HämeenlinnaVastattu 8 kk

Goodmannin järjestyksen valvojat

Huvittaa seurata kuinka ihmiset nauravat heidän pullistelulle. Luulisi, että heille annettaisiin selvät ohjeet miten sitä työtä tehdään. Nykyään hoidan ostokseni Tiiriössä hyvin mielelläni.
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Kyllä meillökin

Juusolle riitti. Mutta kyllä tulosta työpaikka häirinnästä on saatu Linnassakin.. Vanhat, elämään kyllästyneet naiset !
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Kanta-Hämeen poliisikin sakotushommiin

Poliisilla on rahat lopussa kerrottiin uutisissa. Rantanenko laittoi kuin esimerkiksi Helsingin poliisin oikeisiin töihin ja kas kummaa pyöräilevä kansa alkoi valistua ja kirstun pohja peittyä. Milloin näemme Hämeenlinn…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Mantrat raikaa

Aika ajoin mantrat raikaavat Hämeenlinnassakin. Jos joku vielä uskoo, että tämä on se tie absoluuttiseen totuuteen… no, hyvää onnea matkaan. Kritiikkihän on ”mayaan langennutta”. Klassinen vastaus: jos kritisoit, olet v…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Mikä Hattulaa vaivaa?

Hattulan asioista on kirjoitettava tähän HML-osastoon, kun ei niillä ole edes omaa osiota täällä. Niin mutta varsinaiseen asiaan: nyt sieltä lähtee hyvinvointijohtaja oltuaan 5 kuukautta töissä. Lehtijutusta (HäSa 30.3.…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Koska uudet työpaikat aukeaa

Hallitus lupasi auttaa kaikki töihin. Sosiaaliturvan leikkausten piti tuoda 100000 työpaikkaa lisää. Tuleeks ne paikat syksyllä tarjolle silloin vois harkita jotain duunia kesällä ei jaksa.
HämeenlinnaVastattu 9 kk

Valkamatien apteekki

Vieläkö toimii? Vai onko se vaihtanut nappikaupan kokonaan vapen ja ilokaasun myyntiin alakoululaisille?
HämeenlinnaVastattu 9 kk

HPK:lla on ollut nyt 3 harkkamatsia ja niistä 3 tappiota

Ei tule olemaan kevään liigakarsinnoissa helppoa paikallisella jääurheiluseuralla. Jopa matka Mestikseen on täysin mahdollista. Mestiksestä tuleekin pitkästä aikaa haastetta Liigan hännänhuipulle kun vahvistuksia on tul…
HämeenlinnaVastattu 9 kk

Kultturellinen sivistys?

On pakko panna merkille että poliittikot ja vastuuasemissa olevat henkilöt ovat lähes tietämättömiä kirjallisuudesta, taiteesta, taidehistoriasta, jopa filosofiasta. Sama pätee moniin koulutettuihin ihmisiin. Tuntuu ett…
HämeenlinnaVastattu 9 kk

Tiiriön Lidl

Menee sitten tänään kiinni. Puretaan melkein uusi rakennus ja rakennetaan kokonaan uusiksi. Pitävätkö huhut paikkansa, että johtuu oikeasti maaperän vetisyydestä ja ahkerasta, mutta silti riittämättömästä, paalutuksesta…
HämeenlinnaVastattu 9 kk

Hieman markkinaosaamista

Eikö näitä keskiaikamessuja tms. voisi ajatella koko kaupungin teemaksi. Hieman sellaista mielikuvitusta peliin. Kaupoissa voitaisiin myydä vaikka keskiaikaisia tarjouksia ja kaupunkia voitaisiin koristella mestauslavoi…
HämeenlinnaVastattu 2 v

Morenin liittymä

Kyllä ottaa Hämeenlinnalle koville,kun Janakkala uskaltaa olla Hämeenlinnan kanssa eri mieltä liittymän rahoituksesta. Hämeenlinnan pitäisi olla maakunnan veturi,mutta se imee itselleen kaikki rahavirrat ja etuudet maak…
HämeenlinnaVastattu 2 v

Isotuho vauhdissa jälleen

Isosuo vouhotti Hämeen Sanomissa, että hän on valmis todistamaan oikeudessa Moren eritasoliittymän rahoitus asiassa, koska Janakkala vetäytyi hankkeesta. Eikö herra paratkoon lakimieheksi itseään tituleeraava ja hankkee…
HämeenlinnaVastattu 2 v

Lulun taksireissu 700 euroa

Lulu matkusti taksilla veronmaksajien piikkiin Haaparannasta Kajaaniin. Mitähän merkittäviä tuloksia reissusta jäi meille maksajille tai valtiolle muuta kuin Lulun omaa kuvaa kirkastava Kainuun Sanomien haastattelu, yht…
HämeenlinnaVastattu 2 v

Onko kaupungin kassa tyhjä?

Viime päivinä on näkynyt mittari pirkkojen ahkerasti pyörivän keskustan alueella. Tarvitaanko kaupungin kassaan lisää rahaa?