Edellisessä aloituksessani tästä jo puhuin, mutta jatketaan aihetta koska olen tästä tälläkin palstalla puhunut jo vuosia ja etenkin kun suurpetojahditkin saatiin jäihin kirjoitin, että voitte olla varmoja niin kanalinn…
Jos Työkyvyttömyys eläkeläinen pystyy metsästämään,niin varmasti pystyy myös työssäkäymään.Nämä kun ovat 100% työkyvyttömiä. Työ ja Kansaneläkeläiset yli 65 vuotiaille pitää tehdä laki pykälän ja kieltää viikonloppu met…
Kumpikaan ei ole surmannut yhtään ihmistä tänäkään vuonna Suomessa mutta tieliikenteessä on kuollut tänä vuonna jo 95 ihmistä.
Karhu hyökkäsi ampujan päälle. Olisi se hyvä osuakin metsästettävään kohteeseen. Käykäähän uutteraan ampumaradoilla ennen metsälle lähtöä. Toisaalta ei se saalis ole pääasia, voi sitä laavulla paistella makkaroitakin.
Oikaisu tuohon provoon "susilauma yritti..."
Pitää isoilla maastureilla ja järeillä pyssyillä leikkiä kun on muuten munaton.
Susikanta on kasvanut sellaisiin mittoihin että paitsi kotieläimet myös liikenne on vaarassa. Onneksi liikenne tappaa ainakin osan pedoista kun luvallista metsästystä kannan rajoittamiseksi ei sallita. Susirakastajat sa…
Todella hiljaista, tunti kulunut eikä ole kuulunut yhtään paukkua, ei kyllä näy sorsiakaan. Ainostaan kaksi Kaakkuria. Eipä kyllä ole haulikko edes mukana. Makkaraa paketti ja puukko+tulitikut.
Tarhalla oottelee innokkaita hirvikoiran ja ajokoiran yhdistelmistä tulevia ajajia. 1v. Bella (hirvikoira-ajokoira) 2v. Kami (karjalankarhukoira-laika) 4v. Dans (laika-ajokoira) Kohta 2v. Ankor (hirvikoira-ajokoira) hp.…
Inka kuuluu Englannin ainoisiin ja hiljalti kuoleviin kettukenneleihin. 2 pentuetta tulee vähän ennen joulua luovutukseen. Pentuja lähtee enimmäkseen metsästäjille. Ajavat niin laumassa kuin itsekseen. Toivoo soittoja. …
Metsästäjät ampuvat harmaahylkeen kuutteja huvikseen Helsingissä. Metsästäjät ajelevat Helsingin edustalla jopa vesijeteillä kivääri selässä ampumaan hylkeitä.
Tarkoitus olisi opetella kyyhkyn metsästystä ja sitä varten melkeinpä tarvisi tehdä ruokintapaikka, kun ei noita lepopuita saati lentoreittejä ole tiedossa. Oikeaa riistapeltoa ei ole mahdollista tehdä. Kyyhkyjen lentor…
Palsta oli kerrankin rauhallinen lähes kaksi viikkoa ylläpidon bannattua metsästys vastaisen massatrollaajan, mutta bannin loputtua aloitti trolli jälleen uuden massatrolli kampanjansa. Tänä aamuna trolli spämmäsi samaa…
https://yle.fi/a/74-20123366 Metsästäjien oma toiminta on aiheuttanut tämän että muut kansalaiset vihaa metsästäjien toimintaa vaikka jotkut seurat yrittävät kun toimia oikein. Ihmisiltä ei enää heru hyväksyntää ja ymmä…
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010801233.htm Lue ja mieti!
Veljellinen yhteenkuuluvuus metsästäjien keskuudessa voi sisältää monia fyysisen läheisyyden ja syvän toveruuden muotoja, joita voisi tutkia myös homoeroottisesta perspektiivistä. Metsästys itsessään on jo pitkään ollut…
Kun eilen tv:ssä haastateltiin suden metsästäjiä, niin haastattelussa tuli esille se, että metsästyksen ensisijainen tarkoitus on poistaa susikannasta koirasudet, joita ei Luken tutkimusten perusteella pitänyt susikanna…
Kuten lukijat ovat havainneet täyttyy metsästys palsta jatkuvasti metsästyksen vastustajan trolliviesteistä. On siis syytä pohtia mikä saa henkilön käyttämään kaiken niin vapaa-aikansa kuin arkensakin aamusta iltaan ja …
Kyllä metsästäjät on jo saatava verotuksen alle. Edesvastuutonta toi metsätappajien toiminta ! "Valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden saalismäärät pienenivät päättyneellä saaliskaudella, kertoo Riistakeskus. Lajien metsä…
Minä olen antanut herra metsästyksen vastustajalle kolmen kohdan mahdollisuuden päästä minusta eroon, koska hän näyttää jatkuvasti uhriutuvan omasta trollitoiminnastaan: A. Joko hän lopettaa kokonaan metsästys palstan t…