Paavo Nökönen kertoo, että heinäkuun aikana yhä useammat ihmiset eri Länsi-Euroopan maista ovat alkaneet löytää tiensä takaisin Tallinkin laivoille. "Miehistömme on erittäin iloinen kuullessaan laivoillamme lisää suomea…
Työpaikalle paluu risteilyn jälkeen meni hämmentävissä merkeissä. Jore pyysi kanssaan aamukahville, löi kevyesti selkään ja sanoi - Kiitti seurasta, oli meinaan paras risteilykokouksista tähän mennes. Vai mitäs ite tuum…
Olin viime viikonloppuna risteilyllä, yleensä ne ovat aika kuivia keikkoja, kun seurassa on vähemmän irrotteluun kykeneviä tyyppejä. Laivan irtauduttua satamasta, vein kamat hyttiini ja suuntasi kohden laivan saunaosast…
Sievistelin peilin edessä, kuuntelin lemppareitani kuulokkeilla ja meikkasin vän, enimmäkseen vain keikistelin- olin lomalla. vetäessäini sukkanauhoja, huomasin miehen ovella, olin seliin häneen, hänen matkalaukkunsa ol…
Laitoin vieheeksi ison rapalan. Ei sillä mitään saisi mutta se lensi kauas ja tarkasti. Juttelimme niitä näitä. Sesoskelimme rantakivillä. Äkisti minulla napsahti kiinni. Ei kalaan mutta lähellä rantaa jokin puu tai kiv…
Elokuussa vierailee hulppeita risteilyaluksia Jätkäsaaressa. Sellaisia yli 300-metrisiä ja jopa 18 kantisia. Sieltä voi suomalainenkin aloittaa elämysmatkan! https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008971690.html
Aikaisemmin on järjestetty meriristeilyjä vain pojille. Tänä kesänä särjettiin sukupuolirajat ja 19 tyttöä pääsi risteilemään Ahvenanmaalle Viking Gabriellalla. Merellä harrastukset ovat luonnollisesti miesvaltaisia ja …
Eräs punaisesta väristä tunnettu suomalainen varustamo tarjoaa syksyn matkoja ennakkovarauksena alennetuin hinnoin. Kannattaa ostaa ja samalla säästää.
Tiistaisin kakkoselta. Aina välillä näkyy Vikingin Grace tai Glory. Oikein komeita paatteja!
Miten pukedutte laivalla? olen nähnyt joillain jopa hupparin päällä, ja se on mielestäni jotenkin typerää, niin arkista. itse tykkään laittautua ja panostaa "juhlaviin" vaatteisiin risteilyn aikana. Miten muilla?
Onko se joku keittiöpuolen henkilö kuten soderaketti armeijassa, vai neuvontapuolen porukkaa?
Hei! Sukulaiseni on menossa risteilylle, haluttais tietää onko passin sijaan olemassa jotain muuta matkustusasiakirjaa. Jokin kortti? Kyseessä on jokin päiväristeily. Kiitos mahdollisista vastauksista.
Kantosiipialus, joka kuljettaa yhteensä 250 matkustajaa, aloittaa ensi kesäkuun alussa päivittäisen liikenteen Turun ja Tukholman välillä. Matka sujuu viidessä tunnissa. Liikenteen aloittaa perustettu ahvenanmaalainen O…
Onko Ruotsin risteilyllä pelikoneissa jonkinnäköinen tunnistus pelikoneissa nykyään?viikkarilla menossa
Helsingin telakan kehitysjohtaja pidätetty petoksesta epäiltynä. Viranomaiset epäilevät johtajan ”luovuttaneen salaista tietoa telakan toiminnasta”
Nyt taas pääsee Ruotsiin. Hangon satamajohtaja arvelee, että Hangosta on ollut säännöllinen matkustajalaivayhteys Ruotsiin viimeksi jopa yli sata vuotta sitten. Että jo oli aikakin! Laiva ei prameile palveluillaan, vaan…
Laitan pienen arvostelun keski-suomalaisesta matkanjärjestäjästä matka-töysästä. Kyseista firmaa kehuttiin hyväksi ja keski-suomen vanhimmaksi matkanjärjestäjäksi. Tilasin matkan ja en tilaa toiste. Reissu alkoi värikkä…
Siinä mieltäni askarruttava kysymys valmistautuessani matkalle Tallinnaan.
suunnittelemmme viroon risteilyä (ei maasta poistumista) lähtisi torstaina ja tulisi perjantaina, ja mietimme kysyvätkö he aina passia? osa ystävistämme sanoo, että eivät kysy aina passia, että on aku ankan tuuria lähte…
Yli 33 prosentin nousu oli Silja Linen kesäkuun matkustajaliikenteessä viime vuoden kesäkuun liikenteeseen verrattuna. Silja Line kuljetti Suomen ja Ruotsin välillä kesäkuussa kaikkiaan 205 000 (viime vuonna 149 000) ma…