- Mistäs minä nyt sinulle suuttuisin? Jos jollekin enää suutun niin edsonille, joka näkee minut kummittelemassa joka toisen anonyymin takana.
- Ylläolevista huomaa, että parempi onkin kirjoittaa nimettömänä. Tuo LiisaO:kin seistä jököttää ketjun ylimpänä - ilman tekstiä - kuin paska junttilan seinässä Kuhmoisilla.
- Kiitos vaan, Riitu voi paksusti niinku Hampurilaisilla vain voi.
- Moi moi itelles. Täällä nimmaritkin kävelee jo itekseen.
- Ja itärajan mulkku uskoo kans.
- Kurmuuttaminen tuli Weepeliltä joka kutsui pojanpoikaansa kurmuuttajaksi. Joten ei mitään kamalaa. En vastaa siitä, miten loukkaavilta minun tekstini vaikuttaa teihin. Aion silti varoa sanojani sinun suhteesi.
- Jostain syystä nuo melkein sivistyneellä äänenpainolla esitetyt tiedustelut ("mitä mieltä jonkun käytöksen historiasta") ovat jopa loukkaavampia kuin tulla haukutuksi "Lieksan obeesiksi suoämmäksi". Ainakin herra suorasuu on rehellisempi kuin muka hienovaraisesti toisen mieltä kyselevä ja yhtä ainoaa oikeata vastausta odottava "bussikuskimme" Törkeimmille haukuille voi jälkeenpäin nauraa, kun taas "kautta rantain" asiattomia kyselevä saa osakseen ikuisen epäluulon; tuohon tyyppiin ei ainakaan voi luottaa.
- Tuolla ylempänä näyttää "mummojen bussikuskikin" olevan vauhdissa. On liikennöitsijällä pulaa asiakkaista, kun täytyy kalastella tienviereltä.
Kuskipukiltaan tämä leveäperse huikkaa eräälle mummolle kysymyksen, mitä mieltä tämä on Auroran käytöksen historiasta, ilmeisesti tätä ketjua tarkoittaen.
Koska itselläni on jotain tekoa kyseisen A:n kanssa, odotan malttamattomana, tarttuuko a-mummu pyydykseen. Toisaalta luulenpa, että tuohon metafyysiseen kysymykseen löytyisi auliimpiakin vastaajia. Mutta ehkä onkin viisasta kysellä sellaiselta, joka on huono kehtoomaan. Parilta muultahan vastaus tulisi kuin apteekin pirtuhyllyltä. - Ainakaan noista kolmesta kukaan ei liene sanottavasti kärsinyt minun täällä olostani. Raipusta en tiedä, saattoi olla täällä jo ennen minun aikojani. Dulciksen kanssa juttelin sovussa yhteisiä muistoja hänen savolaisesta kotikaupungistaan. Zipparilta taisin kysyä eräästä lattarilaulajattaresta jotain ja hän vastasi.
Riitun kanssa inhosimme toisiamme tasapuolisesti kuten myös se yks'tyttönen ja minä. Sama molemminpuolinen antipatia leimaa sinun ja minun suhdettamme, sen kai tunnustat. Joten turha sinun on nostaa minua kaiken pahan äidiksi, jos et samalla tunnusta olevasi kaiken pahan isä. Räävittömiä herjoja on lennellyt puolin ja toisin ja edelleenkin pidät huolen, jottei vaan kukaan elämäläisistä satu unohtamaan minun osuuttani "riidassa". Itse osaat kyllä tekeytyä valkoiseksi lampaaksi. - Mutta kun sanomalehdessä oli kuulemma ollut minusta kuvakin. Mahtoi olla tärkeäkin matka tuo satakaksikymppinen.
Koulussa juostiin muistaakseni 60 metrin pikajuoksua alaluokilla. Olin siinä haka. - Tuo valkoisen jauheen leviäminen oli minulla totista totta. Olin laittanut perunajauhoa pieneen kupposeen erästä lääkinnällistä tarkoitusta varten (koiran takapuolen ihottuma, netistä löydetty pika-apu joka tehosikin). Viedessäni kupposta roskiin se irtosi köpelökourastani ja kaatui keittiön matolle. Lakaisin jauheen pois ja kostealla sinipiialla viimeistelin maton joka silti jäi siltä kohdin harmaankirjavaksi. Jatkuva kyynärsauvojen käyttö on näemmä heikentänyt käsivoimia, en yleensä pudottele mitään.
