Liekkö tuo pensanhinta vetelille liian kallista, kun ovat jeäneet kesäksi kottiinsa vetelehtimmään. Pärjätään iliman veteleliäki vetelehtimästä ja peästään joutuin paekasta paekkaan. Hyvvää kessää.
Kekkosen aika oli kansan nousukausi, eliitti ei voinut sietää sellaista. Gemini: Kekkosen vuosikymmenet – sotien jälkeisestä ajasta aina 1970-luvun loppuun – olivat tavallisen suomalaisen kansan näkökulmasta aivan ennen…
Luvattiin Persujen taholta Euron pensaa,myydäänkö sitä omille kannattajille ei muille?Jos näin on,sitten on jotakin hämärähommaa osaako kukaan vastata?
Lettukeisari käväisi superissa kehumassa itseään,lettupalanen oli kokonaisesta jaettu neljään osaan ja oli maultaan huono. Huono valinta synttäreillä.
Kainuulaiset eniten sairaseläkkeellä ja eniten sairauspoissaoloja, suurin osa mielenterveys syistä. Syynä tutkimuksen on elintavat.
Taas on yli kymmenpäinen porotokka Ämmänsaaren taajamassa . Miten h-tissä nuo paimentolaiset saavat ajaa poronsa toisten maalle laiduntamaan , tuhoamaan istutukset ja viljelykset? Tuo on vahingontekoa , terrorismia ja t…
Suomussalmella lemmikkieläimeksi virallisesti hyväksytty villisika Seppo on kuollut. https://yle.fi/a/74-20232445
Suomi on maa, jossa maksetaan korkeita veroja, koska ”saat palvelut ilmaiseksi”. Kun kansalainen sitten käyttää näitä palveluita, lasku on usein varsin suuri. Apinaa koijataan, mutta maahanmuuttaja saa kaikki ilmaiseksi…
Elekää juoko sitä viinaa kuitenkaa ettei tuu se titityytitiyy pyhän jäläkeen.
Ennen oli valtionjohdossa henkilö joka hoiti ulkomaitten johtajien kanssa asiat jouhevasti ,pitämättä meteliä saavutuksistaan.Nykyiset johtajat ovat melkein joka päivä jossakin maailman kolkassa mukamas hoitamassa ulkop…
Terveiset täältä Kuopiosta! Olen aikoinaan Suomussalmelta lähtenyt maailmalle ja muutaman mutkan kautta päätynyt savon sydämeen. Suomussalmella tulee piipahdettua mökillä muutaman kerran vuodessa. Suomussalmen ruokakaup…
Samaan aikaan kun Ukrainassa jatkuu ns. vapaaehtoinen mobilisaatio, osa ukrainalaisista juhlii Italiassa ja osa rintamakarkulaisina mm Suomessa. Toiset taistelevat rintamalla puolustaen kotejaan ja läheisiään, toiset ju…
Katsokaapa YouTubesta Pertti Rönkön kuulumiset nykyisestä Saksasta, on silmiä avaavaa. Suomen mediasta et tuostakaan lue! "Saksassa tapahtuu joka päivä 8 puukkoiskua, osassa islamistinen motiivi, allahu akbar- huutoinee…
SDP:n Varapuheenjohtaja Nasima Razmyar sanoi, jotta SPD:n ykkös prioriteetti on "Palestiinan valtion tunnustaminen". Hetkinen, ei siis suomalaiset, köyhät tai työttömät, tai terveydenhuolto, vaan islamilainen kalifaatti…
Tässä kaksi puoluetta jotka veisivät Suomen talouden syvään ahdinkoon. No onneksi he voivat vain kaikkea vastustaa ja jatkuvasti räksyttää muille puolueille ja edustajille. Muuhun heidän kannatuksensa meidän onneksi rii…
Mika Murano somessa: "Minulla on takanani noin vuosi politiikassa, joten lienee paikallaan kertoa siitä, miltä järjestelmä näyttää sisältä. Se on siinä mielessä helppoa, että en saa politiikasta elantoani, joten voin pu…
Etsitkö kotia tai autiotaloa Haapavedeltä? 300-metriä korkeat tuuliturbiinit näkyvät varmasti kotisi ikkunaan, öisin palaa discovalot, tuulisella säällä on kuin katujyrät pörräisivät metsässä ja infraääni saa sydämesi l…
Ei muuten yhtään henkilöstöasiaa.
Jippijaijei. Kiantama liittyi Reiluun kauppaan. Tämä tarkoittanee sitä, että marjan ostohinnat ovat reiluja. Eli kerrankin saamme me poimijat reilua hinttaa poimimistamme marjoista! Tulispa jo syksy pian. Nimimerkki: Ma…
Tänään juodaan kaljaa.