siementaimia...olen kylvänyt siemeniä ja jotain on maasta ylös ponnistanut, en vain tiedä ovatko rikkaruohoja vai niitä salkoruusun sirkkataimia...enkä löydä mistään sellaisen kuvaa. Kukkivia ihanuuksia kyllä on pilvinp…
Mistähän voi johtua, että parvekkeella ruukussa oleva sääkukkani kasvattaa vain vihreitä lehtiä eikä uusia kukkia? Se on kukkinut alkukesän hyvin niukasti, muutama kukka kerrallaan. Uusia nuppuja näkyy olevan nyt 1kpl, …
mutta pohdiskelen itsekseni (julkisesti). Vein hautausmaalle orvokki-istutuksen. Annoin sen olla astiassaan. Multa oli viedessä jo kostea, hiukan kaasin kannusta vielä siellä hautausmaalla siihen vettä. No, nyt on ainak…
Hei, olen kylvänyt ensimmäistä kertaa mustasilmäsusannaa ja sanin jopa 4 niistä kasvamaan. Olen istuttanut yhden taimen sellaiseen vähän korkeampaan jugurttipikariin ja taimissa on nyt kolmas lehtipari ja ne on latvottu…
kohta taas pääsee muokkaamaan maata ja kylvämään siemeniä; kosmoskukkia, kehäkukkia, pioni-ja oopiumunikkoja, krasseja... aivan mahtavaa. Löydettiin miehen työpaikan kaatopaikkakontista hienoja turkoosilla huolettomasti…
Hei, ostin keväällä kokeilumielessä leijonankitoja ja olen kesän aikana syvästi hullaantunut näihin kukkiin. Ostamani leijonankidat ovat valitettavasti yksivuotisia, mutta ymmärtääkseni näitä kukkia on myös monivuotisin…
Mistä ihmeestä saisin Weibulls-ahkeraliisan siemeniä. Niitä on vielä pari vuotta sitten ollut Prismoissa, mutta ei enää. Ne ovat niin sopivan matalia ja tanakoita ja kovia kukkimaan. Yritien tehdä tilausta ruotsalaisest…
Mulla on muratteja kasvamassa kesäkukkien kanssa. Saisikohan ne miten menemään talven yli? Asun kerrostalossa ja kylmäkellari on käytettävissä, siellä pelargoniat menee talven yli, vaan ei ole kokemusta muratista. Epäil…
Olen yrittänyt kasvattaa kesämökin pihalla (Mikkelin läänissä) punaista lupiinia. Yhdestä siemenpussisista vain yksi kukka lähti kasvamaan. Tuntuu ettei kukka oikein ota kasvaakseen ko. alueella. Miten pitäisi toimia, j…
Ostin kesäkuun alussa punaisen kerratun petunian amppelissa. Kukka on kyllä upea, mutta osa nupuista ruskehtuu ja kuihtuu heti alkuunsa. Onkohan joku tautí, kun paikka on suojaisa, aurinkoinen ja vettä ja ravinteitakin …
Ajattelin ensikesäksi auringonkukkapeltoa tai paremminkin muutaman metrin tilkkua... Kuinka aikaisin auringonkukat voi kylvää etelä-suomessa jotta ehtivät kukkia? Ihanko pelto onnistuu linnuille tarkoitetuista siemenist…
pihalla on ruukuissa pelargonioita ja niitten lehdissä on reikiä ja myös kukkissa. Näyttää aika pahalta, taitavat ne pienet mustat ötökät tappaa koko kukkani. Mitähän voisin tehdä?
Ostin keltavioletteja orvokkeja, ne oli pienissäpottitaimissa ja istutin ne isompaan koriin johon laitoin uutta multaa. Väri on kuitenkin orvokeista haalennut, aivan kuin auringonvalo olisi ne haalistanut. Olen nyt anta…
Mikähän mahtaa vaivata tuoksupielusta, kun siihen tulee pieniä vihreitä matoja ja kukat ja koko kasvi kuihtuu. Muutama vuosi kävi samalla tavoin. Ajattelin nyt kokeilla uudestaan, mut sama tulos. Paikka on osan päivää a…
Minulle suositeltiin kesäkukka tsinniaa, koska se kukkii runsaasti ja houkuttelee pölyttäjiä ja myös tuholaisia, niin että jos kasvin istuttaa hyötykasvien lähelle, saavat laimeammin kukkivat hyötykasvit olla paremmin t…
Ostin ruukussa olevan hämähäkkikukan ja juuri silloin ei netti toiminut ja pöljänä vain istutin sen isompaan ruukkuun ja pistin terassille (ajattelin että voin siirtää sen ruukussa varjoon jos ei sovikaan aurinkoon neti…
No niin.. Nyt on istutettu ensimmäiset siemenet multiin.. Mustasilmäsusannaa ja kelloköynnöstä joista olisi toiveena saada Parvekkeelle kukkia kesäksi. Aloittelijalta hölmö kysymys.. Kannattaako siemenet pitää auringoss…
Tarkoituksena on perustaa ruukkupuutarha eli kesäkukkia ja yrttejä. Jos teen siemenille sanomalehdistä potteja niin voiko ne istuttaa sitten myös ruukkuihin niissä eli maatuuko sanomalehti ruukussa (maahan istuttaessa t…
Saako Kosmoskukista otettua siemeniä talteen syksyllä seuraavaa kesää varten? Jos voi, niin missä vaiheessa? Olen hurahtanut nyt Kosmoksiin, kun viime kesänä törmäsin yhteen kauniiseen lajikkeeseen tuttuni kukkapenkissä…
että parvekeruukkuihin voi hyvin laittaa styroxin kappaleita salaojitukseen. No, tänä vuonna laitoin sitä pariin isompaan astiaan pohjalle - ja huonosti menestyivät kasvit. Oletan syyksi kyllä sen styroxin, sillä eikö s…