Kuulin että oli koiravaljakko käynnyt yksittäisen koiran päälle. Koiraa oltu ulkoiluttamassa ja omistajan silmien alla tämä tapahtunu. Toivottavasti omistaja tekee tästä ilmoituksen. Itsellä ollut samanmoinen tilanne mi…
Joko on liukasteltu kesärenkailla? Kalarekat kuitenkin pysyneet tiellä.
Kävijämäärät ympäri vuoden on huikeat, vain grillikahvio ja vessat puuttuu sekä pieni telttailualue Olisikohan kunta myötämielinen uudistukselle ja antaisi roposia hankkeeseen? Kiinnostaisi kehittää ekomatkailua.
Nostakaa jo potut notteine palellu tullee vielä pula-aika ja on pullaa potuista
Olen tässä hunteeranu vähän semmosta että onko pakko kuulua sen kunnan seurakunthaan missä assuu. Miekö en halvais kuulua ja maksaa veroja tähän seurakunthaan. Minusta olis oikeampi ko muutenki kirkhoon kuuluminen on va…
Muoniossa tarkistettiin vesimaksuja. Korottaahan niitä piti, kun tulot eivät riittäneet kattamaan menoja. Lisää on tulossa korotuspaineita. Valtuustohan päätti takauksesta vesiosuuskunnalle, joka rakentaa viemarilinjall…
hei,kellään tietoa millä oikeudella pekosen uimarannalta joku voi hätyytellä porukoita pois. karttapaikan tietojen mukaan alue kuuluu muonion niskan jakokunnalle. Muistini mukaan ranta on myös kunnan yleinen uimaranta. …
Pitkä aika siitäkin ja onneksi muutettiin tasapuomiseksi. Mielivaltainen vero.
Joko uudessa pelastuslaitoksessa on avoimet ovet heti miten? Olisi mielenkiintoinen nähdä nykyaikainen pelastuslaitos minkälainen se nykyään on. Kuuleman mukaan sinne tulee ympärivuorokautinen päivystys eli palvelut par…
ANJAN RUUMIS LÖYTYI erämaasta. Enontekiön ja Muonion väliseen tunturimaastoon toukokuun 24. päivänä kotipihaltaan Muonion Kerässiepin kylästä kadonneen 5-vuotiaan tyttösen Anja Kumpurinteen uudelleen toissapäivänä alkan…
Onkohan Muoniossa kummitustaloja?
jos tiäätte onko kirpputori tai museota tai nähtävyyksiä niin kertokaa sen nimi ja saa kertoa kokemuksia siitä (nähtävyys ei ole mikään luontopolku tai patikkapolku )
Jokhaan se ois aika lisätä tuulivoimaloita munioon? Sähkönhinta nousee kokoaika ja mitä luultavammin tulee vielä nousemaan lisää. Tässä olisi muoniolle hyvä hintojen tiputus ja kohti vihreämpää muoniota
Näkyy romunkeräys olevan tulossa. Tässäpä vinkkiä varsinkin sinne Ylimuonion suunnalle. Pienellä vaivalla pidetään kylän pihat ja maisemat siistinä, niin kuin ennen vanhaan!
Työttömien työläisnuorten virkistyskeskus myynnissä. Valtion rahoittama ja kuka käärii potin?
Pöytäkirjan kirjoittajalla varmaan iloinen päivä, julkistaa pöytäkirjaa salaamalla kaikki. Naurettavaa salailua,kuntalaisten pilkkana pitämistä. On tarpeeton julkaista mitään,pöytäkirjojen ollessa xxxxxx täynnä.
Eka kerran S marketin kassalla toivotettiin hyvää päivän jatkoa. Kiitos sinä ihana 😊
Pentutehtailu on käynnistynyt taas toivottavasti kukaan ei tue tälläistä
Onnistuu vain jos virkamiehet pysyvät totuudessa, eivätkä yritä salata asioita päättäjiltä tai pahimmassa tappauksessa vääristele asioita. Virkamiehet unohtavat joskus sen että he valmistelevat ja päätökset tekee luotta…
Se on taas ensi maanantaina 8.8. sen Kiinteistöveron ykkös erän maksupäivä Kyllä kirvelee! Vieläkö jaksaa maksaa toisen erän 6.10 niin jo helpottaa taas vuodeksi.