Huomenna, tiistaina, on jo klo 10 aikaan puolipilvistä, eli aurinko pilkistää puoliksi pilvien taka - ja paistaa täysillä klo 11 lähtien aina tuonne klo 16 saakka. Ainakin Ylen sääennusteessa on jokaisen tasatunnin kohd…
Karmeassakin asiassa eli sodassa voi olla ripaus huumoria: "Taistelut siirtyvät maan alle – Ukraina kertoo hyökänneensä Venäjän selustaan putkia pitkin Operaatio nimettiin slaavilaisen mytologian manalan jumalan mukaan.…
Ihan aikuisten oikeasti. Sisäsiittoisuus? Saastunut juomavesi? Junttigeenikö vai mikä? Muuhun maailmaan verrattuna tämä 'kaupunki' on kuin jokin irvokas pilakuva maalaisidyllistä. Kuvailisin Kiuruvedelle syntymistä kuin…
Mielenkiinnosta muistelen kiuruveden vanhoja rikoksia, jotka ei niin hirmu suurta julkisuutta saaneet, esim . Rivitalon tuhopoltto/murhan yritys korkeallakankalla( mitähän polttajalle nykyään kuuluu), "kaljapolttaja", h…
Pottu pottu pottu
Muistatteko te yhtään?tällä on joku tarina olisko 80-90 luvun välistä.Liekkö totta..ihmisiä oli mainittu, ihan tunsinkin.,Vähän kauhutarinoita kun lähestyy Halloween.Miksi nuo jutut ei yltäneet silloin ?? lehtiin,ihmett…
Oikeassa oli eilinen sääennuste tälle päivälle. Lussalla ollaan, vaikka tuntuu olevan 0, ja kirkonmenojen jälkeen klo 11 on tuntuma jo lussaa 1 aste. Lussaa sekin on, vaikka mitättömältä tuntuisi, hehe... tuntuisi... tu…
Huom!oikeita kunnollisia.Ei mitään rähinä raunoja.
Lussaa on läpi yön, mutta nyt jo tuntuu-lukema on 0 ja sitä riittää pitkälle aamuun. Kirkonmenojen jälkeen tuntuu on jo +1.
Kaikonsuolle kaikessa hiljaisuudessa puuhaavat datakeskusta. Mitä ihmettä, eikö tälläisten pitäisi olla enemmän julkisuudessa. Ihme suhmurointia taas kaupungin herroilta ja teknisen lautakunnan mehumaijalta. Tässä juttu…
nuorille tai vaikka silloin aikuisena olleille ? Mikä on 80-90 luvun kiurukkaille liike joka on jättänyt paljon muistoja ja jopa haikeutta siitä ajasta kun oli nuori tai nuorehko, itselle se on ehdottomasti Anin aitta d…
Huomenissa tulee vettä, klo 17 tulee 1 tippa, samoin klo 18 tulee 1 tippa, sen jälkeen on sääennusteessa jokaisen tunnin kohdalla 2 tippaa...
Kiuruvedellä aina ensimmäisenä tulee Keskusta. Sen edut, sen entisten luottamushenkilöiden hyvinvointi sekä tietysti kepulaisten läheisten sekä sukulaisten hyvinvointi. Päätöksenteossa ei pidä eikä tarvitse alistua kuul…
Tänä pänä on lussaa, huomenna on lussaa, ens viikolla on lussaa...! Ja ens torstaista lähtien paitaa aurinko täysillä!
Lussaa on tänään torstaina kiitettävästi 9 astetta, huomenna tyydyttävästi 7 - 8 astetta. Ysihän oli ennen koulutodistuksessa kiitettävä numero, seiska ja kasi tyydyttäviä.
Huomennakin on lussaa, samoin tämän viikon ja vielä ensi viikon päivin ja öin, paitsi ensi viikolla näihin aikoihin vetää jo yöllä pakkasen puolelle, mutta vain pikkupakkasen! Eli kyllä lussaa riittää vielä marraskuun p…
Tai paikkoja, joissa kummittelee? Vanhalla kansalla on kertomuksia, mutta miten nykyään?
mihin heistä on mihinkään eivät uskalla puuttua..
Lussalla ollaan edelleen, tänäkin päivänä on luvassa lussaa 10 astetta. Ja lussaa riitää tämä ja ens viikko, lussaa yöt ja päivät!
eikös vanhojen ja käytöstä poistettujen sähkö ja puhelinpylväiden käyttö kaikenlaisessa rakentamisessa ole kielletty, miten on saatu luvat esim, Haapakummun ampumaradan rakenteisiin