Tarvitseeko maksaa

VESTIALLE (jäteyhtiö Yliviskassa) perusmaksua jos ei ole tehnyt ko.yhtiön kanssa sopimusta eikä tuota mitään jätettä. ?.

Kierrätys..

Terve, Eli muutettiin reilu vuosi sitten ok-taloon etelä Espooseen vanhan rivari yhtiön lähelle missä asuimme aikaisemmin. Silloin ei edes jäte asiat ollut mielessä kun roskakatokselle vietiin ja ne hoidettiin pois. No …

Minne Oulussa tekstiilijäte?

Minne voisi Oulussa laittaa suuren määrän tekstiiljätettä muualle kuin Laanilaan poltettavaksi? Kyseessä on vaatteet, jotka eivät kelpaa enää kirpputorille tai lahjoitukseen, sillä ovat rikkinäisiä ja kuluneita. Onko ti…

maitopurkit

Tiedän etä maito ym. kierrätykseen menevät purkit pitää huuhdella mutta tarviiko ne myös olla kuivia ennenkuin esim. litistää ne? Vai voiko litistää huuhtelun ja hetkellisen valumisen jälkeen?

Roskiksen roskaaminen

Taloyhtiössämme on roskakatos, jonne harakat ja oravat pääsevät. On tietysti vaadittu, että jäteastioitten kannet ovat kiinni ja roskapussit on suljettava. Yksi asukkaista ei tätä ohjetta noudata, vaan heittää avonaises…

ottaako kierrätyskeskus joustinpatjoja?

Niin, helsingistä kyse. En oo koskaan tullu ajatelleeksi asiaa mutta tilasin juuri uuden sängn ja vanhasta joustinpatjasta pitäisi päästä eroon. Sitten iski paniikki että miten ja minne? Ottaako siis kierrätyskeskus käy…

Kiuaskivet ongelmajätettä?

Mihinköhän Vantaalla pitää toimittaa vanhat kiuaskivet? Ovat kyllä luomukiviä, joten voisi kuvitella biojäteastiaa, mutta sinne ei kai saa laittaa kuin mätäneviä aineita. Sekajätteisiin ollaan aikaisemmin laitettu, mutt…

putken mitoitus

Löytyisikö täältä apua suhteellisen helppoon putkenmitoitus-tehtävään. Säiliö A:n pohjan tasolla on pumppu, josta pitää nostaa vesi 9 l/s säiliöön B yläosaan, jotta kitkalliset painehäviöt jäävät alle 100kPa. Putken pit…

Roskapussi täynnä ampiaisia parvekkeella

Auttaakaa mua!!! Miten pääsen roskapussista eroon, minkä oon jättäny parvekkeelle ja se on täynnä ampiaisia :S APUA! Ei sitä roskista voi tonne jättää ja en voi mennä sytkärihiuslakka meiningillä koska A: hiuslakka on l…

energiajae

Kierrätys kannattaa. Yksi roskapussillinen energiajättetä tuottaa energiaa 7 minuutin mittaiseen lämpimään suihkukertaan tai pullien paistoon uunissa tunnin ajaksi.

Roskapussien ostaminen

Kävin eilen lähikaupassa ostamassa evästarpeita alkavaa työviikkoa varten. Samalla reissulla nappasin hyllystä mukaani rullallisen mustia roskapusseja, joita olen jatkuvasti käyttänyt sekajätteen keräämiseen kotona. Myö…

Kierrättäminen on turhaa!

Vein toissa viikolla paristot kaupan kierrätyspistelle. Siitä huolimatta tuli tällainen helle, joten ilmaston lämpeneminen ei korjaannu kierrättämällä. MOT. Eli jatkossa kaikki samaan sekajätteeseen paristoja myöten. Su…

Kierrätyksen myytit? Totta vai ei?

Jätteenkäsittelystä ja kierrätyksestä tuntuu löytyvän paljon erilaista legendaa, joiden mukaan se on turhaa, eikä oikeasti tue kestävää kehitystä. 1. On ympäristön kannalta haitallisempaa kerätä montaa eri jätettä, kosk…

Mihin PVC muovit ?

Nykyään yhä useammassa paikassa jätteet menee jätteenpolttolaitokselle. Meille tuli uudet ohjeet joku vuosi sitten. Eli meillä kerätään ns poltettavaa jätettä, jonne ei saa laittaa mm. PVC-muovia. Jäteyhtiön ohjeen muka…

Mihin nämä jätteet?

Olen lukenut jätehuolto-opasta, mutta en vaan tunnu ymmärtävän, mihin roskiin seuraavat jätteeni laittaisin. Voi olla että olen väärällä alueella, mutta ajattelin että täällä voisi olla asiaa tuntevia ihmisiä. - Käytety…

kaikki turha tavara pois??

en ole varma mihinkä palstalle tää kuuluu.... mutta kuitenkin päätin kysäistä täältä kun on tuo muuttokin edessä. sinkkuna on niin vaikeaa kaikki, myöskin tavaroiden/kalusteiden kantelu kun ei ole millä viedäkään. sen o…