Liian heppoiset vehkeet

Minkähän takia ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla ei enää aurata katuja ja teitä lainkaan oikeaan leveyteen? Vaan ne jätetään aina kovinkin kapeiksi. Ja se maantien keskellä oleva jäinen polanne jää vallan koknaan pois…

Äänekoski

Mitä siellä on opitti Konginkaan tapauksesta?Ei mitään huonoin pätkä aina petomäkeä ei hiekoteta ennen kuin pari rekkaa on jumissa.Toivoton on tilanne aamusin tie suolauskeleillä liukas pitkään muualla on jo suolattu eh…

roska-astia ongelma

Eli, minulla on 5m rasite, joka kulkee kiinteistölleni. Nyt kun naapuriksi on muuttanut uusi omistaja, roska-astiani on ollut tienvieressä rasitteen "ojan" puolella, kysymys kuuluukin, onko hänellä oikeus siirtää roska-…

Missä aurakalusto luuraa?

Ainakin täällä mansessa on tullut jo toista vuorokautta lunta ihan jatkuvalla syötöllä. Eikä minkäänlaista aurauskalutoa ole näkynyt mailla eikä halmeilla.Varsinkin jalankulkuväylät ovat ihan tukossa lumesta. Täytyisi l…

EK:n Häkämies

moitti Liikenneministeri Kyllöstä politikoinnista ja ideologisesta valinnasta Destian myymis asiassa. Eikö Destian yksityistäminenkin ole mitä suurimmassa määrin ideologinen kysymys. Samoin Hän vertasi omaa loikkaamista…

Tietokanta nopeusrajoituksista

Tässä on erikoinen sivu, joka saattaa olla erittäin hyödyllinen ja vähentää kolareita & sakkoja, tai sitten ei, en osaa sanoa: http://www.wikispeedia.org/ Siinä pitäisi olla tietokanta kaikista nopeusrajoituksista. En o…

Parkki ongelma helsingin keskusta

Helsingin keskusta alue on huono tulla autolla ei ole autolle parkki tilaa. Parkki on kallista ja tavaroiden roudaus työlästä. Rakennus virasto kaivelee asvaltteja auki monttuja sinne tänne eikä kukaan näy töitä tekemäs…

Ruotsalaiset Kehittävät Kumiasfalttia!

Tämä olisi elastisuudensa takia paljon edullisempi loppujen lopuksi kuin fossiilinen asfaltti, vaikka hankintahinta olisi 25% korkeampi. Uuden tiepinnoitteen kyky korjata itse pieniä halkeamia, ja hyvä kitka auton renka…

Onko kokemusta,

Onko kokemusta viedä asian Käräjäoikeuteen jos auto hajonnut bitumi tieheen muodostuneeseen isoon kuoppaan yli 20.cm leveys ja yli 5.cm syvään kuoppaan . Kuinka paljon olette joutuneet maksamaan Liikennevirastolle jos v…

Ja tulvii Pohjanmaa

Paikoitellen vain metrin säästö tiekorkeuksissa saa laajat alueet saarroksiin. Nyt olisi hyvä tilaisuus laittaa korkokeppejä ja korrottaa teitä hiukan korkeammaksi kuin tulva tällä hetkellä on. Muutoinkin tienpitäjän ol…