imperalistisia, köyhien maiden riistotukia.
Suomessa riittäisi hyvin, kun maataloustuotanto mitoitettaisiin tukien osalta kriisaikoja varten. Liberaalpuolue on nän tehnytkin varjobudjetissaan ja saanut siten karsittua valtaosan tuista. Nykyisen suuruista maataloustuotantoa ei tarvita kriisiaikojen ruokahuoltoa varten.
Maatalouden tukemista ei vastusta suinkaan vasemmisto vaan lberaali markkinataloutta kannattava okeisto. Itsekin maataloutta harjoittava Björn Wahlroos lukeutuu tällaiseen vapaan markkinatalouden kannattajien joukkoon, joiden mielestä maatalosutuet ovat epäeettisiä ja ne pitäisi lopettaa.
Kenelläkään ei ole halua tuhota omaa maataloustuotantoa. Siitä ei ole kyse. Sen sitä voidaan järkevöittää ja karsia turhuudet pois. Esim. maan eri osiien eriilaiset tuet ovat tarpeettomia. Samoin ulkomaalaisten lounastajien tukemisen ei luulisi kuuluvan maataloustuen piiriin. Suorastaan käsittämätöntä onkin, että sianlihan tuottajat vaativat veronmaksajilta korvausta siitä, ettei heidän sianlihansa enää kelpaa Kiinalle. Se on todella pöyristyttävää, koska tällaisella tuotannolla ei ole mitään tekemistä Suomen huoltovarmuuden kanssa. Emme me nyt sentään voi alkaa rahoittaa Kiiinankin huoltovarmuutta. - Nasima olii 8-vuotias tullessaan Suomeen vanhempiensa kanssa. Hän saanut etunmensä Nasima isältään, jonka veli eli Nasiman setä oli niimeltään Nasim. Tämä katosi aiemmin Afganistanin verisissä poliittisissa myllerryksissä eli tuli todennäköisesti tapetuksi. Kunnioituksesta veljelleen Nasiman isä antoi tyttärelleen setänsä feminiinisen muodon nimestä.
Razmyarin perhe lienee korkea-arvosin perhe, joka on pyytänyt ja saanut turvapaikan Suomesta. Nasiman isä oli vakutusvaltainen poliitikko maansa johtavassa puolueessa ja sittemmin suurlähettiläänä Moskovassa, mikä todennäköisesti pelasti hänet varmalta kuolemalta mahdollistaen paon Suomeen. - Ruotsin vaalit ovat blokkien osalta erittäin tasaiset. Tulos vo kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Eroa lienee parlamenttipaikossa vain yhden paikan enemmistö vasemmistoblokille, mutta on hyvin epävarmaa, kestääkö tulos laskennan loppuun saakka.
Se että liberaaliit ylittävät vaalkynnyksen, voi osaltaan ratkaista koko vaalin okeistoblokin voitoksi. Nykyinen hallitus voisi ehkä jatkaa, jos Tidå-sopimuspartit saavat enemmistön. Epäselvää on se, suostuvatko Ruotsidemokraatit edelleen blokn äänettömäksi yhtiömieheksi vai tuleeko Ruotsiin myös heidän ministereitään jatkossa. - En usko, että Afganistan vaatisi Nasima Raznyarin palauttamista, mutta hänen isänsä palauttamista se voisi hyvinkin vaatia. Afganistanissa on nyt Taleban-hallinto, joka mielellään teloittaisi sen vanhojakin vastustajia.
Razmyarin perhe ei paennut NL:oon, vaan Nasiman isä oli Moskovassa maansa suurlähettiläänä. Hän on tavannut mm. Suomen presidentti Mauno Koiviston Afganistanin Moskovan suurlähettilään ominaisuudessa. En osaa sanoa, oliko Razmyar aggreditoitu hoitamaan myös maansa suhteita Suomeen vai liittyikö tapaaminen johonkin muuhun. Tapaamisessa oli mukana myös Suomen silloinen ulkoministeri Pertti Paasio. Razmyar oli siis merkittävässä asemassa maassaan ja puolueessaan. Hänen ja hänen perheensä onni oli se, että hänet oli lähetetty Moskovaan. Se pelasti hänen henkensä. Hänen veljensä ja presidenttinä toimineen ystävänsä henkeä se ei sen sijaan pelastanut.
