Todella mahtavaa, kaiken näköset ukorähjät meuhkaa ryssä sitä ja ryssä tätä, kysyttäessä sotaanlähtöhaluista ovat jo liian vanhoja, no nyt pääsevät etulinjaan. Kokoomuksen verkkojulkaisua kun lukee, artikkelit ja kommen…
UMV- lehti 9.4.2026 Korkeimman oikeuden (KKO) tuomari Ari Kantor sai viime vuonna sivutuloja välimiestehtävästä 270 000 euroa. Korkeimman oikeuden jäsenen virkapalkka on noin 135 000 euroa vuodessa, joten Kantor sai siv…
Itse tykkään salkkareista
Tässä on puhuttu ukrainalaismiehistä. Luultavasti samat miehet ovat kovin sosiaalisia ja mielellään keskustelevat asioista. Minä kuuntelin että kumpikin on tullut tänne maaliskuussa 2022 joten neljän vuoden täällä olo o…
Silti Kankaanpäässä näkee linnunruokkijoita joiden pihoilla myös rotat käy vatsansa täyttämässä Ei mitään vastuuta kun ne myös valtaa taloja ja tekee selvää seinien rakenteista ja johdoista. Yksi pari sikiää monin kerro…
Ja ulvoo päivät pitkät aitauksessa 2x3 metriä. Kyllä sääliksi käy kun otetaan koira jota ei kuljeteta ulkona ja ei mitään muutakaan toimintaa. Iso koira joka tarvitsisi liikuntaa päivittäin useampaan otteeseen. Onko elä…
Meillä Myllymäen alueella ei näy TV-kanavat, onko muilla vastaavaa?
Onko kankaanpäässä firmaa ketä nostais omakotitalon? Ku olis tarkotus uusia koko kivijalka, ettei tarvis koko taloo purkaa.
Pääsin takaisin vapaaehtoistöihin.
Jos vastamielenosoitus oli laiton niin miksi ihmeessä poliisi päästi ne häiriköimään laillista kulkuetta?
Oli ajotunnilla lähellä, etten minä ja se 2022 kuollut autokoulun opettaja, joka oli myös autokoulu Ojassa, kuollut minun kanssani kun melkein ajoin meidät sillalta alas, kun olin alkanut tuijottaa sivupeiliä.
Missä on Kankaanpään Elias? Ei ole nähty sitten Pohjantähden tapahtumien.
Ja katso! Nyt alkaa taustan häärijämiehet toimia Sotkan ympärillä. Toivo Sukari ilmoitti ottaneensa Askon omistukseensa. Sotkasta oli sivulause että kuului kauppaan. Toistuuko taas ilmiö, jossa kymmenillä miljoonilla my…
Moikka Kankaanpäähän! Minä olen tulossa täyden lastin kanssa 44 ukrainalaista 20 vuotiasta miestä busssissa. Mahtuuhan teille vielä ja keskusasta löytyy kolmiota jokaiselle? Nää haluaa päästä eläkeläiseksi kolmen vuoden…
Menikö Kankaanpäässä 50. ukrainalainen 23 vanha eläkeläinen putkeen? Se on kivaa, että ulkomaalainen saa 23 vanhana eläkkeen ja vanhukset tapetaan hoidon puutteeseen. Paska kansa!
Nyt on Jormalla paha ongelma mietittävänä. Riikka meni televisiossa arvostelemaan Jorman suurta idolia, Trumpia. Kehtasi käyttää hullu-sanaa. Nyt Jorman päässä pyörii karmea ajatus: onko Riikka sosialisti?
Onko Kpäässä paikkaa jossa korjattaisiin ja fixattaisiin työkamppeita. Aina ei viitsi uuttakaan ostaa kun on vanhoihin tottunut ja hyviksi havainnut.
Lääkäri luennolla puhui siitä etä syövän ennusteet on aina perempia kun pääsee heti alkutekijöissä hoitamaan ennakoivan terveydenhoidon puuttuessa pääsee monilla tilanne pahaksi mielenkiintoista on että suomessa ei ole …
Millainen seurakunta Kankaanpää on? Kirkkoherra on hyvä saarnaaja mutta kuulemma jakaa mielipiteitä?
gay seuraa kankaanpäästä