- Eilen katsoin juuri Nigeriassa tapahtuvan ohjelman, jossa nuoren miehen äiti ei millään olisi halunnut siunata poikansa ja tätä puolta vanhemman jenkkinaisen liittoa, vaikka miniäehdokas oli ostanut äidille vuohenkin. Usein juuri noilla äideillä on näissä draamoissa "nuorten" onnen tiellä seisovan noita-akan rooli. Eli siis anoppivitsit eivät ole tuulesta temmattuja missään päin maailmaa.
- Niin innostunut olen liikuntakykyni osittaisesta palautumisesta, että äskeisillä aamupäiväunosilla näin unta, että olin voittanut joissain kisoissa 120 metrin juoksun! Se oli ollut lehdessäkin, mutta lehteä etsiessä uni katkesi. Mistähän tuollaisen epätavallisen 120 metrin matkan olin uneeni tempaissut?
- Täällä jalkavaivoja potiessa olen löytänyt uuden toivekanavan. Liekö etsineet mahdollisimman sairasta katsottavaa sairaille ja vähän pervoon mieltyneille erakkovanhuksille?
Siis mitä se TLC oikein tarjoaa? Aluksi innostuin doctor Leen paiseenpoksautuspuolesta ja doctor Nowin luotsaamista hengenvaarallisen lihavien surviving-tapauksista. Nyt olen huomannut että kanavalla velloo myös aivan huikea, romanttinen sinkkudeittimaailma, jossa etsitään paria lihaville jenkkimatameille sorjista latinopojista ja pikkuruisista thaitytöistä rikkaille mutta eri tavoin friikeille jenkkimiehille.
Käsi kädessä kuljetaan ja suunnitellaan tulevaisuutta häiden loisto silmissä. Pahimpina esteinä onnelle ovat nipottavat viisumiviranomaiset ja oikeatkin omaiset, ne teinilapset jotka katsovat karsaasti äidin suhdetta puolta nuorempaan ja vierasmaalaiseen kosijaan.
Näitä ihmetellessä sujui eilinenkin pakkassunnuntai varsin lokoisasti. Kun käänsin välillä Nybergin Arskaan tai luonto-ohjelmiin, ne vaikuttivat perin harmailta ja asiallisilta näiden "aitoa" rakkautta tulvivien ohjelmien rinnalla.
Onneksi on tv ettei tarvitse tirkistellä kännykän ruutua, joka tunnetusti supistaa suuretkin tunteet ikävän pieniksi. - Minä en oikein usko mihinkään ihmisen luomiin järjestelmiin. Suhtaudun kuitenkin lempeästi tähän ankaraan luterilaisuuteen, jopa körttiläisten askeesia ymmärrän. Toisaalta taas koristeellinen ortodoksisuus viehättää minua.
Lähinnä jonkinlaisen pyhän hengen kosketuksen olen tuntenut luonnon keskellä. En lakkaa ihmettelemästä vuodenaikojen vaihtelua juuri sellaisena kuin se esiintyy täällä pohjolassa. Olen saanut lapsena viettää kaikki kesäni maalla ja se on vaikuttanut siihen, että sorrun helposti runollisiin tunnelmiin metsässä ja järvien rannoilla. Maaseudun ihmisten käytännöllistä ajattelutapaa en valitettavasti jaa, siinä mielessä olen kaupunkilainen. - Maalainen bussikuski "Suomi on maalainen" -dokkarissa, mielissään siitä, että muuan haastateltava oli verrannut maalaisia ja hesalaisia bussikuskeja, edellisten eduksi: - Ei ole kohti lentänyt.
Selvä peli, vitsikkäästi sanottu ja riitti voittoon. - Teillä on niin korkealentoisia aiheita etten keksi niihin mitään lisättävää. Kun elää neljän seinän sisällä, mistään tapahtumistakaan ei ole tietoa. Mitä nyt sukulaiselle oli sattunut oudohko kummitusjuttu. Koirareki, joka kolme vuotta sitten kolaroi puun kanssa ja alkoi puoltaa, on itsestään kunnostautunut käyttökelpoiseksi. Kotitonttu vai pakkanenko lie käynyt navetan perukoilla suoristamassa jalaksia.
Ei tainnut tästäkään kukaan hullummaksi tai viisaammaksi tulla.
