Hyvinvointialueita yhdistetään ja Soiten toiminta siirretään osaksi suurempaa kokonaisuutta. Kannattaako nykytilanteessa tehdä minimaallisia säästötoimia kun jatkossa asioista päätetään aivan muualla. Saattaahan olla et…
Silloin Kokkolaammekin tulee lisää vetovoimaa. Ruotsalolaiset ja 1980 luvulla olivat ylpeitä ruotsalolaisuudestaan,eivätkä niinkään kokeneet olevansa kälviäläisiä. Nyt kun kuulumme Kokkolaan,Ruotsalolle voisi ryhtyä rak…
Lounaalla tekisi mieli käydä, mutta kun katsoo lounaiden hintoja, niin eipä tee sen jälkeen mieli lounaalle. Lounasta ei alle 10€:lla enää mistään saa ja jopa 15€ maksaa lounas tai pizza lähes 20€ Toki suurin osa lounaa…
Koska edellinen aiheen kommentointi on estetty, niin avataan maailman mielenkiintoisin asia uudelleen jo viidennen kerran. Suunnittelemani Kokkojoen puhdistustoimet jatkuvat. Tervalampi Tervaholmaan valmistunee lokakuus…
Active Club -verkosto toimii myös Kokkola, Supo varottelee radikalisutumisesta. Onko täälläkin ryhmään kuuluvia? KP Ympäri Suomen toimii uusia äärioikeistolaisia ryhmiä, jotka vetoavat etenkin nuoriin Äärioikeisto|Suome…
Kokkolassakin voi osallistua näihin talkoisiin tai tukea Viktor Orbanin ehdokkuutta YK johtoon. OpenAid.fi-sivustolta käy ilmi, että Suomi käytti vuosien 2015 ja 2024 välillä pelkästään Tansanian talouden perustan vahvi…
Eivätkö edes autokoulun käyneet ymmärrä/usko/muista, että markettien (vast) pysäköintialueilla on väistettävä oikealta tulevia. Tämä tiedon puute on todettu ongelmaksi mm Kokkolan Kallentorin ja Prisman pysäkointialueil…
Aiemmin koiria verotettiin. Vapaana liikkuessaan ne aiheuttivat tuhoa pesintäaikoina, ja vaaratilanteita hyökkäämällä lasten kimppuun. Veljeni, ekaluokkalainen joutui sekarotuisen koiran raatelemaksi koulumatkallaan, ja…
Yöajokielto näkyy jo tilastoissa: 17- vuotiaiden vakavat onnettomuudet vähenivat kesällä tilastollisesti merkittävästi. Rajat ovat hyväksi nuorille. NYT pitäisi saada yöajokielto mopoille yms. Ylinopeussääntöjä kun ei n…
On tärkeää olla vanhurskas koska Jeesus tulee
Onnenmaa lie on huippu. Ja tämä Kivenpyörittäjän kylä eihä se hullump oo sekää.
Jätemaksut nousevat koko ajan, eikö hyötykäyttöasemalle pitäisi laittaa maksu, ne maksavat jotka käyttävät? Kepari: Ekorosk haluaa korottaa jätelaskua – Hyötykäyttöasemille tuotu jätteenmäärä on kasvanut liki puolella j…
Betolar tutkii tuhkien ja muiden jätteiden käyttöä betonissa. Vastaavasti amerikkalainen kaasuyhtiö NW Natural on saanut jo pyrolyysikoneen, joka tuottaa vetyä ja hiiltä maakaasusta. Hiili menee asfaltin joukkoon. NW Na…
Kaverilla ei ole facebookia, eikä kehtaa mennä lääkäriin. Heiluvassa ollut kutinaa ja punoitusta jo viikon. Paraneeko itsestään.
Näin se maailma muuttuu ja Kokkola kansainvälistyy.
Persuvastaisia. Totuus on että Kaustisella ja Kokkolassa persut saa valtavasti ääniä
Naapuri pieree ihan hitosti ja niin kovaa että pelkään koko talon luhistuvan.
päivitetty 17:58UUTISETYle: Perholainen Pekka Tuukkanen katosi vuonna 2004, poliisi on nyt saanut uusia vihjeitä tapaukseen liittyen – Vihjeet liittyvät Perhon Kellokoskella poltettuun autoon Pekka Tuukkasen katoamisest…
Mikä tekee kokkolalaiset niin kateelliseksi ja katkeraksi menestyneitä kohtaan? Esimerkiksi yksi menestynyt nyrkkeilijä jakaupunkisuunnittelija saa osakseen jatkuvaa vittuilua, jonka taustalla kateus ja katkeruus menest…
onko joku nähnyt? raukkamaista pelotella lapsia! tai yhtään ketään. nämä pelottelijat tosin voisivat ajatella myös sitä, että joku saattaa pelon tai traumojen takia reagoida puolustamalla itseään voimakkaasti, joka tark…