Uskonto on myrkkyä

En ole kommunisti enkä mikään mukaan -isti, mutta minulle on selvää, että kaikki järjestäytyneet uskonnot ovat myrkkyä. Ne kertovat, mitä sinun pitää uskoa ja millaisia rituaaleja suorittaa. Kaikki onihmisen keksintöä. …

Rukouksesta

Olen rukoillut yhtä yksinkertaiselta tuntuvaa asiaa kymmeniä vuosia mutta tämä taivaan isä ei vaan halua vastata siihen kaikkea ikävää vaan aina järjestää. Lapsena rukoilin aina jumalaa sitten ymmärsin että jumalia on v…

Antikristus/mahdin peilikuva.

Antiokhos Epifanios ”sanoi röyhkeydessänsä: Kun saavun Jerusalamiin, teen minä sen suureksi hautausmaaksi juutalaisille. Tuskin hän oli lopettanut puheensa, kun hän sai hellitämättömän sisusvaivan ja kovia tuskia sisämy…

Uskovaiset ovat joutuneet saatanan pettämiksi.

Olen samaa mieltä tämän kaverin kanssa. https://www.youtube.com/watch?v=gx1wif0emsI Uskovat ovat minunkin mielestäni antautuneet puhumaan negatiivisesti venäläisistä kautta linjan. Olen kuullut jopa arvostettujen julist…

Uskonnot kaikki samaa

Kaikki uskonnot ovat taikauskoa. Niissä uskotaan olemattomaan, jota kukaan ei koskaan ole nähnyt ja jonka ihminen vain kuvittelee päässään.

Ruokapula ennustukset

Hihhulit ennustaa että ruokaa ilmestyy tyhjästä sitten kun suomeen tulee nälänhätä jouko pihon sivuilla on ollut. Jos ruuan jättää pelkästään taivaan isän vastuulle kuollaan nälkään kaikki meillä suomalaisilla pitäisi o…

Täydet kymmenykset

Nämä uskonnolliset fanaatikot käskee tuomaan täydet kymmenykset niille varastohuoneisiin täällä suomessakin. Pitäisi varmaan rakentaa ensin se temppeli jossa ne sellaiset huoneet on. Ei ne paljon välitä vaikka Jumalan t…

Jumalan pojat

Veikeä juttu tämäkin että Jeesus olisi ainoa poika vaikka pyhässä kirjassa sanotaan että Jumalan pojat huomasivat että ihmisten tyttäret ovat ihania ja sitten yhtyivät niihin siinä on tuo dilemma että on yksi poika ja k…

Jeesus ja ryövärit ristillä

Toinen sanoi ristillä pahasti ja joutui helvettiin, minua, en löydä oikeaa sanaa, että hän on siellä vieläkin. (Toinen ryövärihän meni Jeesuksen kanssa Taivaaseen.)

Kiirastuli

Suomessa opetetaan että se paikka on tyhjennetty. Minun mielestä ei ole niin ihminen joutuu sinne kärsimään jos on tehnyt pahaa saa kärsiä niin kauan että on sovittanut pahat tekonsa. Raamatussa on se rikas mies siellä …

Ihmisten tuho

En tiedä mille sivulle, olisi pitäny kirjoittaa. Kun nyky menoo kattoo. Ihmiset tuhoon itte itsensänsä maapallon. En tuomitse ketkä niin tekee. Kaikki voi kattoo peiliin. Jumala loi meille aivot ja sen että me kunnioita…

Bonobo apinat

Wikipediassa on niistä ja you tubessa. Luonnossa on samansukupuolisten välistä seksiä raamatussa lukee että lopussa tieto lisääntyy. sanotaan luonnonvastaiseksi sellaista käytöstä mutta kuitenkin sitä on. Jobin kirjassa…

Ajan nopeus?

ARVOITUS FYYSIKOILLE / MATEMAATIKOILLE: Jos 30 kilometrin matkaan lähdetään klo 12.00 ja perille saavutaan täsmälleen samaan aikaan (12.00), samana päivänä, niin mikä on tällöin taitetun matkan nopeus. Jos aika kulkee v…

Oikeasti tietävä auttaja

Moi Jouduin taannoin vaikeuksiin joidenkin "henkisten" tai "huuhaa" juttujen kanssa. Hain apua kirkosta koska olen kristitty ja sainkin apua mutta eivät ehkä ymmärtäneet joka juttua. Osa "huuhaa" jutuista ei ehkä ole hu…

Suviseurat 2022 Jumalanpalvelus 3.7.2022

Olipa melkoinen naaman vääntely miespapilla kun lopetti omat puheenvuoronsa. Joko hänellä jäänyt vääntely ärsyttäväksi tavaksi tai sitten ei mies tajunnut miten rumalta vääntely kasvojen läheltä kuvattuna näytti? Kannat…