TaikauskoVastattu 12 v

Työpaikkakiusaaminen ja rajatieto

Työpaikkakiusaamispalstan ylläpitäjä estää keskusteluista hänen vastakkaista mielipidettä edustavien ihmisten kirjoittamisen. Mikä tämä tällainen sivun ylläpito on? Jauhaa vaan karmasta.
TaikauskoVastattu 12 v

Abortoiduista lapsista piinaavia ihtiriekkoja?

Ennen vanhaan puhuttiin paljon että paikoissa joissa on tehty salainen abortti kummittelee. Ei ole kauaakaan aikaa kun kuulin papin käyneen siunaamassa erään kotikyläni vanhan talon, joka on nykyään suvun kesänviettopai…
TaikauskoVastattu 13 v

Olenko tulossa hulluksi vai onko vampyyreitä olemassa?

Eli, seurustelin jonkun aikaa erään nuoren miehen kanssa. Erikoisella tavalla komea, jäi hyvin mieleen kohteliaisuudella, hyvällä huumorilla ja charmilla. Hän totaalisesti vei jalat altani, vaikka oli minua nuorempi. Tu…
TaikauskoVastattu 13 v

Kaverini vampyyri ??

Asia on näin: Oltiin koulun jälkeen mettän poikki kuten aina, ja me ollaan nähty (5 ystävää myös nähnyt) semmoinen tyttö, Ihan mustissa ja punaiset silmät ja pitkät kulmahampaat. Se jahtaa meitä yleensä ja nimi oli Nadi…
TaikauskoVastattu 13 v

Kuolleet linnut

Minulla on sellainen hämärä mielikuva että ikkunaan lentänyt lintu ei tiedä hyvää. Entäs onko huonoja uutisia tiedossa jos on nähnyt lyhyen ajan kuluessa useita kuolleita lintuja, suurin osa niistä vedessä. Mietityttää …
TaikauskoVastattu 13 v

Onko kenelläkään?

Elikkäs olen miettinyt tässä että onko joillakin muilla mitään "kykyä"? minulla on pystyn katkaisemaan hetkellisesti sähköt mieleni avulla
TaikauskoVastattu 13 v

"Taikaolennot"?

Tietääkö/ tunteeko joku joitain taikaolentoja tai niiden olemassa olosta? Itse olen tutkinut vampirismia ja tullut siihen tulokseen että "taruolennoista" suurin osa voi ollakkin totta! Elämmekö mailmassa millaiseksi luu…
TaikauskoVastattu 13 v

Vampyyrit

En oo varma mitä uskoa. Onko tää tyttö vampyyri vai ei ? Nyt kerron havainnostani. Tää tyttö noin 13-vuotias, eli lapsi vampyyri, ei ole kasvot muuttuneet ollenkaa sen aikana kun hänet olen tuntenut (eli noin 11 vuotta)…
TaikauskoVastattu 13 v

Oletko Attendo Oy:llä työssä

Attendo Oy:llä on noin 100 hoivapaikkaa Suomessa. Yhteistyötä Attendo Oy tekee 250 kunnan kanssa. Oletko kokenut, että esim. kehitysvammaisia kohdellaan avohoidossa väärin. Annetaanko kehitysvammaisille rangaistuksia mi…
TaikauskoVastattu 13 v

Minkä karkottimia nämä maskit on?

Sain tälläiset joskus vuosia sitten tutultani, en muista mistä maasta hän osti nuo, epäilisin jotain aasian maata... Nyt kun olen muuttanut omaan asuntoon ajattelin laittaa nämä vihdoinkin käyttöön. Kysymys kuitenkin on…
TaikauskoVastattu 13 v

Trulli

Onko trulli noita vai mikä se on? Onko kukaan nähnyt trullia?
TaikauskoVastattu 13 v

Älkää avatko arkkua!

Emme voi tietää, mitä siletä paljastuu. Ks. http://www.hs.fi/ulkomaat/Mystinen tupla-arkku löytyi kuninkaan hautapaikalta Britanniassa/a1375150925186
TaikauskoVastattu 13 v

Pankkitunnuksien muu käyttö

Aihe niin arka että häipyi verkosta. Jos minullakin olisi rahaa vähänkin pankissa niin en kyllä avaisi muuta kuin pankin tilit pankkitunnuksella. Ei luulisi pankin suosittavan. Sen verran hakkerointia.
TaikauskoVastattu 13 v

HEI NYT OIKEESTI

MÄ EN SIIS MILLÄÄN VOI USKOA ETTÄ JOTKUT VAMPPYYRIT, NOIDAT TAI MITKÄÄN MUUTKAAN OLENNOT ON TÄÄLLÄ SUOMI24 KIRJOITTAMASSA JUTTUAAN OLEMASSA OLOSTAAN HEI CMOON EKS TYHMÄKI TAJUU ET JOS NIIT OLIS OLEMAS NI EINE TÄÄL KIRJO…
TaikauskoVastattu 13 v

Mistä löytyy selvänäkijä Naomi M.

Mistä löytyy selvänäkijä Naomi M. eli desperately seeking Naomi... olen viimeksi jossakin Nuutajärven tapahtumassa ollut hänen vastaanotollaan ja nyt olisi taas niinsanotusti tilanne päällä ja haluaisin varata ajan piki…