Parapsykologia on tieteenala, joka tutkii ESP-ilmiöitä, joille ei löydy mitään normaalitieteen mukaista mekanismia. Positiiviset tulokset tältä alalta ovat ristiriidassa enimmäkseen materialistisen maailmankuvan eli mat…
on vakavaa harhaa josta tulee sanoutua irti ja ihmisen tulee uudestisyntyä, käydä kasteella ja täyttyä Pyhällä Hengellä. Jeesus Kristus on sekä Vapahtaja että Herra. Kun hän saa tehdä ihmisen vapaaksi niin ihminen on si…
Mun faijalla on sellanen kyky et se pystyy pudottaan ihmisen sitä kattomlla ja keskittymällä polvilleen yhksi putos ja ei pystyny puhuun päivään sen jälkeen, samoin mun sisko pystyy pysäyttään ihmisen silleen ettei se p…
Enneunien näkeminen on toteutunut minulla ja muistan, että tämänhän mä unessani näin n. viikko sitten. Joka palutui mieleeni, että unesta tuo tuttu tunne. Kerran näin unen ja mihin henkilöön se kohdistui niin kerroin un…
Ensin ne törisee, pörisee, suhisee ja puhisee ja sitten tulee ihan hirveä haju.
Uskon siihen, että joillain ihmisillä on niin herkät vaistot, että he pystyvät ennalta tietämään asioita. Haluaisin löytää tällaisen ihmisen. Haen vastauksia elämäntilanteeseeni, sillä tällä hetkellä on aika vaikeaa. Ol…
Aloin saamaan yhtenä iltana tuntemuksia juuri sänkyyn käytyäni että jokin tarkkailee minua huoneen oven läheisyydessä. Muutoinkin kehossani oli jotenkin hyvin painostava olo ollut jo muutaman kuukauden, kunnes sairastui…
Miksi henget näyttäytyvät? Ja mikä taka-ajatus heillä on.. Näin vähän aikaa sitte keittiössä astioita laitellessani hengen, joka näkyi vas.silmäkulmassani.. Se oli tumma ja erotin sen kasvot, mutta alaruumis oli sellain…
En tiedä mikä minua vaivaa... n. 16 vuotta sitten kun, olin vielä lapsi ja muutimme perheeni kanssa omakotitaloon tämä kaikki alkoi. Aistin talossa kumman tunteen. Tuntui että siellä on jotain pahaa. Välillä öisin heräs…
Ne ovat aika jännä juttu. Monella lapsella on mielikuvituskavereita pienenä, siinä 3-4 vuoden iässä. Niillä on jopa nimet, eikä saa istua samaan tuoliin, missä tämä Jesperi tai Kasperi istuu. Niille pitää tarjota ruokaa…
Voiko juomalasi hajota itsestään? Kuulin kilinää keittiöstä, ja menin katsomaan putosiko lasi astiakaapissa, onko keittiössä lintu vai kuka siellä kilistelee. En nähnyt mitään normaalista poikkeavaa. Iltasella mies näyt…
Carlos Castanedan mukaan on olemassa olentoja, jotka ovat ympärillämme jatkuvasti. Ihmiset eivät kuitenkaan yleensä huomaa niitä, koska niissä ei ole mitään tuttua ja niiden energiataso tässä maailmassa on hyvin matala.…
Minullakin on jokunen ohut luomi jota voi venyttää ja kun valaisee lampulla toiselta puolen niin ilmiselvästi näkyy läpi. Sitten on myös paksumpia luomia esim kaulalla, jotka ovat melko paksuja ja kiinteitä, eikä niitä …
Mitä tämä on? Mitä sen osaava voi sillä tehdä? Kuinka tämän voi oppia? Hypnoottismagneettisen katseen tietoja kun tutkii netissä, joutuu väistämättä aika paljon Suomen nationalistien nettilinkkeihin ja tieto heillä sirp…
"Kuudes aisti": http://www.hs.fi/elama/a1305941438767
Noin kymmenen vuotta sitten talvella, naapuritalossa näkyi leijuvan sininen valopallo. Meni suunnilleen kävelyvauhtia huoneesta toiseen. Talon pihalta menee läpikulkutie, jota pitkin menin. Ajattelin ensin sen heijastuv…
Sattuneesta syystä tuli uudelleen mieleen, että onko missään selvityksiä tai tutkimuksia siitä, voiko kaksi eri henkilöä nähdä samanaikaisesti samaa unta. Eli molemmat henkilöt ovat omina itsenään unessa puuhailemassa e…
Muistelen että ainakin joskus on ollut? Jos ei tällähetkellä, olisi mielekästä alkaa perustamaan uutta, missä asiasta kiinnostuneet voisivat kokoontua ja pohtia kaikkea aiheeseen liittyvää.
http://mielenvoima.foorumi.eu Jotkut saattavat muistaa vanhan parapsykologisen mielenvoima foorumin, joka hakkeroitiin alas. Foorumi on nyt vuosien jälkeen pystytetty uudestaan, ylläpidossa samat henkilöt. ¨ Tervetuloa …
Lainaus Michel Segerbergin pro gradu -tutkielmasta: "Uusi paradigma on tapa nähdä asiat lähtökohtaisesti niin, että mieli ei hahmota ja luo havaitsemaansa jonkin olemassa olevan (käsityksen, uskomuksen, skeeman tms.) mu…