Vietin iltapäivän Teemalla Fannyn ja Alexanderin seurassa. Ruotsalaisen jouluidyllin keskeltä nousee todella paha tyyppi. Piispa joka on olevinaan totuuden sanansaattaja maan päällä ja ruoskii lähimmäisiään valehtelusta. En tiedä, kehen vertaisi... - En nyt kunnossa mutta elossa kuitenkin.
On sitä teidänkin suvussa sitä luovaa henkeä. Mukavahan sitä on katsoa jälkikasvun tallennuksia. Meillä päin nuo videot ovat vähän yksipuolisempia: koiria jonossa, läjässä, pitkin ja poikin.
Olipa erilainen joulu! Yhtenä päivänä mysliä ja mustikoita, toisena lohkoperunaa majoneesilla, ja joka välissä sitä paistettua kanaa kourasta ahmittuna kuin keskiajan pidoissa.
Telkusta tuli silmän täydeltä jouluista ohjelmaa. Pölösen Omaa maata olin odottanut, mutta mitä ihmettä ne suluissa olleet selitykset tarkoittivat? Kyllähän sen kuuli muutenkin, miten tubipotilas yskii. Kari Väänästä nähtiin vanhana ja nuorena, ensin lakeudella, sitten Lentualla. Pitkistä kotimaisista voiton vei toki Havukka. Kai Lehtinen oli sopivan äkkiväärä korpifilosofin roolissa. Ja Hannu-Pekka Björkman osaa kummasti olla aina sama itsensä, näyttelipä Romanticin stuerttia tai oppinutta lintututkijaa, kauhea melske välillä päällä.
Yksinäisyydestä on taas kirjoiteltu ja säälitty niin että pahaa tekee. Meidän rapussa kaikki viisi sinkkuasukasta viettivät juhlaa (ilmeisesti) yksin, (koska) mistään ei kuulunut tappelun ääniä, tosin ei joululaulujakaan.
Kukahan elämästä selviää niin, ettei joskus tulisi yksinäistäkin joulua? Yksin voi sitä paitsi olla suuren pakkojuhlinnan humussakin. - Keskiviikkona aion uhmata lonkkakipua ja lähteä jouluostoksille, tytär tukena sentään. Liki kolme viikkoa olenkin täällä voivotellut mitään tekemättä. Apteekkiin on monta asiaa, mutta pelkään joutuvani siellä jonottamaan. Ihmiset kuulemma yrittävät asioida ennen kuin vuoden vaihteen jälkeen tulee se viisikymppinen maksettavaksi.
Olisin ehdottanut kauppapäiväksi hiljaisempaa aattoa, mutta se ei taas sovi kuskilleni, koska silloin on luvassa lunta viikonloppuna sulaneen tilalle, mikä tietää hyviä koirakelejä. Samalla olisimme syöneet jouluaterian. No, nyt niitä murusia sitten nokitaan kahdessa eri pöydässä. Ja jääpä minulle päivä aikaa paistaa se pieni kinkkukin.
Yö meni joten kuten, koska sain oiotuksi koipeni mahdollisimman vähän kipua tuottavaan asentoon. Pienestäkin saa olla iloinen.
Nyt päivällä aion katsoa Linnan Musta rakkaus -romaanin filmatisoinnin. Ei huono, mikäli oikein muistan edellisistä katsomisista. - Tädilleni hänen kuollessaan 96-vuotiaana ei jäänyt muita perillisiä kuin me sisaren lapset. Irtaimiston jaoimme tasan meidän neljän kesken. Lopulta minä jäin yksin siivoamaan. Huomasin jostain rojuläjästä pienen iltalaukun. Sen sivulokerossa oli 500 markkaa. Ilman pahempia omantunnon pistoksia omin setelit itselleni. Olinhan lähimpänä asuvana käynyt usein häntä hoitamassa.
Täällä on ollut ihana talvikeli monta päivää eikä pieni vesisadekaan pysty lunta sulattamaan. Katsoin äsken telkkarista Kivenpyörittäjän kylän. Pölösen filmi on kuvattu tuolla naapuripitäjässä Juuassa. Mahtavat on maisemat. Hyvin luontevasti näyttelijät haastelivat täkäläistä murretta, parhaiten ehkä jo edesmennyt Esko Nikkari, vaikka on Pohjanmaan miehiä.