HämeenlinnaVastattu 8 kk

Hyvä asianajaja Hml-Riihimäki

Muutimme vuosi sitten pääkaupunkiseudulta tänne "pohjoiseen". Ja jo kaduttaa, pienessä asunto-osakeyhtiössämme on yksi täysi narsisti-hullu. Joudumme toisen osakkaan kanssa turvautumaan juristin apuun, poliisista ei ole…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Biltema Hämeenlinnaan?

Bilteman sivuilla oli tieto, että tämä vuonna tulisivat Hämeenlinnaan, mutta minne, onko tietoa?
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Osa aika työ

Se oli sitten siinä. Ei kannata tehdä enää. Oon kokonaan työtön mielummin. Ei voi käydä töissä tappiolla. Ei ole niin rakas harrastus kuitenkaan. Työnteon tulee aina kannattaa. Minulla oli mukava autettava nyt en sitten…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Kiemungin kintereillä osa 1

Iisakki Kiemunki nousi paikallispolitiikkaan jo asuessaan Janakkalan puolella, ja aiheutti riitasointuja jo tuolloin. Varsinaiseen nousukiitoon Kiemungin politiitikon ura nousi kuitenkin vasta 2010 luvulla Hämeenlinnan …
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Mierolan siltacafeen tuijottajat

Mierolan siltacafee. Aina jotain vanhoja ukkoja tuijottamassa tulijoita. Kiusallista. Keksisivät siellä istuessaan jotain muuta hommaa. Onneksi tulee talvi.
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Taas persut valehtelivat

Persut lupasivat ennen aluevaaleja, että eivät nosta hyvinvointialueen ryhmärahaa (35 000 euroa) . "Pidämme tästä suoraselkäisesti kiinni, emmekä koske siihen rahaan". Nyt on rahat nostettu ja jälleen yksi lupaus rikott…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Työhakemusrumba

Tulisiko työnantajille suoda oikeus vastaanottaa työhakemuksia vain pientä korvausta vastaan? Tällä vältyttäisiin turhilta hakemuksilta jotka on tehty vain työkkärin pakottamana. Niitä voi tulla useita tuhansia päivässä…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Whitefish partiokierroksella H-mäessä

ja kätyrit myös näkösällä. Pienellä alueella tieto liikkuu vaikka facebookissa tylleröisen kanssa seukkaa. Mites vaimoke mieltä kun tylleröisen kanssa kiihkeästi viestii. Menisit nyt kyyppari soittaan vaikka sen tyypin …
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Padelhallit pulassa

Päivän Hämeen Sanomissa oli juttua, että Padel King purkaa osan kentistä ja luopuu toisesta hallistaan. Tappiota on tullut jo ties kuinka paljon. Eikös olisi kannattanut vain laittaa konkkahakemus sisään, niin pääsisi e…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Viitanen ilkeilee jälleen

"Pysäköinti maksaa sairaalassa ja se on ihan oikein" Näin Viitanen siis otsikoi kolumninsa tänään keskisormi tanassa, ja mikäpä on otsikoidessa, kun ei joudu itse maksamaan työpaikka- pysäköinnistään mitään. Viitanen ke…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

KOSKA BILTEMA HML

Koska biltema tulee Hämeenlinnaan, ettei tarvitse ajaa Riihimäelle. Motonet on mennyt täällä aivan naurettavaksi. Ensiksi hinnat on aivan hirveät verrattuna biltemaan, jos sitä tavaraa nyt yleensä on. Esimerkiksi hain p…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Poliisin tehtävä määrä

Kauheasti tulee poliiseille tehtäviä nykyään. Onko 550 tehtävää viikonlopussa normaalia. Varmasti lisääntyneet nyt kun on tämä uusi hallitus joka leikkaa
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Terveyskeskusksen vuodeosasto

Hämeenlinnan terveyskeskuksen vuodeosasto ja sen eritäin vetelä henkilökunta. Voi jeesus, ettei paremmasta väliä! Ja huomaan, ettei muutoksia palveluun ole vuoden sisällä tullut, kun anoppi oli hetken siellä tarkkailtav…
HämeenlinnaVastattu 3 v

ISMO SAVIMÄKI, VUODEN KANTTORI

Jopa jotakin. Myönteinen uutinen Hämeenlinnassa. Tämä loistava, innostava, lahjakas, musiikin maisteri on vuoden 2018 kanttori. Tunnustus tuli oikeaan osoitteeseen. Onnittelut sekä kiitos monista nautinnollisista hetkis…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Missä sijaitsee romupihoja?

Missä eilisessä HäSa:ssa esitelty legendaarinen romupiha sijaitsee? Entä muita vastaavia. Urbaani luontokuvaaja / matkailija haluaa fiilistellä sortuneen maailman ja menneen maailman estetiikka. Roina, rappio ja romukas…
HämeenlinnaVastattu 8 kk

Koulujen lopetus.

Luolajan ja Miemalan koulujen alasajo. Minkälainen käsitys et lakkautetaanko muutaman vuoden sisään . Jotenkin jäi semmoinen käsitys että tulee ajankohtaiseksi seuraavassa säästö talkoissa.