Jumala ei katso hyvällä sitä, että sateenkaari, jonka Jumala on antanut merkiksi siitä, ettei maata hävitetä enää vedellä, on otettu toiseen käyttöön.
Valtioneuvoston kansliasta lähetetään tänään 7 miljoonaa tekstiviestiä, joissa onnitellaan suomalaisia. Joko olette saaneet tekstiviestin? Minulle on tullut jo viesti.
Toivotan kaikille tälläkin palstalla sapatin rauhaa!
Australialainen 104-vuotias tiedemies on kyllästynyt elämäänsä ja aikoo tehdä itsemurhan Sveitsissä, koska Australiassa se ei ole mahdollista. Hän on omien sanojensa mukaan kyllästynyt iästä johtuvaan heikentyneeseen it…
Artikkelissa kerrottiin mm. siitä, että Cahn "vertaa Amerikkaa Israelin muinaiseen kansaan. Cahn väittää artikkeiln mukaan, että kaikentyyppisillä nykypäivän politiikoilla on raamatullisia vastineita. Esimerkiksi Bill C…
Epäterveellisesti syömiseen (erään tutkimuksen mukaan) auttaa asenne. Jos sanoo en syö epäterveellisesti, niin silloin ei syö epäterveellisesti. Jos sanoo, että en voi syödä epäterveellisesti, niin tutkimuksen mukaan pu…
Miten olette alkaneet uuden vuoden? Miten tiedämme milloin alkaa Raamatullinen uusi vuosi? Löysin YouTubesta adventistien videon aiheesta.
Jeesuksessa Kristuksessa Jeshua Messiaassa näimme Jumalan!
Tähän villejä veikkauksia. Onko mielestänne Darwinin oppi täydellistä?
Melko äveriäs mies tämä Ben Carson. Mukavaa, että joku uskovainenkin menestyy myös tässä ajallisessa elämässä. Siunausta Carsonille. Laitan videon alle.
3 vuotta ja 8 kk ehdotonta vankeutta 9500 euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä 1500 euroa kivusta. Onko tuomio mielestänne kohtuullinen vai olisiko saanut olla vielä lisää? Tuomittu oli alle 10-vuotiaan tytön uskonnollin…
Raamatun mukaan on täysin kiistaton tosiasia, että Jumala on ruumiillistunut Jeesuksessa. Katsokaapa vaikka seuraavia Raamatunkohtia: Jumala ei koskaan muutu: Malakia 3:6 Jeesus ei koskaan muutu: Hepr. 13:8 Jumala on ai…
Adventisteilla kyllä riittää tutkistelusarjoja netissä Raamatusta vaikka millä mitalla. Tässä on sarja, joka käsittelee Jeesuksen paluuta.
Arvatkaapa mitä tapahtuu ensi kesänä?
Rabbi Schneiden selostaa Roomalaiskirjettä. Helluntailaistyylinen rabbi.
"Tämä elokuva todella osoittaa, että Jumalan ja evankeliumin uskominen ei ole koskaan todella älyllinen, vaan niin kuin Raamattu sanoo: Ihmiset rakastavat pimeyttä pikemminkin kuin valoa." Lainaus yhtä videon kommenttia…
Ketä ovat Israelissa elävät messiaanise, Jeesus - Jeshuaan uskovat juutalaiset?
Joh. 8:6 kerrotaan, että Jeesus kirjoitti maahan jotain. Tämän johdosta syntisen naisen syyttäjät häipyivät yksi toisensa jälkeen. Voisiko ratkaisu olla Jeremian kirjassa? Jer. 17:13 13 Herra, sinä olet Israelin toivo! …
Tämä pistää kyllä ajattelemaan. Jaakob 2:26 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että ihminen ei voi kehittyä apinasta.