🤔 🐝 🌻 kun pihan perällä piipahtaessani mehiläinen ihastui minuun niin, että seurasi sisälle asti. Mehiläisellähän on satakertaisesti herkempi hajuaisti kuin ihmisellä. Lounaaksi tulee kaalipataa uudesta kilon kaalist…
😳 💡 🧣 täällähän on ihan pimeää ja kylmää. Täällä kun liikkuu 🦊 🐰 🫎 🐀 🐺 ym. niin en kyllä ala laittelemaan talousvesiä näin pimeällä. P.S. Joku ei taas ymmärrä aloitusta, niin tarkennan että sen on tarkoitus herä…
🤔 🆘 📣 Paistoin pellillisen Linströmin pihvejä. Ne pitäisi vielä pakastaa. Hyvää Yötä nyt kumminkin tässä välissä. Etenkin miehelle tänne lähelle. Abba - SOS https://youtu.be/cvChjHcABPA
🤔 🪣 🍏 nappisaunan ja palveluiden äärellä. Nyt on vain niin, että mulla ekan kerran 23v mökkikauden aikana on tulossa ämpärillinen omenoita. Ei tosin valkeakuulasta, jonka istutin vaan antonovkaa johon se paleltunut v…
🤔 ❤ 💍 niin kärpäsistä huolimatta kerron sen, mikä oli asiani, Tekoäly säästää paljon aikaa, kun siltä kysyy neuvoa. Tekpälyn vastausten kanssa täytyy olla kriittinen. Mitä tahansa ei voi hyväksyä. Munkin kysymyksen lo…
🥵 🧹 🪣 (ei oma) . Pitäs itsekin muuttaa johonkin. Ei tämä ole enää sellainen paikka kuin tähän muuttaessani. Eikä mitenkään kivaan suuntaan ole muuttunut. Illalla ei pahemmin kannata kuljeksia ulkona.
🤔 🪓 🔥 miten saunan kiukaan alle laitetaan tuli. Nimittäin jos hänellä on peukalo keskellä kämmentä, kun pääkaupunkiseudulla asustelee. Lähdettävä tästä patavettä lämmittämään. Öitä lukijalle!
🤔⛅️🏢 nauttii siitä kun aamulla herätessä näkee iķkunasta poutapilvien purjehtivan viljavien peltojen yllä. Kyllä se kaupungin kerrostalonäkymän voittaa. Kaksin olis aina pyörykämpi ❤️
🤔🦌🚂 radanylityspaikkoja/faunapassage. Riista-aidoilla ohjataan elukat niihin. Siinä on kumimatto sepelin päällä, ettei raajoja pistele. Lämpökamera tunnistaa, että eläimiä on paikalla. Jos juna on tulossa niin elukoi…
😅🚗 📢 aikani huutelin naapurin eläkeläisrouvalle auton ikkunasta ohi ajaessani. Hiukan ihmettelin hänen vastauksiaan. Lopulta hän sanoi, että voin huudella mitä tahansa. Hänen vieressään oleva aviomiehensä ei kuule mi…
🤔 📻 🎶 nyt en osaa olla keittiössä ilman että radio pauhaa. Nyt tulee 60-luvun musaa. Onpas tuossa pretty woman biisissä mukavat sanat. Talouspuuhat sujuivat joutuisasti sitä hyräillessä. Aika näyttää sopiiko tarinaan…
🤔 🌑 🕶 Viralliset katselulasit on jo loppuunmyyty. Jos ei ole noettuja laseja, millä sitä katsella niin hitsauslasit numero 14 käy myös. Jänniä nuo taivaan tapahtumat. Tähtiäkin on kiva tiirailla, etenkin maalla missä…
🤔🦡🫓 Ei tarvitse yksin puhrlla. Luulin ensin et naapurilla on uusi kissa mut tänään näin tarkemmin, että se on supikoira. Söpö. Heitin sille sämpylän kun tulin kaupasta. Ikkunasta seurasin kun se jäysti sitä. Mieluumm…
🤔 🌲🪚 on tilata ylikuivat klapit pihalle. Kolistelin niiden kanssa niin kovaa, että katossa olevan pesän ampiaiset 🐝 heräsivät. Rohkein kävi pistämässäkin. Niiden kanssa pitää pysyä väleissä kun vartioivat kuuman ved…
🤔 🐐 🪓 ”Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin”. Nimitttäin naru katkesi pimentävästä rullaverhosta, kun yritin saada verhoa ylös. Ulkona satoi herätessäni kaatamalla vaikka säätiedotus samaan aikaan…
🤔 💧 ☕ kun vain ulkona sataa. Oikeastaan vielä paremmin, kun sade vähenee. Pääsee lähtemään keräämään marjoja. 🫐
😋 🍞 🕚 Tänään ei tarvinnut lähteä automatkalle, kun nukuin liian pitkään. Tällä kertaa en hakenut kaupasta iltapalaa vaan leivoin ohrasämpylöitä. Niistä tuli oikein maukkaita. Lämpöinen sämpylä päällään flooraa ja kyl…
🤵👰♂️🎂 sukulainen veti Akselin ja Elinan häävalssin tosi hienosti. Siinä on kauniit sanat sävelen lisäksi! Muistuu mieleen kun oma katse jumittui 👀 "Kauan katsoin sinua syvälle silmiin Kauan katsoin, katsoin ja ajat…
🤔 🛒 🛍 mulla ei vielä, kun jääkaapissa on pelkät valot. Lämmintä riittää vähän liikaakin. Naapuri sanoi, että on liian kylmä. Huokaus! https://www.mtv.fi/video/ea60f0bc16c8fa71211e/seuraa-strutsilivesta-maailman-suuri…
🤔🐣🖥 ja juoksevat 65 km tunnissa. Ai mitenkäkö strutsit liittyvät ikävään? Tänään avattiin strutsilive, jossa seurataan strutseja kuukauden päivät. Kanavalla voi ikävän hetkeksi unohtaa kun seuraa pikkutipujen kasvami…