RaumaVastattu 1 v

Koirapillin vihellys toimii

Halla-aho omaksui jo bloggarina tyylin, jonka siirsi Facebookiin ja Twitteriin. Hän ei välttämättä sano mitään suoraan vaan vihjailee ja antaa kannattajilleen ymmärtää erilaisia asioita, joista ei jää itse kiinni (!) Ka…
RaumaVastattu 1 v

Äkkiä tuli persusta "herra"

"Suomen suurimman työväenpuolueen" edustaja vastaa työntekijälle https://pbs.twimg.com/profile_banners/1205523232272584705/1593156599/1500x500
RaumaEi vastauksia

Persuhallituksen surulliset saavutukset

Korona kuolemissa marraskuussa 2023 oli Suomessa hurjat ennätykset, kuolemia oli enemmän kuin koronan pahimpaan aikaan. Siihen siis pystyi Orpo persuineen. Nyt sitten Suomi on täydellisessä romahduksessa, työmarkkinat o…
RaumaVastattu 1 v

Ministeri ja kansanedustaja edustaa kansaa

Sanotaan, että kansanedustaja edustaa kansaa. Kun katselee ja kuuntelee joitakin nykyisen hallituksen ministereitä ja heidän puolueittensa kansanedustajia, niin eipä ole paljoa vaadittu, kun on ministeriksi ja kansanedu…
RaumaVastattu 1 v

Melontareissuni Raumalle

https://drive.google.com/drive/folders/14g6lWlySD4aMgqjYPrZSAANNdD00cI3o Siivosin kuva-arkistojani, kajakkireissu vuodelta 2012. Lähdin Ugin Sorvakosta. Kaikkiaan 5 vuorokautta siinä meni. Aika vilkas satama teillä.
RaumaVastattu 1 v

Piraten Pub Välikadulla

Miksi se ei pysynyt samana, kuin 1990-luvulla? Siellä oli mukava käydä ja kivoja asiakkaita! Piraten takaisin, kiitos!!!
RaumaVastattu 1 v

alue vaalit

suursiivous kuntoilu ja hyvin vointipuolella alasajo harrastustoiminnasta
RaumaVastattu 1 v

Juniori jääkiekko

Onko oikein, että peluutetaan vain ns. ykkösketjua, vaikka ne mokailee. Eikä sieltä laiteta ketään vilttiin, kun sehän on valmentajan "luottoketju"!! Ei anneta mahdollisuutta muille vaan yksikin virhe, niin istut koko l…
RaumaEi vastauksia

Juniori jääkiekko

Onko oikein, että peluutetaan vain ns. ykkösketjua, vaikka ne mokailee. Eikä sieltä laiteta ketään vilttiin, kun sehän on valmentajan "luottoketju"!! Ei anneta mahdollisuutta muille vaan yksikin virhe, niin istut koko l…
RaumaVastattu 1 v

rengan vaihto

missä kannatta vaihdattaa rengaat autoon kun itsellä ei olle sellastta paikka eikä mahdollisuutta
RaumaEi vastauksia

Taksit Rauma

Maksako turkkilainen ALV ,i Kotimaisuus kunniaan ja luotettavuus . #1183