Se voisi olla kristinuskon, kapitalismin ja ihmisen ahneuden sekä lyhytnäköisyyden ja typeryyden summan tulos. Kristinusko kun selittää, että kaikkivaltias voi asiat korjata, jos menisi metsään. Eli aina voidaan rukoill…
Konservatiivinen kirkko voi erottaa sateenkaaripapit ihan rauhassa. Riviseurakuntalaisia asia ei tunnu edes kiinnostavan. Konservatiivien hallitsema kirkko voi siis pitää veronmaksajansa ja tehdä mitä haluaa. Kirkon kon…
Samaa satua, mutta ne ovilla käyneet noidat ei olleet vakavissaan.
Fudut tehtailee aloituksia tyyliin saako kysyä tai saako kirjoittaa, sitten ne kysyy ja kirjoittaa ja lopuksi purskahtaa itkuun kun eivät saaneetkaan (vaikka saivatkin). Fundamentalistit tuntuukin hakevan täältä enemmän…
Särkiö maalasi aika tarkan kuvan omasta ajattelustaan ja paljasti siinä samalla oman maailmankuvansa itsekkyyden. Särkiö tuntuu olevan taipuvainen fundamentalismiin, koskapa kokee yhteiskunnan moraalin ja sen myötä Oman…
Ostin tänään takapihan terassilleni Joulukuusen, ensimmäisen vuosikymmeniin ja koristelin sen perinteiseen tapaan. Ledejä, palloja, tähti ja kultaköynnöstä. Autokin tuoksuu haun jäljiltä vielä kuuselle eli Joululle. Par…
Nyt se on todistettu. Homovihamielinen fundamentalismi lisää myös heteronuorten itsemurha-alttiutta. Eli te homovihamieliset fundamentalistit olette osaltanne syyllisiä myös heteronuorten itsemurhiin. Mutta lohduksi tei…
Piispa Luoma selitteli telkkarissa, että kansa eroaa kirkosta, koska he pettyivät eduskunnan päätökseen hyväksyä tasa-arvoinen avioliittolaki. Koska eroajat olivat konservatiivisista kirkkokansaa niin olisiko sen eroami…
Tapio Puolimatka teki juuri bloggauksen, jossa hän korosti, että vain onnellisiksi tulevat lapset olisivat oikeutettuja tulemaan hänen fundamentalistiseen ihanneyhteiskuntaansa. Lisäksi hän olettaa, että juuri avioliitt…
Konservatiiviset kristittymme pitävät toki valtaa ev lut kirkossa, mutta sen uusista, kristityiksi kastetuista, jäsenistä suurin osa on kirkkonsa kristillisen avioliiton ulkopuolella syntyneitä. Siis joko avoliiton tai …
Vaikka valitusvirsiä ei enää lauleta evankelisessa kirkossamme ja synti ei ole ykkösaihe, niin ei niitä ole myöskään kielletty. Jos esität jonkin asian Jumalan Sanan totuutena, vaikka raamattuun vedoten, niin se helpost…
Helsingin Taiteiden yössä Helsingin vapaa-ajattelijat pesivät kasteita pois Katumajärven vedellä. Kyseessä oli performanssi eli taide-esitys, jossa halukkaille suoritettiin vertauskuvainnollinen kasteen poispesuun. Kast…
Aito avioliittoa kannattavat fundamentalistit pitävät sanan- ja uskonnonvapauteen vedoten oikeutenaan sanoa syntiä synniksi. Periaatteessa kannatan tuota. Mutta jos tuo on lähtökohta, niin samaan sanan- ja uskonnonvapau…
"Isä juoksee jo vastaan. Tuhlaajapoikaa odotetaan. Entäpä jos... :) " Näihin sanoihin loppui kirkon viesti kirkosta eronneille. Kirkon uusin viesti heille siis on, että eronneet ovat tuhlaajapoikia eli omat raha-asiansa…
Yksi parhaimmista asioista, joka tässä yhteiskunnassa voisi tapahtua olisi se, että nämä harvat äärikonservatiivit/fundamentalistit menisivät kaappiin, edes viikoksi. Muu yhteiskunta voisi sitten kokeilla, että mitä on …
Tämä yhteiskunta oli aikoinaan arvoiltaan kuin Aa-kerhon märkä päiväuni. Aa-kerho ei puolustakaan ihmisoikeuksia tai lasten oikeuksia vaan ainoastaan noita omiksi kokemiaan "saavutettuja etuoikeuksia". Kun he perustelev…
Tässä vaikuttava stoori siitä, kuinka biseksuaali nimeltänsä Mootsartti alias Amadeus tekeytyi heteroksi ja meni naimisiinja pyrki lööppeihin kunnioitettavan sinnikkäästi. Uskovat ovat Mootsartin kertomuksista lääpällää…
Vastaukseen saa vihjettä Marko Ahosen taas ajankohtaisesta bloggauksesta "Homot aviohelvettiin". V. 2013 kirjoittamassaan tekstissä Marko pohti silloisten tasa-arvoista avioliittoa vastustavien konservatiivien motiiveja…
Uskon, että Saara voittaa, mutta voittipa Saara tai ei, niin joka tapauksessa Saara Aalto on jo nyt antanut koko Suomen kansalle syyn olla ylpeä siitä, että mekin olemme suomalaisia. Osataan sitä laulaa Suomessakin ja j…
Vaikkapa näin: http://www.durangobill.com/CreationismPics/CreationismWitchDoctor.gif tai näin: http://radiofreethinker.files.wordpress.com/2012/03/intelligentdesigncartoonstevesack8-8-05.jpg vai näin http://lowres.janto…