Moskovasta Razmyarit pakenivat Suomeen vuoden 1992 lopulla, kun vallanvaihto oli tapahtunut niin Afganistanissa kuin Venäjällä. Gorbachov suosi vielä Afganistanin kommunisteja, mutta Jeltsin ei. Syntyi vaara siitä, että Afganistan vaatisi Razmyarien palauttamista. Tämän vuoksi he pakenivat Suomeen ja saivat turvapaikan asettuen asemaan Rovaniemelle, mistä muuttiivat sitten myöhemmin Helsingin Käpylään. Neuvostoliitto ei siis ollut turvaton, mutta Venäjä oli. Se ei johtunut niinkään Venäjästä vaan siitä, että talibanit olivat ottaneet vallan Afganstanissa. Nämä olisivat irtosanoneet Razmyarin tehtävästään ja vaatineet tämän paluuta kotiimaahansa tapettavaksi.
Afganistanin vallanvaihdon takana olivat myös Yhdysvallat. Se tuk talibaneja, rahoitti ja aseisti näitä. Näistä taliibaneista syntyi sitten terrorijärjestö Al-Queda, joka hyökkäsi USAhan 11.9.2001 tunnetuin seurauksin. USA oli siis avustanut ja rahoittanut tulevia USAhan hyökkääjiä. USA rahoitti talebaneja saadakseen kommunistit pois vallasta. Todennäköisesti kaksoistorni-iskuilta olisi vältytty, jos USA ei olisi avustanut talebaneja 1980-luvun lopulla.
Razmyarit tuskin saapuvat Suomeen kenenkään demarin suojattina. Toki presidentti Koivisto ja ulkoministeri Paasio tunsivat Razmyarin, mutta tiettävästi heidän osuudestaan asiaan ei ole tietoa. Todennäköisemmin valinta osui Suomeen sen vuoksi, että Nasiman isä oli jo vuonna 1979 pakosalla maansa tilanteen vuoksi useassakin maassa ja myös 4 kuukautta Suomessa hotelli Aurorassa Helsingissä. Suomeen oli länsmaana suhteellisen lyhyt matka Moskovasta ja hän siis tunsi Suomea jo entuudestaan.
Vaadit Razmyarin palauttamista Afganistaniin. Olet kaiketi poikkeuksellisen raaka ja julma ihminen, sillä Taleban hallinto on varmasti valmis kiduttamaan ja teloittamaan vanhat vihollisensa. - Ruotsissa sikäläinen Kepu on liimautunut aika vahvasti vasemmistoblokkiin. En osaa sanoa, onko kyse enemmän ideologista vai taktisesta ajattelusta. Ruotsin Keskusta suuntautui kuitenkin maatalous- ja syrjäseutujen puolueesta liberaalipuolueeksi eli sen politiikka on ollut toisentyyppistä kuin suomalaisen sisarpuolueen. Suomessa Kepu oli pitkään liiimautunut myös vasemmistoblokkiin, mutta meillä tapahtui NL:n hajottua päinvastainen kehitys eli Kepu suuntautui enemmän oikealle. Poikkeus tästä olii Anneli Jäätteenmäen kausi, koska Jäätteenmäki henkilönä oli selvästi suuntaunut vasempaan.
Yksi kiinnostava havainto Ruotsin vaaleista on se, että joku osa Kokoomusta kannattaneista on siirtynyt Keskustan äänestäjiksi vastalauseena Kokoomuksen yhteistyölle Ruotsidemokraattien kanssa. Tässä voisi olla suuri tilaisuus myös Kepulle, jos ilmoittaisi, että äänestämällä meitä, pääset eroon laitaoikeistossa hallituksessa. Kepussa kannattaisi myös oivaltaa se, että persut pyrkivät hyökkäämään voimakkaasti Kepua vastaan voittaaksen sen äänestäjiä. Tällainen ns. Oulu-ilmiö voi laajentua koko maahan. Oulun seudulla Sebastian Tynkkysen johdolla hyökättin eritysesti Juha Sipilää vastaan ja edelleen persut tuntuvat vetävän Sipilää esille huonona poliitikkona. - Aika yllättävästi ne torihinnat ilman niitä välkäsiä tuppaavat olemaan vieläkin kallimpia kuin vähittäiskauppojen hintataso.
