On nyt suljettu,lepää rauhassa. Monet ostokset tein,kiitos näistä vuosista.
Olen tampereelta tulossa käymään.Onko muita paikkoja kuin pub markus?Markuksessa kuulemma säpinää.Asuntoautolla.
keskelle kylää? Gettomasalle esiintymislavaa?
Suolahdessa erikoista porukkaa,konkursseja tehdään,haaveillaan että porukka ryyppää lisää? Äks kertoo: Vielä viime viikolla Viljoksen ravintoloitsija Matti Leppänen arveli pystyvänsä pyörittää ravintolatoimintaa vielä j…
Onko kuollut, kun ei ole aikoihin näkynyt puhumassa satujaan?
https://yle.fi/a/74-20246997 Ylen toimittaja pyysi tietopyynnöllä Äänekosken kaupunginjohtajasta tehtyihin häirintäilmoituksiin liittyviä asiakirjoja. Monivaiheisessa prosessissa kaupunki ei antanut valituskelpoista pää…
On luvannut asettuvansa ehdolle, jos Suomeen tulee kriisi-tilanne. Kyllä tätä on jo odotettukin. Suomessa on jo kriisi, maan talous täysin mennyt takapajulle, siis niinkuin kaikki hunningolla.
Menkää nyt itseene ja muuttakaa sinne Jyväskylään ja nimeksi Honsu.Pankkarille ette ainakaan tule pelamaan tämä on Huiman paikka.Voitte lopettaa koko koripallon kun ei teiltä löydy edes juniorityötä ja kaikki pelaajat o…
Hassua. Toki ihmetyttää miksei kaksi seuraa mahdu yhden katon alle. Vaihtuukohan pankkarin värimaailma
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesäkuuta. Haastateltu yli 20 työntekijää ja poliitikkoa nykyisiä ja entisiä. Kari Kiiskinen ei antanut …
Konginkankaalle pitäisi saada ainakin kaksi uutta taksifirmaa, että kyydin saaminen olisi taattu. Nyt on koko ajan se ongelma, että paikallinen taksi on ajossa joko Viitasaarelle, Sumiaisissa tai Äänekoskella. Koko taks…
Äänekosken hyvinvointi alue .lääke määräykset lääkeitä pitää metsästää ympäri keskisuomea.lapsen lääkettä yksi annos konnevedellä korvaako kela kun joutuu hakemaan lääkkeet ympäri keskisuomea .hyvinvointialua pelkkä vit…
Kauppaketju Puuilo avaa uuden myymälän Äänekoskelle loppuvuodesta 2024. Myymälä avataan Nelostien varrelle Halpahallin viereen. Uusi myymälä työllistää avautuessaan 13–15 uutta työntekijää. Rekrytoinnit aloitetaan tulev…
Viranomaisten pitäisi puuttua laittomaan toimintaan, tulee vielä kuolonuhreja kun heikoilla jäillä ajetaan. Täysin viattomat joutuvat kärsimään muutaman ihmisen typeristä harrastuksista, miettisitte vähän muitakin.
Muistatteko tai tiedättekö ainakin Li:n ja Paavo A:n taustoista seuraavat aiheet: Paavo on rikollinen ja tuomittu graffiteista, oliko hän jopa puolueen puheenjohtaja maalaillessaan. Li ei ole rikollinen, mutta hän on la…
Motonet Äänekoskelle Käykääs allekirjoittamassa adressi niin saadaan motonetti Äänekoskelle https://www.adressit.com/motonet_aanekoskelle Kiitos kaikille allekirjoittajille
Vaalit lähestyy ja uusia äänestäjien pettämiskeinoja otetaan käyttöön. Perussuomalaiset siirtää nyt eliitin käsitettä, sanoo tutkija – Tuore tutkimus kertoo, miten puolue kylvi vihaa ja pelkoa | Uusi Suomi https://share…
Katsoin juuri TV2:lta dokumentin MIKKO NISKANEN - OHJAAJA MATKALLA IHMISEKSI. Täytyypä sanoa näin kliseisesti, että se kosketti minua. KIITOS PvB ja IHMISET MIKON YMPÄRILLÄ! Mikko Niskanen on aina jotenkin ärsyttänyt mi…
Eikö sitä viiiitun kiiskiä, virtasta, linkki-liimataista ja martinssia saada ikinä pois härväämästä tuolta kaupungin vetäjistä? https://aksa.fi/suolahden-keskustan-elinvoimaa-halutaan-vahvistaa-kaupunki-kaynnistaa-selvi…
Perussuomalaiset on suurin nousija Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa. Hallituspuolueen suosio nousi 15,6 prosenttiin. Kasvua edelliseen mittaukseen on 1,1 prosenttiyksikköä. Perussuomalaisten kannatus on ollut samalla…