Hellou Onks kukaan saavuttanut manifestoimalla mitään tähdellistä? Mä olen, en tiedä teistä. ~ B
Eli pään ympärille tulee kietoa 3,5 kierrosta keskivahvaa talousfoliota jonka pään yli menevä osa puristellaan suipoksi, sitten vielä hitsauslasit päähän ettei mielenhallintalamppu pääse vaikuttamaan. Näin saadaan aikai…
Itsensä ja poikansa hyppäämällä parvekkeelta yritti varmaankin lentää rakkauden siivin.
Tietäjät vastatkoon.
Kuvittelee että on olemassa jotain luontaisia syövänparantavia hoitomuotoja joita lääketeollisuus salailee.
Kasveilla on tietoisuus, mutta se on hyvin erilainen kuin meidän tietoisuus. Hiivasta en tiedä.
Yhdysvalloissa sijatsevassa Yellowstonen kansallispuistossa tapahtui muutama päivä sitten 21.04.2018 hyvin erikoinen tilanne. Kun siellä sijaitsevan supertulivuoren ympärille alkoi ilmestymään pisteen muotoisia valopall…
En ole ennen kuullutkaan.
Luultavasti useimpia ihmisiä kiinnostaa, mitä on tämän elämän jälkeen ja kuoleman rajan takana. Tämän takia he saattavat etsiä tietoa spiritismi-istunnoista tai vaikka kirjoista, joissa pohditaan samaa aluetta. Monilla …
PELASTUSKOKEMUS Äärettömässä rakkaudessaan ja armossaan Jumala siirsi kaikki meidän syntimme Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Pyhän Hengen johtamina me tajuamme tar…
Moi. Etsin indigo aikuista keskustelu kaveriksi. Itse olen 36v mies indigo. savelankukka@gmail.com
Sain käsiini ja luin kirjan Salaisuus, The Secret kai vastaavasti alkuperäisnimeltään. Sisältö sinänsä mielenkiintoista, mutta olipa kirja visuaalisesti hankalaksi tehty. Ei oikein nyt löytynyt tuosta sekavasti ikään ku…
Ei kannata ikinä kertoa kellekään jos näkee jotain outoa, ellei tahdo alkaa taistelemaan lääkkeiden syöttäjiä vastaan. Helpommalla pääsee, kun jos näkee jonkun alienin, tai muun olennon, toteamalla, että eipä tuotakaan …
Hörhölahkojen vaarallisuudesta. https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/tiina-kuoli-rintasyopaan-koska-valitsi-vaihtoehtohoidot/
Ilmaista rajatiedon lukemistoa: https://issuu.com/rajatieto
Äiti amman ashramissa. http://ummagummakosmos.blogspot.com/2014/12/pelkoa-ja-inhoa-aiti-amman-ashramissa.html
Hei! Halusin kirjoittaa tänne, sillä minun on purettava tämä jonnekin. Olen koko elämäni ollut vähän kuin ulkopuolinen, porukassa mutta silti yksin, se outo tyyppi, jonka ajatusmaailmaa kukaan ei tunnu ymmärtävän. Olen …
Sebastian Woodroffe --------------------------- 1-S-W 2-E-O 3-B-O 4-A-D 5-S-R 6-T-O 7-i-F 8-A-F 9-N-E ---------------------- Kirjainten yhteiskarma on 9 (18) --------- Erityisominaisuuksia kahdessa nimessä on sukunimen …
Kirjastoissa on numerologia, mutta missä on äänifilosofia? Ääni on helppoa, mutta ihminen tarvitsee sytykkeen. Ääni on tunnetta. Tunteella on symboli. Symboli on ääni ja kirjain. Uskon, että ihmisen kurkun fysiologia ää…
Kirjastoissa on numerologia, mutta missä on äänifilosofia? Ääni on helppoa, mutta ihminen tarvitsee sytykkeen. Ääni on tunnetta. Tunteella on symboli. Symboli on kirjain. Uskon että ihmisen kurkun fysiologia ääntää rajo…