Jos tukku- ja vähittäiskauppa rassaavat, miksi maanviljelijät eivät järjestäydy ja perusta omia myyntiketjujaan esim. osuuskuntamuotoisiksi. Peruskysymys ei ole kuitenkaan myyntiketjujen ahneus tms., vaan jatkuva maataloustuotteiden ylitarjonta. Heti kun jostain tuotteesta alkaa olla pulaa maailmanmarkkinoilla, hinta kyllä nousee. Tyypllinen esismerkki on ollut kahvi, jonka hinta nousi jokunen vuosi sitten melko paljon.
Tuottajien pitäisi myös aktiiviisesti toimia niiin, että he tuottavat sitä, mistä saa parhaan hinnan eikä sitä, mistä saa eniten tukia. - Kelatuet eivätkä terveydenhoidon tukeminen ole verrannollisia yritystukiin. Maataloustuet ovat yritystukia. Siinä kohdin oikea kysymys on se, pitäisikö myös muita yrityksia tukea samalla tavoin kuin maatalousyrityksiä. Suomen yritystoiminta perustuu markkinatalouteen ja kaikki yhteiskunnalliset tuet vääristävät markkinoiden toimintaa ja vapaata kilpailua. Maataloustukia siis pitää peilata markkinatalouden ja sen tärkeimmän periaatteen eli vapaan kilpailun periaatetta vasten. Yritystuet ovat aina enemmän tai vähemmän sosialismin soveltamista.
- Ei ole olemassa mitään sellaista kansainvälistä lakia tai säännöstä, jonka perusteella jokin maa olisi velvollinen vahvistamaan kansalaisuudesta luopumisen. Suomessa elää paljonkin ns. kaksoiskansalaisia, joilla on sekä Suomen että jonkun toisen maan kansalaisuus.
Yksi tunnettu kaksoiskansalainen on entinen jääkiekkoilija Teemu Selänne ja hänen vaimonsa. Selänteet saivat USAn kansalaisuuden vuonna 2024. Koska Selänne säilytti myös Suomen kansalaisuuden, hän voisi asettua täällä vaikkapa kansanedustaja- ja presidenttiehdokkaaksi. Siihen en osaa sanoa, voiko tällainen kaksoiskansalainen asettua USAssa vastaavasti ehdokkaaksi tällaisiin luottamusvirkoihin. Ainakin presidentinvirkaan USAssa vaaditaan sitä, että ehdokas on syntyperäinen amerikkalainen kuten Suomessa vaaditaan, että on syntyperäinen suomalainen. Selänne voisi siis asettua presidenttiehdokkaaksi Suomessa muttei USAssa. Syntyperäisyys nousi esiin USAssa Barack Obaman kaudella, kun Domald Trump väitti, ettei Obama ole syntyperäinen amerikkalainen. Obama nolasi sittemmin Trumpin julkisesti osoittamalla olevansa syntyperäinen amerikkalainen ja vitsilemalla Trumpin tyhmyydellä. Tämä tapaus todennäköisesti selittää paljon Trumpin käyttäytymistä, koska hän tuli kokeneensa, että Omaba loukkasi häntä verisesti, mikä nähdyn perusteella oli totta. Trump joutui täysin naurunalaiseksi julkisessa tilaisuudessa, missä hän kuunteli Obaman vitsailevaa puhetta.
Razmyar voi täysin laillisesti toimia eduskunnassa aivan samaan tapaan kuin Ben Zyskowiczkin. Myöskään Ben Z:n kohdalla on tuskin käyty mitään erityistä prosessia Puolan kansalaisuudesta luopumiseksi aikana jolloin Puola kuului kommunistimaiden Varsovan liittoon. Ben Z. ei voi kuitenkaan syntyperänsä vuoksi asettua maassamme presidenttiehdokkaaksi. Hän on nimittäin syntyperältään puolalainen.
Muistelen, että Suomessa käytiin vastaavasta asiasta hiukan keskustelua Jutta Zilliacuksen osalta, kun joissain porukoissa väleäyteltiin häntä mahdollisena presidenttiehdokkaana. Jutta Z:n syntyperä esti kuitenkin ehdokkuuden, koska hän ol alunperin lapsena 1920-luvulla Viron kansalainen, vaikka saikin siis myöhemmin Suomen kansalaisuuden ja toimi kansanedustajana RKP:n edustajana.
Itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä kansalaisuus saattoi olla jonkun verran epäselvä, koska huomattavan paljon suomalaisia oli syntynyt ennen itsenäistymistä autonomian aikana. Silloinkin vastaavia Suomen kansalaisia oli ja heitä kutsuttiin tsaarin suomalaisiksi alamaisiksi. Venäläisilläkin oli mahdollisuus saada tämä nimike eli tsaarin suomalainen alamainen varsinkin sortokausien aikana hyvinkin helposti. Suomessa eli ja vaikutti hyvinkin paljon Venäjään kytköksissä olevia henkilöitä. Tunnetuin heistä on marsalkka Mannerheim, joka palveli ja loi uransa Venäjän armeijassa. - Ei Nasima Raznyar ole ulkomaalainen vaan Suomen kansalainen. Suomen kansalaisuus on edellytksenä kansanedustajana toimimiselle ja ehdokkuudelle.
Raznyar on siis syntynyt ulkomailla ja on ollut lapsena Afganistanin kansalainen. Osin vastaavanlainen kansanedustaja on Ben Zyskowicz. Ben on synytynyt Suomessa, mutta hänen vanhempansa olivat Puolan kansalaisia, joten myös Ben oli lapsena Puolan kansalainen. Ensimmäiset lapsuusvuotensa Ben asui perheensä kanssa Ruotsissa, mistä he muuttivat Suomeen. Benin isä on ollut natsien keskitysleirissa ja selvinnyt siis sieltä elossa.
Vihreiden Fatim Diarra ja Shawn Huff ovat syntyperäisiä suomalaisia, joista kumpikaan ei liene toisen maan kaksoiskansalainen. Diarran isä oli malilainen lääkäri, joka oli aikoinaan Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana. Shawn Huffin isä ol puolestaan amerikkalainen koripalloilija, joka asettui suomalaisen vaimonsa kanssa asumaan Helsinkiin. Diarran äiti on alunperin ollut Suomen kansalainen. Nämä molemmat ovat sattumoisin asuneet lapsuus- ja nuoruusvuotensa Helsingin Jakomäessä.
Yksi tunnettu monellakin tapaa tunnettu suomalainen on ollut Jutta Zilliacus, jonka perhe pakeni Pietarista Suomeen vuonna 1925. Jutan vanhemmat olivat virolaisia ja myös Jutta sai syntyessään Viron kansalaisuuden. Perhe taisi muuttaa Suomeen siinä vaiheessa, kun NLmiehitti Viron ja Viro siis menetti itsenäisyytensä. Jutta Zilliacus oli RKP:n kansanedustajana ja esiintyi muuten julkisuudessa monissa yhteyksissä. Hän kävi vahingonkorvausvaateen vuoksi oikeutta Vladimir Zhirivovskya vastaan nimitettyään Suomen syöjänä tunnettua Zhirinovkya hulluksi. Jutta voitti okeudenkäynnin eikä siis joutunut maksamaan muistaakseni parin miljoonan euron korvausta, jota häneltä vaadittiin. Jutta on ollut mm. toimittaja ja näyttelijä. Hän kuoli joku aika sitten 100-vuotiaana. - Selitätkö, miksi jumala olisi Tavion puolella. Juutalaisilla, kristityillä ja islaminuskoisilla on sama jumala, jos nämä kaikki samaa nimeä Allah arabiankielellä. Juutalaisilla jumalan nimi on ollut Jahve ja aiemmin El, joka on muuten Israel sanan jälkiosassa. Israel tarkoittaa, että jumala taistelee ja saa voiton. Nimistä huolmatta jumala on kuitenkin sama nässä Abraham-uskonnoissa. Juutalaisilla on kuitenkin ennen tätä yhtä jumalaa ollut useita jumalia kuten muilla kansoilla. Miksi siis se sama jumala olisi näissä kolmessa uskonnossa jonkun osapuolen puolella?
- Miksi tärkeintä olisi nyt tuomita Hamasin toiminta, kun Hamasia ei käytännössä edes enää ole. Eikö olisi järkevämpää vaikuttaa niiden toimintaan, jotka edelleen tappavat silmittömällä tavalla ihmisiä.
- Vaikuttaa siltä, että nällä on selvästi enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa, eroa ei ollut edes suhteesa Venäjään. Kuten Juho Eerola siihen aikaan totesi, Suomi ei kylvänyt sotien jälkeen vihanpitoa Neuvostoliittoon vaan ryhtyi tekemään idänkauppaa, mikä Eerolan sanoin hyödytti Suomea suunnattomasti.
