Lieksan ja Ilomantsin terveyskeskuksen vuodeosastot lakkautetaan viimeistään elokuun alussa 2027 Leksan Lehden netti uutinen juuri nyt!
Se on näkynyt selvästi tämän hallituksen toimissa ja päätöksissä. Suurituloisille myönnetään etuja ja veronalennuksia ja pienituloisia kuritetaan. Tavallisen kansalaisen puolueeksi siitä ei ole.
Minä en, erosin jo kauan sitten kirkosta koska en halunnut enää maksaa kirkollisveroa, kompensoin muiden verojen korotusta, ruuan hinnan nousua ja polttoaineiden hintojen nousua sillä että jätän maksamatta kirkollisvero…
Normaalisti ihminen pidättäytyy itse tekemästä sellaista mistä ei pidä tai mitä saa itse kokea muilta. Esim kiusattu harvoin haluaa kiusata muita tai juoruista kärsivä ei halua itse olla samanlainen. Mutta Pohjois-karja…
Nyt löytyy sivusto jossa ruoditaan alueen pahoinvoinnin juurisyitä. Teemoina mm. laumaidentiteetti joka tekee ihmisestä sisäisesti tyhjän ja pahoinvoivan. Kateus ja juoruilu myös aiheina. https://www.valvontakoneisto.fi…
Antaa julkinen lausunto kahdesta asiasta?
"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; mutta joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." (1. Johanneksen kirje 4:18)
Ainakin Sanomat Oy:n nettisivuille, kuten iltasanomat ja hesari, ilmestyy evästeilmoitus, joka vaatii maksamaan 7€ jos ei halua hyväksyä kaikkia tarjottuja evästeitä. Onko tuollainen ihan laillista touhua?
Olen tehnyt muutamia avauksia Peipontie otsikolla. Olen kovasti nauttinut miten aiheeseen puututaan innolla. Ei siksi että aihetta olisi, vaan siksi miten hykerryttäviä idiootteja Kontiolahdessa asuu. Asiallisistakaan a…
Hyvää ruotsalaisuuden viikkoa 😄
Yle uutisoi, että seta on antanut kaupungille tunnustuksen hyvästä yhteistyöstä, kun seta on otettu antamaan kouluille koulutusta. Kannattaa käydä setan sivuilla lukemassa näistä setan radikaaleista poliittisista ja ide…
Uusi asuinhuoneiston vuokrauksesta annettu laki (AHVL) astui voimaan 1. lokakuuta 2026. Tupakointi on jatkossa asunnoissa ja parvekkeilla kiellettyä oletusarvoisesti kaikissa uusissa (ja useimmissa tapauksissa myös vanh…
Onko turvallinen tuo Ilomielen polku? Kyselen ihan sillä kun maisemat siellä kohillaan ja mukava ois siellä kulkea... joku hyypiö siellä metässä tiirailoo kuulema ja mitä se siellä yleensä tekee, tarinoita on liikkeellä
Moi, Maukkulassa asuvana on ihan pakko kysästä ohi mennen: olisko halukkaita juki juki hommiin? Eli miesten välistä rakkautta. Jos tunteita tai viisari heräsi niin jätä kommentti. -Mies 57 v.
"Täällä ollaan eheitä, ja onnellisia." Kysyn vaan että mistä se pahansuopuus, kateus ja juoruilu ja vahingonilo tulee jos ollaan eheitä ja onnellisia???????
Tätä ei tarvinnut voivotella -80 luvulla eikä -90 luvullakaan ja 2000 luvun alussa oli kaikki vielä hyvin. Voi voi sanon minä, en tiiä mikä auttais. En tiiä onko muilla sama probleema mutta sen oon pannut merkille että …
Narsistista piirteitä omaavaa henkilöä ärsyttävät eniten tilanteet, joissa hän menettää kontrollin, huomion tai kyvyn manipuloida toista. • Sana "ei" ja omat rajat: Narsisti odottaa muiden palvelevan tarpeitaan, ja selk…
Säälittävää porukkaa. Yrittävät nostaa itseään itsetunnottomina muita kiusaamalla ja polkemalla. Itse ei uskalleta mitään ja sitten nujerretaan muita että tuntisivat olevansa muka jotain. He on pelkkiä kiusaajia, ei muu…
Kyllä näille järjestetään kaikkea ja kallista ja näiden takia normaalit ihmiset kärsii. On asunnot viimesenpäälle maksetaan kalliit kuntoutukset terapiat hoitojaksot ihan oma klinikkakin on perustettu. Ja mitä nämä teke…
Joensuulainen tutkija seurasi vuosien ajan asunnottomien itäsuomalaisten nuorten elämää. Usein nuoret majailevat tuttavien nurkissa, mikä tekee asunnottomuudesta näkymättömän kriisin.