KuhmoVastattu 7 h

Sairaalatyömaa

Hienoa kun saadaan näkyvää kuhmoon, rakentaminen tuo uskoa aina tulevaan. Hyvää myös että Liperiläinen yritys käyttää paikallisia yrityksiä jo maanrakennusvaiheessa. Harmillisesti puutavara oli Vaaran sahan tavaraa.
KuhmoEi vastauksia

Kainuu, kaupunki

OP Pohjolan pääjohtaja esittää Kainuuseen yhtä kuntaa . Tämä mitä on esitetty, olisi pitänyt tehdä jo 2000 luvun alussa. Mutta hyvä kun asiaa käsitellään nyt hyvinkin arvovaltaisen henkilön nostamana. Nyt yhteen hiileen…
KuhmoVastattu 8 h

Kiertotalous johtaja

Uusi johtaja hakusessa muhkealla palkalla miettimään kuhmolaista kiertotaloutta. Köyhässä Kuhmossa jo nyt kaikki kiertää emännät, isännät ja autokin. Ihan järetöntä miettiä yhden jätevesipuhdistamon lietteestä kaasun te…
KuhmoVastattu 2 h

Ikkunaan sotkijat sekä muuta häijyyttä tekevät

Ketkä on nämä 3 poikaa jotka ainakin peuranpolun kerrostalolla heittelee multaa ikkunoihin? Lisäksi nämä samat pojat karhunpolulla [ 3] kuljeksiin räkyttämässä asukkaita, tutkivat tuhkakuppeja sekä kerjäävät alkoholia a…
KuhmoVastattu 2 h

Rikas Kuhmon seurakunta

Ei ole ottanut tarjottua lahjoitusta vastaan,oishan tuo aittarakennus mennyt kaupaksi seurakunnalta jos ei muuta käyttöä? tai hakenut EU tukea ja työllistänyt muutaman työttömän siirtämään kakkos saunaksi srk talon rant…
KuhmoVastattu 1 pv

Muistisairaus

Onko kuhmossa muistisairaille ihmisille päivätoimintaa missä ja milloin odotan asiallisia vastauksia kiitos etukäteen
KuhmoVastattu 2 pv

Kirkon parkkinpaikan valot

Kuhmon seurakunta. Laittakaahan kirkon parkkipaikan valot uusiksi pää sisään käynnin puolelta ne on tosi surkeat ja himmeät. Vaarallinen liikkua kävellen ja jopa autolla kun kansaa liikkuu parkkipaikalla heikkojen alla.…
KuhmoVastattu 3 pv

Hautausmaan pitkäkyntinen

Onko sinulla minäkään laista omatuntoa,otit isän ja äidin haudalla kynttilän.toivon että omatuntosi soimaa.Ei minulla tulisi mieleenkään varastaa haudalta kynttilää ja viedä sitten toisen haudalle.
KuhmoVastattu 4 pv

Tajuaisipa Trumppi joskus

Vaan ei se tajua,pitäisi jonkun mennä sanomaan,että ei sitä rauhanpalkintoa saa suunsoitolla eikä Vi....ilemalla ! Pitää olla tekoja!Nimenomaan niitä HYVIÄ tekoja.
KuhmoVastattu 5 pv

Ei kiinnosta uusi Kalmarin Unioni, MUTTA...

Saataisiinko Norjalaisia tökittyä sen verran, että hyökkäisivät Suomeen? Joku doping uutinen tms. ihon alle menevä. Antauduttaisiin sodassa sitten heti. Saataisiin kuningas johtamaan ja öljyrahastolla Sote kuntoon...
KuhmoVastattu 8 h

PELASTETAAN KIVIKIEKIN SUSILAUMA !

LUONNOLLE JA PAIKALLISELLE MATKAILULLE KORVAAMATON JA TERVE SUSILAUMA ANSAITSEE SUOJELUA EI HÄVITTÄMISTÄ ! Apuasi tarvitaan! Kuhmon Kivikiekin susilauma on tappolistalla jahdissa, joka on suunniteltu alkavaksi 1.12. osa…
KuhmoVastattu 1 h

Ihme huutelija Kiljukankaalla

Keväästä asti olen törmännyt tähän huutelijaan. Kuljen usein kauppaan Kiljukankaan läpi niin siinä kerrostalojen pihassa huutaa ja mesoaa sellainen parrakas laiha noin keski-ikäinen mies. Tietääkö kukaan tästä mitään? U…
KuhmoVastattu 7 pv

K.K. Korhonen

Tänään to to 29.10. Maikkarilla, MTV 3: ssä Pastorievankelista K.K. Korhonen entinen kovan luokan narkkari ja linnan kundi. Kiertelee nyt mm. kouluissa valistamassa huumeiden ja päihteiden vaaroista! Kari vieraillut Kuh…
KuhmoVastattu 3 pv

Autokorjaamo kuhmo

Onko kuhmossa Huotarin autokorjaamo milloin auki olen yrittänyt parikertaa mutta tuloksetta
KuhmoVastattu 6 pv

Lupntopolku

Kaupunkin pitäisi ottaa haltuun isopalosen ja elimyssalon retkeilyalueet. Ainutlaatuiset alueet uhkaavat jäädä Metsähallituksen säästöjen alle. Luontoarvo on korvaamaton. Pitkososaamistahan kaupungilta löytyy.
KuhmoVastattu 8 pv

Seurakuntavaalit.

Miksi Tuppurainen ei ole ehdolla seurakuntavaaleissa?
KuhmoVastattu 12 pv

Kilpailuta sähkö

Tätä vitsiä on jo toistelty kymmeniä vuosia,vitsi siksi että jos sähkön hinta on sadasosa senttiä halvempi jollain firmalla,niin onko se säästö?? Sähköfirmat ovat kartellissa ja tätä kartellia ylläpitää sähköpörssi! ei …
KuhmoVastattu 8 pv

Mitä kuhmossa on ja mitä ei?

Taitaa aika hiljaista olla Kuhmon kunnan työ tarjonta sekä muutenkin elinvoima taitaa olla heikolla pohjalla.
KuhmoVastattu 13 pv

Miten teillä siellä...

... Binderholzilla mennöö? Joko saha laulaa ja rampat kalakattaa? Onko miehitys pysynnä samana? Onko tukkia talaveksi lanssilla?