Näillä ääri- ja laitaokeistolasissa ajattelun ytimessä on yksi valtio ja yksi kansa -ajattelu. Kansojen ihmisiä yhdistävät yhteinen kieli, kulttuuri, historia ja monenlaiset perinteet mämmistä saunomiseen. Suomessa eurooppalaistuminen alkoi jo 900-luvulla, mutta varsinainen suurinvaasion suomalaisen kulttuurin tappamiseksi alkoi 1500-luvulla. Kyse oli tietysti Suomelle täysin vieraan uskonnon eli kristinuskon invaasiosta, joka ensimmäisena alkoi uhata ja muuttaa suomalaisia perinteitä ja kulttuuria. Tämä lienee historiassamme kaikkein merkittävin hyökkäys perinteistä suomalaisuutta kohtaan. Omien jumalien sijasta alettiin palvoa Lähi-idän paimentolaiskansojen jumalaa. Kristinuskoa ei omaksuttu vapaaehtoisesti vaan se oli vieraiden hallitsijoiden pakkosyöttöä.
Suomen historia ei ole ollut muutenkaan meidän omaamme. Olimme vuoteen 1809 saakka osa Ruotsin valtiota ja jouduimme omaksumaan ruotsalaisia tapoja ja kulttuuria. Myös kieltä. Vuonna 1809 siirryimme Venäjän valtaan, tosin nyt selvästi vapaampana autonomisena alueena, jolla oli oikeus päättää itse sisäpolitiikastaan. Tämä oli ikään kuin puoli askelta kohti itsenäistymistä. Täysi itsenäistyminen tapahtui sitten 1917 ja 1918 vuoden vaihteessa, kun ulkovallat tunnustivat itsenäisyytemme. Itsenäisyys on aina suhteellista. Monet maat ovat eri tavoin riippuvaisia muista ja tämä on toisinaan tajuttu myös Suomessa. EU-jäsenyys on osoitus siitä, että riippuvuus on ymmärretty ja valittu silloin mieluummin länsi- kuin itäriippuvuus. Niiden väliltä vuonna 1994 äänestettiin. Enemmistö el 57 % suomalaisista äänesti länsiriippuuden puolesta ja 43 % oli itäriippuvuuden kannalla. Itäriippuvaisten puolella olevien määrä on sittemmin vähentynyt muttei kokonaan loppunut. Yleisemmin Euroopassa on meillään buumi, missä itäriippuvuuden suosio on lähtenyt kasvuun. Saksassa erityisesti entisen DDR:n alueella asuvat haikailevat taas kohti mennyttä. Voisi arvuutella, että tämä kaikukaipuu itään saapuu myös meille Suomeen. En tiedä, mikä siinä idän kulttuurissa ihmisiä niin kiehtoo, mutta niin se vaan on. - Valtionvelka ei ollut 156 miljardia Marinin hallituksen vaan noin 146 miljardia. Sen jälkeen tullut 10 miljardia on Orpon hallituksen ottamaa. Orpon hallituksen velkasaldo näyttää 55 miljardia euroa ja hallituskautta on vielä yli puoli vuotta jäljellä. 60 miljardin raja näyttäisi menevän kepeästi rikki. Orpon hallitus ottaa yli 50 % enemmän velkaa kuin Marinin hallitus. Marinin hallituksen velasta liki puolet osuu vuoteen 2020. Ilman koronaa Marinin hallituksen ottama velka olisi jäänyt kohtuulliseksi, ehkä noin 25 miljardiin, joka tietysti olisi ollut liikaa sekin. Mutta kauas Marin jää näiden nykyjohtajien velkahulinoista.
- Äläs nyt, kyllä muutkin tavat onnistuvat. Tässä tulee esimerkki.
Suomessa on menossa nyt yksi lakko eli Opettajien ammattijärjestön järjestämä lakko, joka päättyy tänään. Jatkoa on myös seuraamassa. Uusi lakkovaroitus on anneettu parin viikon päähän.
Ja nyt sinulle se hieno uutinen. Voit liittyä ihan hyvin vaikka Kokoomukseen ja päästä tällaisen lakkoilevan ay-liiton johtajaksi. Heillä on nyt sellainen eli entinen kokoomuslainen Katarina Murto. Hänet siis valittiin tehtävään silloin, kun hän oli Kokoomuksen jäsen ja sitähän hän oli pitkään. Hän oli Kokoomuksen jäsen 20 vuotta mutta erosi vuonna 2025 vastalauseeksi hallituksen ja erityisesti Kokoomuksen mainoskampanjalle, missä kerrottiin palkansaajien verotuksen kevenevän, kun ay-jäsenyyden verovähennysoikeus poistetaan. Se oli viimeinen pisara, mutta aihetta eroon olisi kuulemma ollut jo aiemmin. Murto ei ole liittynyt mihinkään muuhun puolueeseen.
Eli näin: kokoomustausta, aktiivinen aktiivijyrä, hyvä palkka, kun mm. juristikoulutus, valmis lakkoaseen käyttöön. Ei sitten pisaraakaan vasemmistolaisuutta. Tanssitaitoinen, kun senkin alan ammattilainen. Siitä vaan katsomaan asekelmerkkejä, niin ei tarvitse kadehtia ay-johtajia. - Naton apu perustuu 5.artiklaan. Se ei liity mitenkään siihen, millainen hallinto jossain jäsenmaassa. Esim. Turkissa on islamiin vahvasti kytköksiksi oleva hallinto, joka poikkeaa tässä suhteessa täysin edeltäjistään. Nato-jäsemiltä muut jäsenmaat odottavat lähinnä yhdenmukaista politiikkaa. Unkarin Orban muodostui tässä suhteessa ongelmalliseksi, koska hän ei nähnyt Venäjää sotilaallisena uhkana toisin kuin muut jäsenmaat. Ongelmasi ei sinällään ole mikään vakava perusongelma, jos suhde Natoon pysyy entisellään. Natoon kielteisesti suhtautuvalla valtiolla on aina mahdollisuus erota Natosta. Ei Natossa tietenkään haluta pitää yhtäkään viidennen kolonnan valtiota jäsenenä.
EU-kriittiset puolueet ovat luonnollisesti EUn silmissä ongelma, joka joudutaan aina ratkaisemaan tavalla tai toisella. Jos joku valtio on EU-kriittinen, aina on mahdollisuus erota.
Demarien osalta kirjoituksesi on täyttä hölynpölyä eikä perustu mihinkään faktaan. Jos tarkoitat turvallisuusuhalla esim. Lähi-idästä saapuneita pakolaisia, heitä saapui Suomeen selvästi eniten Juha Sipilän hallituskaudella ja silloin persut olivat hallituksessa, mutta ei demareita. Nyt sitten Orpon hallituskaudella on myös saapunut pakilaisia paljon, erityisesti Ukrainasta eivätkä demarit ole tälläkään kertaa hallituksessa mutta persut ovat. Jos katsot vähän tilastoja, huomaat, että ulkomaalaisia on saapunut maahamme eniten silloin, kun persut ja oikeisto ovat hallitusvastuussa.
Paras puolue on jokaiselle sellainen, joka harjoittaa hänen mieleistään politiikkaa. On aika mahdoton sanoa, mikä milllekin maalle on paras. Demokraattinen systeemi on monella tapaa paras. Yleensä uskon, että maltilliset puolueet kykenevät järkevimpiin ratkaisuihin kuin äärilaitoja edustavat puolueet. Siksi varoisin niin oikeaa kuin vasenta äärilaitaa. Parhaat yleispuolueet Suomessa ovat pitkässä juoksussa demarit ja Kokoomus kuten Ruotsissakin ja monessa muussa eurooppalaisessa valtiossa. - Kristillisyys ei suoranaisesti liity nationalismiin kuin joissakin maissa. Näitä maita ovat Venäjä ja USA, missä kytkös on selvä. Samanlainen kytkos uskonnon ja politiikan välillä on Israelissa ja islamistisissa valtioissa. Venäjällä ortodoksien johto pitää Venäjää jumalan valitsemana kansana, joka nauttii jumalan silmissä erityisasetelmaa ja suojelua. Yhdysvalloissa puolestaan evankekaalikristityistä osa pitää amerikkalaisia itse asiassa aikoinaan kadonneiden juutalaisheimojen jälkeläisinä, oikeina ja todellisina juutalaisina ja siten jumalan valittuna kansana. Näissä kaikissa em. mainitussa on vallalla sellasia käsityksiä, että juuri heidän kansallaan on erityisasema ja siihen kuuluvia oikeuksia jumalan valittuina. Juutalaiset puolestaan näkevät samalla tapaa oman kansansa aseman ja se ohjaa valtion politiikkaa. Sekä USAn että Israelin uskovaiset pyrkivät nopeuttamaan lopun aikojen tulemista ja valmistautuvat siihen. Tämä kaikki ohjaa näiden maiden politiikkaa. USAssa tällaiseen ajatteluun on siirrytty vasta Trumpin valtakausilla eikä likimainkaan koko kansa jaa tätä ajatusmaailmaa.
Kristillisyyden osuus äärikonservatismissa vaihtelee. Maallistuneissa valtioissa kuten pohjoismaissa uskonnolla ei ole erityisempää vaikutusta politiikkaan. Sama koskee suurta osaa muutakin Eurooppaa. Euroopassa ollaan vielä onneksi hyvin kaukana siitä ajattelumallista, joka on vallalla Venäjällä, USAssa, Israelissa ja islamistisissa valtioissa. - Pikemminkin huonosti äänestetty. Tämä vaali on "vain" yhtä osavaltiota koskeva vaali, mutta vakava ennakkovaroitus tulevasta se voi olla.
Historiallisesti tämäntyyppinen "väärin" ja "huonosti" äänestäminen tapahtui maaliskuussa 1933, jolloin Hitlerin johtama natsipuolue äänesttiin valtaan. Se onnistui yhdessä katolisten tuella saamaan enemmistön valtipäiville ja sääti sen turvin uuden valtalain. Valtalain avulla Hitler sitten kielsi muut puolueet ja teki ne laittomiksi. Se oli tie Hitlerin diktatuuriin. AfD:llä on paljon yhtäläisyyksiä Hitlerin natsipuolueeseen ideolgisesti.
Jos uskottaisiin historian opetuksia, tämä oli väärin äänestetty. Jos ei välitetä sitä, millaista tuhoa näillä opeilla saatiin aikaan liki sata vuotta sitten, se ei varmaan ollut äänestäjien mukaan väärin äänestetty. - Trumpin osalta kyse on narsistisesta luonneviasta. Hän näkee itsensä ylivertaisena ja korvaamattomana. Trump omistaa riittävästi omaisuutta. Se mitä hänellä ei ole ollut, on muiden arvostus. Trump tavoittee narsistisella tavalla kunniaa. Hän haluaa jättää puumerkkinsä historiaan kaiketi ymmärtäen, että hänen loppunsa alkaa olla iän ja treveyssyiden vuoksi jo aika lähellä.
Elon Musk ei välttämättä ole nationalisti. Narsisti hänkin varmaan on, mutta samalla hänet tunnetaan ehkä enemmän anarkistina ja libertalistina, joka haluaa noudattaa vain omia sääntöjään. Musk onkin luonut Texasiin oman valtionsa valtion sisälle Space X -projektin ympärille. Muskin bisnesajattelu edellyttää enemmän rajojen poistamista kuin sulkemista. Hän näkee koko maailman markkina-alueena, minkä vuoksi Musk ei taida olla erityisemmin globalismin vastusta toisin kuin trumpilaiset äärikonservatiivit.
Maan sisällä Musk saattaa pitää suurta osaa kansalaisista hyödyttöminä ja tarpeettomina, mikä ehkä selittää hänen innokkuuttaan osallistua maahanmuuttajien poiistamiseen USAsta. Musk tuskin haluaa kuitenkaan olla muiden käskytettävissä, minkä vuoksi hän ei todennäköisesti sopeudu mihinkään äärioikeistolaiseen ajattelumalliin. Kovin ristiriitaiselta persoonalta Musk kuitenkin vaikuttaa.
USAssa talouselämän vaikuttajat peesaavat ehkä kulloistakin vallanpitäjää varmistaakseen taloidelliset etunsa. Veikkaan, että pian alkaa näkyä suunnan muutos kohti demokraatteja, koska valta vaihtunee seuraavissa presidentiinvaaleissa taas toiseen suuntaan. Jopa osa republikaaneista veikkaa, että seuraava presidentti on Alexandra Occasio-Cortez (tai Pete Buttigieg), jotka on vasemman laidan demokraatteja. Saatetaan siis mennä tällä vuosikymmenellä laidasta toiseen molemminpuolin sinne syvimpään päätyyn. Talouselämä asettunee tässä pelissä ensisijaisesti Kalifornian kuvernöörin Gavin Newsomen taakse, joka on vähemmän radikaali ehdokas kuin edellämainitut. Newsomella tullee siis ainakin rahoitus olemaan kunnossa. Demokraattien esivaali tulee siis olemaan se tärkein vaali. Itse presidentinvaali voi olla helpompi, jos Trump ajaa republikaanien suosion täysin pohjaan. - Ensinnäkin voi todeta, ettei kyse ole lojaalisuudesta rahoittajia kohtaan. Äärioikeistolaisuus on poliittinen ideologia, jolla on samaiistumispintaa eri maissa. Rahoituskuviot on osin saman ajatusmaailman edustajien taloudellista tukemista yli rajojen. Äärioikeistolainen ideologia on voimissaan niin Venäjällä kuin USAssa. Euroopassa on poliittisia ryhmiä, jotka kuuluvat tähän samaan ideolgiseen ryhmään. Lojaalisuus ei siis ole lojaalisuutta rahoittajia kohtaan vaan lojaalisuutta samanmielisiä kohtaan.
Äärioikeistolaisuuden ytimessä on nationalismi, enemmän tai vähemmän ylimielinen kansallismielisyys. Natsismissa ja italialaisessa fasismissa se oli panokkaasti ylimielistä. Samaa voidaan nyt nähdä Venäjän fasismissa. Nationalismi on ehdottomasti ideologian syvää ydintä. Se on usein luonteeltaan etnonationalsitista eli rodullisesti ja kulttuurisesti poissulkevaa. Tästä kumpuaa maahanmuutto- ja ulkomaalaisvastaisuus. Pluralismia ei siedetä. Yksi kansa, yksi valtio -ajatus oli jo tuttua natsismista. Siihen liitettiin silloin myös ajatus yhdestä johtajasta. Demokratia-vastaisuus on osa ideologiaa, koska demokratiassa sallitaan jo lähtökohtaisesti erilaisia nationalismin kanssa ristiriitaisia ajatuksia. USAssa trumpismi on luonteeltaan demokratian vastaista juuri tästä syystä.
Äärioikeistolaisuuteen liittyy vahvasti populismia ja asioiden yksinkertaistamista. Se edellyttää propagandapainotteisuutta ja tietoperusteisuun kieltämistä. Kansa pitää saada uskomaan, että kansallismielisyys ratkaisee yhteiskunnassa esiintyvät ongelmat. Sen vuoksi ideolgiassa vastustetaan ankarasti paitsi maahanmuuttoa myös taloudellista globalisaatiota. Kaikkien ongelmien syntipukeiksi keksitään ulkomaalaiset ja liberaalit.
Äärioikeistolaisuus ei ole taloudellista. Siinä ei ole kyse vahvasta oikeisto-vasemmisto -jaosta tässä perinteisessä mielessä. Vastustettavat ovat ennen muuta liberaalit niin taloudellisessa kuin arvopohja-mielessä. Saksan saksiosavaltiossakin on mahdollista äärivasemmistolainen ryhmä alkaa tukea äärioikeistolaista ryhmää, koska molemmat vastustavat liberalismia, vaikkakin eri painotuksilla. Vahvemman oikeutta pidetään toki luonnollisena ääriokeistolaisuudessa, mutta se että oma kansa asetetaan ylimmäksi kasvattaa solidaarisuutta myös huono-osaisempia kohtaan, jos nämä jakavat nationalistisen perusajatuksen. Okeisto-sanana hämää aika paljon sitä, mistä on kyse. Parempi ja kuvaavampi termi olisi etnonatonalistinen fasismi. Fasismi taas seuraa siitä. että ideologiassa väkivallan käyttöä vastustajia kohtaan pidetään luonnollisena politiikan keinona. Faismissa on aina käyetty kovia väkivaltaisia keinoja kurin, järjestyksen ja ideolgisen homogeenisuuden saavuttamiseksi.
Kansallisten ongelmien esiinnouseminen on edellytys populistisen nationalsmin kasvulle aivan samalla tavoin kuin sosialismin suosion ytimenä on kurjistusmisteoria. Silloin nationalismi keinona ratkaista kaikki ongelmat uppoaa osaan kansasta kuin kuuma veitsi voihin. Kohderyhmänä ovat erityisesti heikommin koulutetut kansalaiset. Korkeasti kouluetut ovat tottuneita itsenäiseen tietopohjaiseen ajatteluun ja sellainen on myrkkyä näille populistisilla liikkeille. Se ei kaipaa individualismia eikä omaa ajattelua vaan tottelemista.