ÄhtäriVastattu 6 kk

Täytyy ihmetellä

Kyllä täytyy ihmetellä tätä kylää ja ihmisten kateutta ja katkeruutta. Ensin joetaan voi kun olisi Tokmanni. Nyt kun se tulee. EI HYVÄ SEKÄÄN. Vai onko väärät ihmiset saanut sen aikaan et Tokmanni tulee. Mitä Pekka esim…
ÄhtäriVastattu 6 kk

6 odotettiin tuli 8

Loistava uutinen 8 kunnan liitos tulee, tulee isoja säästöjä veronmaksajille.
ÄhtäriVastattu 6 kk

Aika noloa

Eilen oli evakkopäivä. Miksi ei missään liputettu?? Olisi edes koulut tehnyt sen. Opetetaanhan siellä historiaa. Maailman tilanne on nyt sellainen. Ettei tiedä milloin tulee lähtö evakkoon.
ÄhtäriVastattu 6 kk

Ähtärin tilaisuus

Hamina luopuu turistinähtävyydestään Suomen isoimmasta ja korkeimmasta lipusta. Ähtäri saisi lipputangon ja lipun varmaankin alle miljoonalla, mikä valtuustoryhmä tekisi asiasta aloitteen ja mihin lipputanko sijoitettai…
ÄhtäriVastattu 6 kk

Olisiko jo vihdoinkin anteeksipyynnön aika?

Olen jo pitkään seurannut kahdeksan syytteessä olevan kuntapäättäjän ja yhden entisen kaupunginjohtajan tilannetta. Viimeinen ulostulo oli maanantaina kun heidän luopumisensa luottamustehtävistään kuvattiin suurin otsik…
ÄhtäriVastattu 6 kk

Peuran liikenne ajovaloissa

Haittaako se jos bussit on romuja ja käyttökiellossa? https://www.ilkkapohjalainen.fi/avi-loysi-kahdeksan-puutetta-kaupunki-vaati-selvit/13450888
ÄhtäriVastattu 6 kk

Voisiko joku selventäää

Mitä tarkoittaa tarkastuslautakunta "esittää kaupunginvaltuustolle, että tilikauden 2025 alijäämä -5.237.096,27 euroa kirjataan yli-/alijäämätilille, jonka jälkeen taseessa kertynyttä alijäämää on -10.675.449,88 euroa."…
ÄhtäriVastattu 6 kk

Puistotyöntekijät

Miksi ei siivoojia näy. Näin hyvät ilmat. Voisi kerätä roskat. Onko rahat loppu. 🤔🤔🤔
ÄhtäriVastattu 6 kk

Onko jo aika erota.

En tarkoita avioliittoani. Venkoilu jatkuu ja päättäjät asuvat "sivuun" vailla aikomustakaan erota. Todella surullista touhua. "Ähtärin kaupunginhallitukselle toimitettiin 13.4.2026 pidetyssä kokouksessa 92 §:n käsittel…
ÄhtäriVastattu 6 kk

Mikähäpäisy

Miks ihmeessä Topin muistopatsas on konkussikypsän eläintarhan edessä? Torilla ihan ok. esiintymislava niin miks hän ei saanut patsata lavan kupeeseen muistuttamaan kuka hän oli.
ÄhtäriVastattu 6 kk

Keskisormea valtuustossa

Onko totta että demari puheenjohtaja olis näyttänyt keskisormea hermostuessaan?
ÄhtäriVastattu 6 kk

Matkailijavero

Kohta kunnat voivat ehkä alkaa verottaa matkailua: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cd18e092-2f25-409d-a353-75c451ec1168
ÄhtäriVastattu 6 kk

Karua faktaa eläinvankiloista

Klikkaa kuva nuolia ja lue karua touhua. https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/synk%C3%A4t-salaisuudet-joita-el%C3%A4intarhat-eiv%C3%A4t-halua-sinun-tiet%C3%A4v%C3%A4n/ss-AA1KzftR?ocid=msedgntp&pc=U531&cvid=69e38e36d0…
ÄhtäriVastattu 6 kk

Olisko tärkeämpää tekemistä?

Onko tärkeintä etsiä ukrainalaiselle polkupyörää Puntala? Monella suomalaisella ei ole varaa ostaa edes vanhaa, käytettyä polkupyörää.
ÄhtäriVastattu 6 kk

Lappajärvi

Arja Väliaho on kolmen joukossa Lappajärven kunnanjohtajan pestiin.