Asukas asuu hoitokodissa ja hänellä on edunvalvoja mikä "hoitaa" asukkaan asioita. Asukas on kaatunut hoitokodin jäisellä pihalla. Asukas on käynyt röntgenissä ja lääkärillä. Edunvalvoja on tehnyt asukkaalle aiemmin kot…
Sielä sitä istutaan ja maataan. Menee kävelykyky kuten vaimolta meni. Kuusi kertaa kerkes oleen. Nyt on hoivakodissa pyörätuolissa.
Vanhus yösyöpöttelee vailla järjen hiventä. Omien sanojensa mukaan muutaman kerran yön aikana menee useampi pala leipää, melkein litran purkki jugurttia. Alan olla huolissaan syökö varastoon.. Eri asia olisi jos kulutta…
Monella ei ole lapsia... tulevaisuudessa ei ole kukaan joka huolehtii vanhuudenpäivien apuna ja yhteiskunnnalla ei ole työntekijöitä eikä rahaa huolehtia....kannattais ottaa eutanasia avuksi että voi päästä pois täältä …
Kävin parisen vuotta sitten työhaastattelussa iäkkäällä muistisairaalla rouvalla. Henkilökohtaisen avustajan töitä. Silloin en tullut valituksi ja oli jo haastattelun yhteydessä puhe että tietoni hävitetään sitten kun s…
Näin sen ajatellen läheiseni kohdalla. Ei minkäänlaista kontrollia kummassakaan. Ajan ja paikan taju mennyt aikoja sitten, käytös kun pikkulapsella. Käyttää esim. vessapaperia holtittomasti ja vessa tukossa niin pahasti…
Liki vuoden päivät olen katsonut muistisairasta läheistä ja tullut siihen tulokseen että ihminen on kuin pikkulapsi, jopa pahempi. Sotkee joka paikan ottaessaan jotain ruokaa, syö holtittomasti ja ei usko kun kielletään…
Minkä hintaista on hoivakodissa asuminen? Näkeekö näitä hintoja jostakin?
Vanhempasi ovat tleet vanhuksen ikään, he tarvitsee jo ulkopuolista apua arjen selviytymiseen miksi jälkeläiset vihaavat omia vanhempiaan, vaikka vanhempanne on teitä rakastanu eniten, toivonu kaikkea hyvää aina auttanu…
Nyt olisi jo vihdoin aika alkaa saamaan vauhtia tähän eutanasian sallimiseen. Se voidaan tehdä täysin turvallisesti kuten Sveitsissäkin ja ennen muistisairauteen sairastumista ihminen kirjaisi hoitotahtoonsa haluavansa …
Minkä tasoinen koulutus vaaditaan (yksityisissähoitokodeissa ) työntekijälle, joka hoitaa lääkeannostelun dosetteihin? Voiko hyödyntää asukkaita tekemään lääkejaon, jos opastaa ensin?
Niin, onko tutkittu, miten paljon ihmisen elinikään vaikuttaa huonohoito? Kuinka paljon keskimäärin huonolla hoidolla ihmisen elinikä lyhenee? Minä kun en ihmisen huononhoidon tarkoitusperää miellä miksikään muuksi kun,…
Omien vanhustemme tilanne on kestämätön. Jos ei ole ketään joka vanhusten puolesta pitää ääntä niin kohtelu on suorastaan törkeää. Miljoonia vieneet entiset johtajat pitäisi viedä sinne kuuluisan saunan taakse ja koulut…
Sodankylässä on esimerkilliset tilat hyvälle terveyden ja Ikäihmisten hoivalle. Mutta.... Mitä siellä niistä hoitolaitoksissa tapahtuu???? Omaiset ovat voimattomia ja arvokkaat iäkkäät läheiset joutuvat huonon kohtelun …
Isäni pian 81v sairastui levyn kappale tautiin viime keväänä. Sairauden myötä tullut enemmän ja vähemmän haasteita miten pärjätä kotona. Kaikki joutunut yksin tekemään hänen eteen, mitään ei edes yritä tehdä. Montaa asi…
Vanhus saa syötyä aika hyvin, mutta juotuaan joskus (joka päivä) vetää väärään kurkkuun,ja sitten alkaa yskiminen. On vähentänyt veden juomista rajusti, luulen syyksi pelkoa väärään kurkkuun joutumisesta, mutta ei kerro…
varattu jos tiedätte että joudutte hoivakotiin? Mulla on.Haluan edes kuolla arvokkaasti enkä lääkeyhtiöiden testinukkena viime minuutit.
Jos itse asuu alueella, missä koronatilanne on vakava - uskaltaako matkustaa iäkästä omaista katsomaan toiselle puolelle Suomea? Vakavasti sairas omainen asuu laitoksessa, jossa muut asukkaat ovat myös sairaita vanhuksi…
Diakonissalaitos on täys huijarikoijari. Kyttää vain vanhusten rahoja ja verhoutuu jonnekin kristillisyyden taakse. Kehoitan välttämään kyseistä roskalaitosta.
TV:ssä tuli vanhustenhoidon tilanne hyvin esille joka tosi surkea ja koko ajan tilanne huononee kun vanhustenlaitokset lopetetaan ja päättäjät hokevat kotihoidon puolesta missä vanhukset ovat yksin huonon muistinsa ja l…