Historiallinen päätös: Kivihiilen poltto loppuu Helsingissä jo vuonna 2024. Kivihiili on vuosikymmeniä ollut pääkaupungille vakaa energianlähde. Pienydinreaktoreiden rakentamista harkitaan, mutta sekin vasta kehitysaste…
Venäjällä, Kiinassa, Pohjois-Koreassa...ei ole liittoja. Toivotan onnea ja menestystä heille, heitä vasemmistolaisemme baianneet -ideologia samansuuntainen. Ja he kommusnitimaissa yllyttäneet että haittaa maalle. Lakot …
Marin ei ole demari, se pitää paikkansa myös itse sen kertoi. Sanoi että politiikkaan tullessaan ensin ajatteli liittyä vasemmistoliittoon tai vihreisiin. Ajatellutkin, jos Sanna Marin kaatuu tähän vaaliin, loikkaako en…
Kenet pääministeri Sanna Marin haluaa hiljentää – nimettömän virkamiehen vai pormestari Jan Vapaavuoren? Hallitus syyttää koronasekoilusta huonoa viestintää, mutta oikeasti kyse on siitä, että tehdyt päätökset tai linja…
Vladimir Putin nostaa Ukrainassa taistelevien venäläisten sotilaiden palkkoja, kertoo NRK. Presidentti perustelee palkankorotusta sillä, että ulkomailla työskentelevien sotilaiden korvaukset ovat sidoksissa valuuttamark…
Vladimir Putin nostaa Ukrainassa taistelevien venäläisten sotilaiden palkkoja, kertoo NRK. Presidentti perustelee palkankorotusta sillä, että ulkomailla työskentelevien sotilaiden korvaukset ovat sidoksissa valuuttamark…
Ajaa tehtaita alas. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nain-tyomarkkinajohtajat-tienasivat-ay-pomojen-tulokarjessa-teollisuusliiton-riku-aalto-yli-25-000-euron-kuukausituloilla/5cbcce26-5765-442d-b046-cf962b8a32e6 6 min…
Punavihreät alkoi ajamaan maakuntaveroa, ja nyt tuskin palstallakaan kannattajansa on vastaan. Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että vihreät pitää kiinni maakunta…
Voi jo sanoa mitä pappi KERTOO MISSÄ OLLAAN MENOSSA Manna Sariini hallitus avustajineen.. 😒 Huovataan ja soudetaan 🙄 https://www.youtube.com/watch?v=T3qE-0DNqs0
Sovitaan ilman venäläistä kaasua ja öljyä ja monia muita asioita, sillä se voi pelastaa ihmishenkiä. Ihmettelen kyllä mm Kiinaa ja Halosta että yhä tukea tulee Putinille. Sillä välin katsomme koko maailman huonolla omal…
Demarit ja persut yhtyy ? kun tuolla joku sellaistakin "lausumahan ! Tietäisi persujen päätymistä tallaiseksi 1 kansanedustajan puolueeksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_1999 Soini sitten nosti persut, j…
Suomi romahtaa hapankaalivaltioksi, jos maahanmuuttoa ei saada lisättyä. https://yle.fi/uutiset/3-11776306 "Suomen talouskasvu jäämässä puoleen naapureista – suurempi maahanmuutto selittää Ruotsin ja Norjan etumatkaa" E…
Tyypillen Sosiaalidemokraatti joka valtion virkaan päästyään ymmärtää olevansa valtio itse. Tämän jälkeen valtion varat ovat demarin yksityisiä varoja, joita voi käyttää parhaan ymmärryksensä mukaan. Kuten Halosestakin …
Miksikä ei PM.jalkautuisi leipäjonoon, siellähän ns.jaetaan myös "ilmaista"avustusta.Suomen kansanko tässä pitäis hävetä? Eikä Sanna Marin? https://www.uusisuomi.fi/uutiset/aamiaiskohu-nyt-puhuu-jarkyttynyt-paivi-lippon…
Poliisin esiselvitysmateriaalista selviää, että Marin käytti selvästi eniten ateriaetuun kuuluneita palveluita edeltäjiinsä nähden. Antti Rinne maksoi 126 euron tilauksensa takaisin VNK:lle. ”Ei ollut mitään tarvetta kä…
Mitäs tapahtui kun Venäjällä pääsi kommunistit valtaan, ja myähemmin maasta tuli Neuvostoliitto? Kymmeniä miljoonia kuoli ja tapettiin. Nämä Bolseviikit sai innostettua Suomenkin mukaan toisten ihmisten tappojahtiin, jo…
Kemiläinen ex-kansanedustaja ja Kemin kaupunginvaltuuston pitkäaikainen puheenjohtaja Mikko Ekorre on tuomittu Lapin käräjäoikeudessa 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen useista törkeistä talousrik…
Entäpäs se Hennalan varuskunta - millaisia punapäitä siellä mahtaakaan luurailla.. https://crop.kaleva.fi/LDSui_Yvyw6p6y9reqMGzHmsV5o=/smart/https://lorien-media-prod.s3.amazonaws.com/images/archive/cartoons/2271983/202…
Aletaan vain esittäjää haukkumaan, itse asiaan ei ole kykyjä vastata -asiana. Ei ne teidän nuoret edustajat nyt suinkaan osaa asioista sitä joka olisi parasta. Turhaa nuorta esim päämisteriäkään nostatte kaiken tietäväk…
Tuskin edes istuva presidentti tohtisi tullaista suihkaria tilata, joka pääosin tarkoitettu lomamatkaan. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html https://www.kauppalehti.fi/uutiset/nain-tyomarkkinajohtajat-tiena…