Miten myyristä eroon. Se elukka taitaa olla se joka ei syö kasvien juuria eikä muutenkaan tuhoa kasvustoa. Oliko se vielä kaikenlisäksi rauhoitettu. Mutta se vekkuli on nii ahkera kuin minäkin tuolla puutarhassa, tekee …
Hei! Kaipaisin apua japaninruttojuuren hävittämiseen pihaltani. Se on vallanuut suuria alueita pihasta, kuten esimerkiksi kokonaisen tien varren sekä suuren kukkapenkkini. olen kokeillut suihkutettavaa round upia ja mui…
Viime syksynä tuli silputtua aikamoinen kasa silppua oksista ja ohuista puista, oli leppää, pihlajaa, koivua ja mäntyäkin. Mikä olisi paras käyttötapa tällaiselle tavaralle ja mihin sitä yleensä voi käyttää? Kannattaisi…
Onko kellään kokemuksia kannon halkaisusta etanadynamiitillä l. murtolaastilla?
Heippa kaikki kokeneemmat puutarhan hoitajat. Uuden kotimme eteen ja taakse istutettiin viime kesänä marja-aronian taimet. Ymmärsin niiden olevan kaksivuotiaita taimia. Nyt olen miettinyt, tuleeko minun pikin miten leik…
Pihallamme on useamman vuoden lojunut multakasa, joka on heinittynyt täysin. Nyt tälle kohdalle tarvisi jonkinlaisen kukka/kasvi/puu-hässäkän, joka antaisi näkösuojaakin..mietin miten tuosta multakasasta saisi rakennelt…
Viisaammilta ja kokeneemmilta puutarhan hoitajilta kaipaisin neuvoa. Olemme istuttaneet uuden nurmikon pihallemme viime elokuussa. Nyt lumi on sulanut ja nurmikkokin lähes kuivunut. Onko siis syytä nyt haravoida nurmikk…
Onko ketään valko- tai mustapärskänkasvattajaa, siis siemenestä.... Laitoin siemenet multaan tammikuussa; kuukauden olivat kylmäkäsittelyssä autotallissa, nyt pihalla lämpimässä paikassa odottamassa kasvua, vaan kun mit…
mitähän kasveja voi laittaa koivun viereen,tuntuu,ettei oikein mikään kasva,kun koivu vie kaiken voiman.
heips!onko kukaan rakentanut itse kasvihuonetta, muovisellaista?saisko jotain vinkkejä tai linkkejä miten toteuttaa tämä jo pitkään "projektina" ollut haave..kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastata!!
Olemme ostamassa rivaria ja alkaa vahvati näyttää siltä, että jos uuteen kotiin päästään, niin se tapahtuu vasta heinäkuun alusta. Odotan kovasti, että viimein vuosien parvekkeettoman kerrostaloasumisen jälkeen saan pie…
Onko olemassa mitään rusakon säikytintä, jolla saisi ne pidettyä pois pihasta? Vuosia sitten löysin "sammakon" joka reakoi ohikulkevaan. Samalla systeemillä kun olisi joku härveli olemassa, sillä saisi ne ehkä hätistelt…
Pihapatsaat marmorista ja graniitista ja uniikit, kivisestä veistetyt, suihkulähteet, joissa kaikissa on ledvalo ja pumppu, löytyvät osoitteesta PIKKU PIIPIN PIHA Kerava www.suihkulahde.com
Talven jäljiltä sinikatajan tyvessä esiintyy mustaa homemaista kasvustoa. Mahtavatko olla täysin mennyttä?
Minulla on "Kannoja" eli juurakkokasvaja jotka tekevät upeita kukkia, mutta koko netistä ei löydy nimenomaan niille ohjeita, miten sen talvehtiminen sujuu eli ne pitää laittaa kellariin (mutta mitä jos ei ole kellaria k…
Minulla on sellainen pieni "huvimaja" pihalla eli ikkunat joka suuntaan. Voisiko siellä kasvattaa jotain kukkaruukussa tai turvesäkissä (lattia on) esim. tomaattia tai kukantaimia? Siis siellä ei ole sähköä eikä mitään …
Onko joku siirtänyt? Miten onnistui ja miten laajalle juuristo leviää? Tuo mahdollisesti siirrettävä on noin 1,5m korkea. Se kasvaa aidan vieressä ja kasvaessaan pimentäisi huoneen. Ovat (2) ilmeisesti näkösuojaksi lait…
Viimekesänä puistosta varastettu oksa, joka juurtui ja talvehtikin hyvin sisällä. Mikä nimeltään? http://aijaa.com/0000810057187
Tonttimme on rakennettu n.50v. sitten ja yhdelle reunalle kasvimaan kohdalle oli istutettu kuusiaita, joka on n.3-4 m korkea. Aita on leikattu aidanteeksi aina vuosikasvaimia typistäen. Nyt uusi naapuri joka rakensi ton…
www.jykkes.com haluan vinkkejä sivuston kehittämiseen