Lasten uskonnollinen leimaaminen valtion väestötietojärjestelmässä on aika lopettaa. Kirkko voi kastaa vauvoja ja merkitä heitä jäsenikseen, mutta uskonnolliset rituaalit ja lapsijäsenyydet eivät kuulu Digi- ja väestöti…
Verottajan koneistoa tulee käyttää vain kuntien ja valtion verotukseen. Ev.-lut. ja ortodoksikirkko voivat itse alkaa hoitaa jäsenmaksujensa perinnän esimerkiksi samaan tapaan kuin ammattiliitot tekevät.
Vaikka piispat julistavat, että valtio ja kirkko erotettiin jo 1860-luvulla, tämä Venäjän vallan aikainen asiaintila ei kelpaa enää itsenäisen Suomen 2020- ja 2030-luvulle. Ihmisten yhdenvertainen kohtelu ei toteudu, ku…
Julkisoikeudellinen erityisasema sekä epäreilut etuoikeudet nostavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jalustalle. Valtiovalta pitää kirkon jäsenten uskontoa muiden ihmisten katsomuksia parempana – ilman hyväksyttävä…
Huomatkaa, että hän korostaa puhuvansa nimenomaan pormestarin roolissa. ”Pormestarina Daniel Sazonov ajattelee, että kaupungin toiminnassa on oltava ymmärrystä sille, miten vahva merkitys erilaisilla uskonnollisilla yht…
Nuorisojärjestöjen avustukset jaettiin. Muodollinen päättäjä on KD:n ministeri, joskin varmasti joku virkamies noita lähinnä katsoo. Mitään erityistä kotiinpäin vetoa en huomaa. Iso saaja on Nuori Kirkko ry, joka nykyää…
Helsingin Sanomissa oli omituinen juttu, jossa otsikossa ja itse jutussakin annettiin väärää tietoa, joka mukaan Helsinki suunnittelisi yhteistä katsomusainetta. https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011857365.html Juttu s…
Romahdustyyppi on keskittynyt romahdusotsikoiden nosteluun. Saako siitä puhua?
Elämän kevät ei Pimppa rakenna vaan on rakennuttajana.
Naistenpäivänä sunnuntaina 8.3. Ihmisoikeusliitto liittyy tuhansien muiden joukkoon naistenpäivän marssille Helsingissä. Pidämme ääntä ja valtaamme kadut tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta. Myös sinä, ystäväsi ja pe…
Seurakuntien hautausmaat ovat ikiaikaisesti suosittu kesätyöpaikka, hautausmaan hoitoa kivana ulkotyönä. Ei sitä kirkossa tehdä. Lain mukaan hautausmaat hoitavat ns. yleistä hautaustoints, ja laki velvoittaa hautaamaan …
Kerrotaan, että lyömällä vasaralla voi rikkoa timantin -- se on kovaa mutta haurasta. En ole tosin kokeillut itse. Palstaa lukiessa tulee mieleen onko täällä jollakin samanlainen usko siihen, että vapaa-ajattelijat ovat…
Osallistumisaste: Vajaa puolet (noin 43–49 %) suomalaisista kertoo osallistuneensa vapaaehtoistoimintaan viimeksi kuluneen vuoden aikana. Säännöllisyys: Vaikka suuri osa suomalaisista osallistuu vapaaehtoistyöhön, moni …
Vaikka maallistuminen etenee ja evankelis-luterilaisen etuoikeuskirkon jäsenosuus laskee ja asemat heikkenevät, kirkko panee vastaan ja myös pyrkii etenemään, missä vain voi. Siihen sitä velvoittaa niin sanottu lähetysk…
Kirkon omien tietojen mukaan kirkon rippikoulujen markkinaosuus on laskenut, tosin melko hitaasti. Kirkko on onnistunut houkuttelemaan leiritykseensä jäsenyyteen kuulumattomia lapsia. Heitä se sitte leirin aikana houkut…
Protu ei kasva. Pikemminkin pienenee, koska valtio poistanee tukensa niiltä. Valtio vähentänee myös äärivasemmistolaisen Demokraattisen sivistysliiton tukemista ja tästä seuraa, ettei DSL enää voi tukea protua. Ei olisi…
Palstalla keskitytään valtionapuun, jota liitto ei enää saa. Täysin pimentoon on jäänyt, mitä muita tukia liitto tai paikallisyhdistykset ovat saaneet valtiolta tai muilta tahoilta. Otan esimerkkejä muista tuista kuin l…
- Vapaa-ajattelijoiden toimintaa: -- Seinäjoella rentoutusryhmä keskiviikkoisin: https://vapaa-ajattelijat.fi/pohjanmaa/tapahtuma/kehollinen-rentoutusryhma/ -- Helsingin VABaari 17.3. (kuun kolmas tiistai) -- Turussa lu…
VM teki luonnoksen, ja ei kovinkaan yllättäen jaossa on niukkuutta: https://vm.fi/-/valtiovarainministerion-ehdotus-valtiontalouden-kehyksiksi-vuosille-2027-2030-on-julkaistu Vapaa-ajattelijoiden kannalta tämä tarkoitta…
Fakta on jo tuossa otsikossa. Perusteet nettisivuilla ja lehdessä. Katso itse jos et usko. vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti